M/S Brita Dan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

M/S Brita Dan oli tanskalainen Rederiet J. Lauritzenin omistama vuonna 1961 valmistunut moottorialus, joka sai pohjakosketuksen ja upposi Santkarin ulkopuolella Rauman edustalla 7. marraskuuta 1964. Onnettomuudessa kuoli kolme laivan miehistön jäsentä.

Brita Dan oli tulossa Norresundbystä Tanskasta tyhjänä Raumalle hakemaan selluloosalastia, kun sen perä iskeytyi kovassa 9 boforin luoteismyrskyssä kariin kello 6.05 aamulla laivan odottaessa luotsia Kylmäpihlajan majakan lähellä. Alus tuli ohjauskyvyttömäksi, ja vähän ajan kuluttua myös sen kone pysähtyi, kun vesi täytti laivan konehuoneen. Osa miehistöstä siirtyi paikalle tulleisiin pelastusaluksiin kello 11 aikaan, kun laivan keula alkoi jo näkyvästi kohota ylös. Voimakas myrsky teki pelastustöistä erittäin vaativia. Laiva alkoi kallistua tuntia myöhemmin, ja puolen tunnin kuluttua tästä laivaan jääneet päällikkö ja yhdeksän miestä joutuivat veden varaan. Heistä saatiin pelastettua seitsemän paikalla olleisiin aluksiin, mutta kolme miestä hukkui laivan vajotessa pohjaan.

Hollming Oy nosti Brita Danin hylyn pinnan lähelle kesällä 1965, ja suhteellisen uudesta laivasta irrotettiin kaikki käyttökelpoinen materiaali. Riisuttu hylky laskettiin sitten takaisin pohjaan, jossa se edelleenkin on. Vuonna 2003 Suomen ympäristökeskus poisti hylystä noin 20 tonnia sinne jäänyttä öljyä.

M/S Brita Dan oli keskikokoinen 3 065 brt:n rahtilaiva, jossa oli neljä ruumaa ja kansirakennus laivan perässä.