Mäkikaura
| Mäkikaura | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Yläkaari: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | Etelänkaurat Helictotrichon |
| Laji: | pubescens |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Mäkikaura (Helictotrichon pubescens) on heinäkasveihin kuuluva peltokauran sukulaislaji.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkikaura on monivuotinen, jonkin verran mätästävä, 30–80 senttimetriä korkeaksi kasvava heinä. Lehtitupet ja alimmat lehdet ovat hienokarvaiset (pubescens viittaa karvaisuuteen). Lehdet ovat 2–7 millimetriä leveät. Mäkikauran kukinto on kapea röyhy, jonka yksittäiset tähkylät muistuttavat viljeltyä kauraa. Tähkylät ovat 10–15 mm pitkät, väriltään hopeisen ja punavioletin kirjavat ja niissä on kaksi tai kolme polvellista vihnettä. Mäkikaura kukkii Suomessa kasvaessaan alkukesällä kesä–heinäkuussa.
Mäkikauran lähilaji on ahdekaurio eli ahdekaura (Helictochloa pratensis), jonka voi erottaa muun muassa vihneiden lukumäärästä ja lehtien karvaisuudesta. Myös toiseen sukuun kuuluva niittyheinäkaura eli heinäkaura (Arrhenatherum elatius) muistuttaa jokseenkin mäkikauraa.
Elinympäristö ja levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mäkikaura kasvaa niityillä, kedoilla ja liikennepaikoilla, yleensä melko kuivilla kasvupaikoilla. Runsaasti mäkikauraa kasvavat kuivat niityt on Suomessa luokiteltu omaksi luontotyypikseen mäkikaurakedot. Tämä luontotyyppi on äärimmäisen uhanalainen (CR) Suomessa[1]. Mäkikaura on Suomessa yleinen lounaassa ja etelärannikolla. Sisämaassa laji on paljon harvinaisempi ja kasvaa yleensä selvästi arkeofyytin eli muinaistulokkaan luonteisena vanhoilla kulttuuripaikolla, kuten linnavuorilla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- Suominen, Juha & Hämet-Ahti, Leena: Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1993. ISBN 951-45-6373-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tulokset Suomen ympäristökeskus. Viitattu 20.2.2010. (vanhentunut linkki)