Mäetagusen kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mäetagusen kartanon päärakennus.

Mäetagusen kartano (vir. Mäetaguse mõis, saks. Mehntack) on kartano Alutagusen kunnassa Itä-Virumaan maakunnassa Virossa.

Kartanon historia alkaa jo 1500-luvun alkupuolella. Vuosina 1736-1919 kartano kuului von Rosen -suvulle, ja nykyinen rakennuskanta onkin rakennettu suvun omistuskaudella. Vuosina 1923–1982 kartanon päärakennuksen tiloissa toimi koulu.

Päärakennus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon päärakennus oli Mäetagusen kunnan käytössä. Sen ensimmäisessä kerroksessa oli kunnantalo ja toisessa kerroksessa juhla- ja konserttitiloja. Se valmistui alun perin vuonna 1796. Sitä on kunnostettu tulipalon jälkeen 1820-luvulla sekä uudelleen 1890-luvulla ja 1990-luvulla.

Muita rakennuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mäetagusen kartanon entinen aitta.

Entisessä talli-vaunuvajassa toimii hotelli. Mäetagusen metsästysmuseo on rakennettu entiseen puutarhurin taloon. Käsityötalo toimii kartanon entisessä aitassa. Myös kasvihuone on entisöity.

Kartanon puisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanorakennusten ympärillä on puisto, joka ilmeisesti perustettiin 1700-luvun lopulla. Pääosin puiston nykyasu - englantilaistyylinen vapaamuotoinen puisto - on seuraavalta vuosisadalta. Puiston nykyinen pinta-ala on 9,3 hehtaaria.

Hautausmaa ja kappeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Von Rosen suvun hautakappeli.

Hautausmaa sijaitsee noin kilometrin päässä kartanosta. Siellä on kartanon omistajien eli von Rosen -suvun hautakappeli. Kappeli rakennettiin vuonna 1864.