Luterilainen (lehti)
| Luterilainen | |
|---|---|
 |
|
| Lehtityyppi | Jäsen- ja tiedotuslehti |
| Julkaisija | Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko |
| ISSN | ISSN 0355-7685 |
| Perustettu | 1926 |
| Päätoimittaja | Kimmo Pälikkö (1/2020-) |
| Sitoutuneisuus | Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko |
| Kotimaa |
 Suomi |
| Sivukoko | A5 |
| Ilmestymistiheys | Kahdeksan numeroa vuodessa |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Luterilainen on Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon (STLK) äänenkannattaja. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1926. Luterilaisen vuosikerran numeromäärä on vaihdellut vuosien saatossa. Vuodesta 2012 lehti on ilmestynyt kahdeksana numerona vuodessa, joista kaksi julkaistaan kaksoisnumerona. Luterilaisen päätoimittaja (alkaen tammik. 2020) on STLK:n kirkkokunnanjohtaja, kuvataiteilija Kimmo Pälikkö, joka vastaa myös kuvituksesta ja taitosta. Lehti julkaistaan myös sähköisessä muodossa kirkkokunnan verkkosivulla.[1] Lehdessä on myös lapsille tarkoitettu osio.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1920-luvun alussa evankelisen herätysliikkeen keskuudessa tapahtui sisäinen repeäminen, joka johti opposition eroamiseen kirkosta uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen. Vapaat evankelis-luterilaiset seurakunnat eivät pysyneet yhtenäisenä liiikeenä vaan 1928 perustettiin kahta päähaara varten omat organisaationsa: Suomen vapaa evankelisluterilainen kirkko ja Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto. Liikkeeille kiinteyttä antoi muun muassa useiden luterilaisesta kirkosta eronneiden pappien tuki ja evankeliselle liikkeelle tunnusomainen toiminnan järjestelmällinen organisointi. Evankelisen oppostion muotoutuminen näkyi myös kristillisessä lehtikentässä.[2]
Lehden perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääasiassa sovitusoppia koskeneen riidan pohjalta tapahtuneen eron jälkeen Wegeliuksen pappisveljesten johtoon jääneet seurakunnat alkoivat julkaista Luterilainen-lehteä tammikuussa 1926. Lehti oli tarkoitettu käytännölliseksi hartausjulkaisuksi. Lehden johtolauseena oli jatkuvasti "Jumalan sana ja Lutherin oppi ei häviä nyt eikä milloinkaan. Luterilainen perustettiin siis seurakuntien tapreen jo huomattvasti ennen toukokuusssa 1928 tapahtunutta järjestäytymistä kirkkokunnaksi.[2][3]
Lehden sisältö koostui hartauskirjoituksista, opillisista kirjoituksista, runoista, seurakuntauutisista ja erityisesti amerikkalaisten uskonveljien tervehdyksistä. Lehti julkaisi esimerkiksi useita amerikkalaisen professori F. Pieperin kirjoituksia. Opillisessa linjassaan se pyrki ehdottomuuteen pitäen itseään ainoana aitoa luterilaisuutta seurakunnallisuutta edustavana julkaisuna Suomessa.[2]
Lehden yleisluonne muuttui 1937 monipuolisemmaksi ja sitä haluttiin kehittää "luterilaisena perhelehtenä". Opillisten kirjoitusten määrä väheni ja niiden sijaan tuli entistä enemmän käytännöllistä uskonelämää käsitteleviä kirjoituksia.[2]
Toimittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toimittajakunta koostui seurakuntien pastoreista. Ensimmäisenä vastaavan päätoimittajan tehtävässä toimi pastori Albert Aijal Wegelius (myöh. Uppala). Hän oli toiminut aiemmin myös evankelisen liikkeen teologisen lehden, Paimenen, sekä myöhemmin luterilaisen teologisen julkaisun, Sana ja tunnustus, vastaavana toimittajana. Muita Luterilaisen alkuvuosien toimittajia olivat pastorit Väinö I. Salonen, Kauko Valve ja Ragnar Wegelius.[4]
Lehden linja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lehden tarkoitus on yhteydessä sitä julkaisevien seurakuntien identiteettiin, johon myös julkaisun nimi viittaa. Luterilaisen ensimmäisen numeron pääkirjoitus esittelee lehden tarkoituksen monisanaisesti. Siitä voidaan mainita kolme päätehtävää: 1.) Opettaa ja tunnustaa julkaistuissa kirjoituksissa vain Raamatun ja luterilaisten Tunnustuskirjojen opetusta. 2.) Korostaa erityisesti oppia vanhurskauttamisesta yksin Kristuksen tähden. 3.) Lujittaa seurakuntien jäsenten uskoa ja yhteyttä, sekä viestittää seurakuntien opetuksesta ja toiminnasta myös ulkopuolisille. Lehden ensimmäinen numerossa alettiinkin julkaista amerikansaksalaisen teologin, tri Franz Pieperin, kirjoitusta Uskomme, opetamme, tunnustamme (Ich glaube, darum rede ich)[5]. Pieperin ja hänen kirkkokuntansa, Missouri-synodin, vaikutus Luterilaiseen, kuten myös sitä julkaiseviin seurakuntiin, oli merkittävä. Lehden nimi onkin suomennettu juuri Missouri-synodin julkaisun, Der Lutheraner[6], nimestä tuolta ajalta. Samoin Luterilaisen sisarlehden nimi Sana ja tunnustus mukaili Missouri-synodin teologista julkaisua Lehre und Wehre[7].
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tommila, Päiviö & Raittila, Pekka: Suomen lehdistön historia 9, Aikakauslehdistön historia: erikoisaikakauslehdet. Kustannuskiila, 1991. ISBN 951-657-326-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Luterilainen 6/2015 Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko. Viitattu 15.12.2015.
- ↑ a b c d Tommila & Raittila 1991, s. 85
- ↑ Tietoa STLKsta luterilainen.com.
- ↑ Toimituksen osasto. Luterilainen, tammikuu 1926.
- ↑ Pieper, Franz: Uskomme, opetamme, tunnustamme. Luterilainen, tammi - heinäkuu 1926.
- ↑ Der Lutheraner, September 1844, St. Louis, Mo.
- ↑ Lehre und Wehre, januari 1855, St Louis, Mo.