Luoti (merenkulku)

Lyijystä valmistettu luoti meren syvyyden mittaamiseksi. Reikään kaadettiin talia, jotta siihen tarttuisi merenpohjan maa-ainesta merenpohjan laadun selvittämiseksi. Kuva Madridin merimuseosta.

Luoti on merenkulussa käytetty, alkeellisimmillaan narusta ja painosta muodostuva laite, jolla on mitattu veden syvyyttä eli luodattu, sen purjehduskelpoisuuden selvittämiseksi tai paikanmäärityksen apuna. Nuoraan liittyy määrävälein erivärisiä kangastilkkuja, jotka ilmaisevat syvyydet; viiden metrin välein on nahkasuikale, jossa on reikiä, yksi aina kutakin syvyyden viittä metriä kohti. Kirjailija Mark Twain on omaksunut tekijänimensä siipiratasalusten väylien luotaamisessa käytetystä syvyyttä kuvaavasta ilmauksesta "mark twain", jolla on jokislangissa tarkoitettu kahden sylen eli 3,7 metrin turvallista syvyyttä.

Lyijystä valetun luodin pohjassa oli painuma, johon voitiin laittaa talia tai muuta paksua rasvaa. Osuessaan merenpohjaan rasvaan jäi pohja-ainesta, ja merikarttoihin tehtyihin pohja-ainesmerkintöjen avulla tätä tietoa voitiin käyttää apuna paikanmäärityksessä yhdessä syvyystiedon kanssa.

Purjelaivojen aikakaudella perämiehet ja luotsit pystyivät määrittelemään alusten sijainteja tarkasti luotauksen avulla; tarkka syvyys ja pohjan laatu yhdessä elämänikäisen kokemuksen kanssa tekivät näistä miehistä suorastaan velhoja tässä suhteessa. Jopa kuvitteellisessakin kirjallisuudessa monien korkeidenkin upseerien sanotaan jättäneen luotauksen avulla tapahtuvan rannikkonavigoinnin suosiolla kokeneiden pursimiesten ja luutnanttien tehtäväksi; jo tuolloin ymmärrettiin työnjaon merkitys.

Merimieskoulutuksessa käsiluodin käyttö säilyi yhtä kauan kuin purjelaivatkin; toisen maailmansodan aikana aivan uudelle tehokkuustasolle kehittynyt ja hankintakuluiltaan valtavasti edullistunut kaikuluotain syrjäytti vanhan menetelmän 1950-luvulla. Viimeisiä käsiluodin ammattimaisia käyttäjiä olivat Gustaf Eriksonin suuret lastipurjelaivat ­– kuten monen muunkin vanhan ja perinteisen navigointimenetelmän.

Nykyisin kaikuluotain on suurelta osin korvannut perinteisen luodin merenkulun apuvälineenä. Erittäin suosituksi on tullut pienikokoinen, kädessä pidettävä kaikuluotain.

Luotia käytetään edelleen navigointiapuna pienveneilyssä. Merikartoissa on edelleen säilytetty pohja-ainesmerkinnät.

Jotkut veneilyn jatkokoulutusta antavat venekerhot ja navigaatioseurat kouluttavat vieläkin käsiluodin käyttäjiä. Toinen kohtalaisen suosittu menetelmä on käyttää syvyysmitoilla varustettua kokoon taitettavaa luotausseivästä, joka saattaa olla esimerkiksi jollan avulla rantautumispaikkaa haettaessa nopeampi ja käytännöllisempi kuin kädessä pidettävä kaikuluotain.