Lukija
Lukija on epistolaa ja Vanhan testamentin tekstejä ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa lukeva vihitty mieshenkilö. Lukijoita oli myös roomalaiskatolisessa kirkossa, mutta virka lakkautettiin Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen liturgisten uudistusten myötä.
Lukijan aste on pappeuden asteista ensimmäinen ja he kuuluvat alidiakoneiden ohella alempaan papistoon. Varsinaiseen, ylempään papistoon kuuluvat diakoni, pappi ja piispa.
Lukijan asuna on palveluksissa stikari, joka korvasi 1600-luvulle asti käytössä olleen lyhyen felonin ja kamisionin. Lyhyt feloni on kuitenkin edelleen käytössä lukijan vihkimistoimituksessa, missä se kuvaa sitä, että vihitty on astunut pappeuden ikeen alle. Lukijaksi kanonien mukaan voidaan vihkiä 15 vuotta täyttänyt mies. Lukija voi mennä naimisiin vielä vihkimyksensä jälkeen.[1]
Aiemmin oli tavallista, että pappisseminaarin viimeisessä vaiheessa naimisissa tai kihloissa olleet opiskelijat vihittiin lukijoiksi koulutuksen lopussa; varsinainen diakoniksi ja edelleen papiksi vihkiminen tehtiin pääsääntöisesti asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen; ehdoton edellytys oli ortodoksin kanssa solmittu avioliitto tai selibaattilupaus.
Lukijan viran historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lukijan virka syntyi ilmeisesti hyvin varhain kristillisessä kirkossa, todennäköisesti jo 100-luvulla.[2] Justinos Filosofi kuvaillessaan varhaiskristillistä jumalanpalvelusta kuvaa, miten lukija lukee Vanhan testamentin ja apostolien tekojen tekstejä sunnuntaijumalanpalveluksessa.[3] Lukijan virka nähtiin varhaiskirkossa profeetallisena virkana.[4] Kirkollinen kanonikokoelma Canones Ecclesiastici 100-luvulta luettelee lukijat korkearvoisemmiksi papistossa kuin diakonit. 300-luvun teos Hippolytuksen kanonit korostaa, että lukijalla tuli olla samat hyveet kuin diakonilla.[5] Lukijan virka on tässä dokumentissa heti piispan ja presbyteerin eli papin jälkeen.[2] Lukijan tuli pystyä lukemaan ja selittämään Raamatun kirjoituksia.
»Ennen kuin joku hyväksytään lukijaksi, on tarkkaan otettava selvää, ettei hän ole turhanpuhuja, juopottelija eikä taipuvainen pilkkanauruun, vaan kaikessa hyvien käytöstapojen mies. Kokouksissa Herran päivänä eli sunnuntaina hän on ensimmäisellä sijalla ja hänellä täytyy olla hyvät puhujanlahjat ja hänen on pystyttävä opettamaan, koska hän on evankelistan paikalla. Hän opettaa tietämättömiä, mutta hänet merkitään muistiin Jumalan luona.»
(Canones Ecclesiastici [2])
Lukijan vihkimys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lukijan vihkimys tapahtuu liturgian alussa, hetkiä luettaessa. Lukijan vihkii kheirotesialla aina piispa. Hippolytus Roomalainen huomauttaa, että lukijaa ei vihitä kätten päällepanemisella.[6] Tämä tosin saattaa viitata kheirotonian ja kheirotesian eroon. Vihittäessä lukijalta leikataan hiuksia symboliksi Jumalan palvelijaksi alistumisesta. Antiikin aikana orjan vaihtaessa omistajaa tältä leikattiin hiukset. Hiusten leikkaamisen jälkeen lukijalle puetaan lyhyt feloni. Tämä feloni oli 1600-luvulle asti kamisionin lisäksi lukijan liturginen vaate. Lukija lukee tässä felonissa epistolan, jonka piispa määrää. Tämän jälkeen feloni riisutaan ja lukijalle puetaan stikari.[7]
Lukijan tehtävät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lukijan tehtäviin kuuluu bysanttilaisen liturgian selittäjän Simeon Tessalonikalaisen mukaan:
- Lukee jumalallisia kirjoituksia
- Sytyttää kynttilät alttarissa
- Tuo papille tulen kynttilöitä varten
- Kulkee kynttilöitä kantaen suuressa saatossa
- Ojentaa papille prosforat ja veden
- Koristelee kirkon
- On avuksi muillakin tavoilla
- Toimii kanonarkkina[8]
Kirkolliset vaatteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Jumalanpalvelusta toimittava lukija pukeutuu stikariin ja alusviittaan. -
Muuten lukija käyttää vihkimyksensä merkkinä alusviittaa.
Lukija voi käyttää myös kirkkorakennuksen ulkopuolella päähineenä skufiaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nikodim Milash (1896): Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen, s. 327. Suomentanut Antti Inkinen. Pieksämäki: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1980. ISBN 951-9071-34-2
- ↑ a b c Lebedev, A.: Lukijan virka varhaiskirkossa. (Suomentanut Mikael Kasanko) Ortodoksinen kulttuuri, 1988, 6. vsk, nro 1-2, s. 12. Joensuu: Ortokirja ry.
- ↑ Justinos Marttyyri: ”Ensimmäinen apologia”, Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa, s. 99. (Toimittanut Matti Myllykoski) Suomentanut Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2008. ISBN 978-952-495-035-0
- ↑ Ramsey, John (Patrick): ”3. Theology of the Minor Orders”, The Minor Clergy of the Orthodox Church, s. 39. CreateSpace Independent Publishing Platform, 2016. ISBN 978-1523214013 (englanniksi)
- ↑ Bradshaw, Paul F.: ”Ministry and Ordination in the Third and Fourth Centuries”, Rites of Ordination: Their history and theology, s. 49. Collegeville, Minnesota: Liturgical Press, 2014. ISBN 978-0281071579 Teoksen verkkoversio (viitattu 5.12.2016). (englanniksi)
- ↑ Kevin P. Edgecomb: The Apostolic Tradition of Hippolytus of Rome bombaxo.com. Arkistoitu 8.7.2011. Viitattu 24.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Piispa Paavali: ”Lukijaksi ja veisaajaksi vihkiminen”, Piispallisten jumalanpalvelusten ohjeita, s. 54-57. Ortodoksinen veljestö, 1956.
- ↑ Piispa Paavali: Piispallisten jumalanpalvelusten ohjeita, s. 56. Ortodoksinen veljestö, 1956.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Pappeuden asteita | |
|---|---|
| Diakonien virka- ja arvonimikkeitä |
|
| Pappien virka- ja arvonimikkeitä |
|
| Piispojen virka- ja arvonimikkeitä |