Tämä on lupaava artikkeli.

Luhtatähtimö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luhtatähtimö
Luhtatähtimö Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Luhtatähtimö Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Tähtimöt Stellaria
Laji: palustris
Kaksiosainen nimi

Stellaria palustris
Retz.

Katso myös

  Luhtatähtimö Wikispeciesissä
  Luhtatähtimö Commonsissa

Luhtatähtimö (Stellaria palustris) on monivuotinen, rannoilla kasvava tähtimöiden (Stellaria) suvun kohokkikasvilaji.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luhtatähtimön kukka.

Luhtatähtimö kasvaa 15–60 senttimetriä korkeaksi. Sen särmikkäät ja kaljut varret kasvavat pystysti tai kohenevasti. Väriltään kasvi on sini-, valkoisen-, puhtaan- tai kellanvihreä. Varsi ja lehtilaita ovat sileitä tai joskus matalista, tylpistä nystermistä alaosastaan vähän karheita. Kukallisen verson alimmatkin lehdet ovat lähes ruodittomia. Kaljulaitaiset ja tavallisesti yläviistoon siirottavat lehdet ovat kapeansuikeita tai tasasoukkia, joskus myös leveänsuikeita tai soikeita. Kukintona on tavallisesti 3–13-kukkainen, suppea tai harsu kaksihaarainen viuhko. Joskus viuhko on muuntunut yksikukkaiseksi. Kukinnon tukilehdet ovat kalvomaisia ja kaljuja. Luhtatähtimön kukassa on viisi valkoista terälehteä, jotka ovat 6–13 millimetriä pitkiä ja syvästi halkoisia. Teriötä selvästi pienempi verhiö on viisilehtinen, kalju ja 5–7 mm pitkä. Heteiden ponnet ovat 0,8–1,2 mm pitkiä, emiö on kolmelehtinen. Suomessa luhtatähtimö kukkii kesä-elokuussa. Hedelmänä on kuusiliuskaisesti aukeava, lyhyt kota. Siemenet ovat 1,2–1,5 mm pitkiä.[1] Lajin kromosomiluku on poikkeuksellisen suuri ja muunteleva.[2]

Luhtatähtimö muistuttaa ulkonäöltään suuresti Suomessa harvinaista suomentähtimöä eli idänluhtatähtimöä (Stellaria fennica) sekä myös jossain määrin myös kevättähtimöä (Stellaria holostea). Luhtatähtimö voi risteytyä heinätähtimön (Stellaria graminea) kanssa.[3] Luhtatähtimö on ulkonäöltään muutoinkin hyvin monimuotoinen, joten erottaminen lähilajeista tai risteymistä voi olla hankalaa.[1]

Euroopassa luhtatähtimöä kasvaa Britteinsaarilta ja Pohjois- ja Itä-Ranskasta itään aina Keski-Venäjälle. Etelässä levinneisyysalue rajoittuu Pohjois-Italiaan, Pohjois-Balkanille, Romaniaan ja Etelä-Ukrainaan. Pohjoisessa sitä puolestaan kasvaa Pohjois-Venäjälle ja Fennoskandian pohjoisosiin, joskin Norjassa lajia tavataan vain maan kaakkoisosissa. Kaukasuksella lajilla on erillinen esiintymisalueensa. Euroopasta luhtatähtimön levinneisyysalue jatkuu yhtenäisenä Keski-Siperiaan. Hajanaisemmin lajia kasvaa Keski-Aasiassa sekä Pohjois- ja Itä-Siperiassa. Tulokaslajina sitä esiintyy Itä-Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.[4]

Suomessa luhtatähtimö on alkuperäislaji, jota tavataan paikoitellen Keski-Lappia myöten. Runsaimmillaan laji on Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Perämeren rannikkoseudulla.[3][5]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtatähtimö kasvaa Suomessa luhtaisilla rannoilla, -niityillä ja -pensaikoissa ja ojanvarsissa.[3]

  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  1. a b Retkeilykasvio 1998, s. 106–107.
  2. Oulun kasvit 2005, s. 39.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 107.
  4. Den virtuella floran: Kärrstjärnblomma (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 26.3.2012.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Luhtatähtimön levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 26.3.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]