Lotte Reiniger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lotte Reiniger
Lotte Reiniger vuonna 1939.
Lotte Reiniger vuonna 1939.
Henkilötiedot
Syntynyt2. kesäkuuta 1899
Charlottenburg, Saksan keisarikunta
Kuollut19. kesäkuuta 1981 (82 vuotta)
Dettenhausen, Länsi-Saksa
Ammatti animaattori, elokuvaohjaaja
Puoliso Carl Koch
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset Prinssi Ahmedin seikkailut
Aiheesta muualla
www.lottereiniger.de
IMDb
Elonet

Lotte Reiniger (2. kesäkuuta 1899 Charlottenburg, Saksan keisarikunta – 19. kesäkuuta 1981 Dettenhausen, Länsi-Saksa) oli saksalainen elokuvaohjaaja ja animaattori, joka ohjasi yhden ensimmäisistä pitkistä animaatioelokuvista Prinssi Ahmedin seikkailut.

Nuoruus ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lotte Reiniger syntyi Charlottenburgissa vuonna 1899. Hänen vanhempansa olivat Karl ja Eleanor Reiniger. Lotte tutustui kouluaikanaan paperinleikkaustaiteeseen, joka oli peräisin Kiinasta ja josta oli tullut suosittua Saksassa.[1] Teini-ikäisenä Lotte vaikuttui Georges Mélièsin ja Paul Wegenerin elokuvista ja ihaili animaation ja erikoistehoisteiden käyttöä.[2]

Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lotte Reiniger suostutteli vanhempansa ilmoittamaan hänet Max Reinhardtin näyttelijäkoulun teatteriseurueeseen, missä ohjaaja Wegener opetti.[1] Reiniger pääsi pian mukaan Wegenerin elokuviin, joihin hän leikkasi erilaisia välitekstejä. Hamelnin rotanpyydystäjän (1918) kuvauksissa Wegener ajautui vaikeuksiin rottiensa kanssa. Reiniger ehdotti, että elokuvassa käytettäisiinkin elävien rottien sijaan animoituja puisia eläimiä. Reinigerin menestys Wegenerin elokuvissa auttoi häntä pääsemään berliiniläiseen Institut für Kulturforschungiin, missä hän tapasi myös aviomiehensä Carl Kochin ja toisen tulevan yhteistyökumppaninsa Berthold Bartoschin.[3]

Reiniger teki vuodesta 1916 eteenpäin yhteistyötä Rochus Gliesen kanssa. Hän oli vastuussa monista erikoistehoisteista ja usein myös lavastuksesta ja puvustuksesta. Gliesen lyhytelokuvaan Apokalypse Reiniger loi silueteista ensimmäisen maailmansodan kauhujen näkymät. Hänen ensimmäinen oma lyhyt animaatioelokuvansa oli Das Ornament des verliebten Herzens (1919).[3] Institut für Kulturforschung mahdollisti Reinigerin ensimmäiset omat elokuvat. Ne otettiin vastaan hyvin, mutta hän taisteli silti koko uransa ajan elokuviensa rahoittamisongelmien kanssa. Reiniger ja Koch hankkivat lisätuloja suunnittelemalla muun muassa mainoselokuvia alan pioneerille Julius Pinschewerille. Niistä on säilynyt Nivealle tehty Das Geheimnis der Marquise (1922) ja Mauxionille tehty Barcarole (1924).[4]

Prinssi Ahmedin seikkailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lotte Reiniger ja tämän aviomies Carl Koch sekä Walter Türck ja Alexander Kardan työskentelemässä monitasokameralla.

Pankkiiri ja tuotantoyhtiön omistaja Louis Hagen kiinnostui Reinigerin elokuvista. Hän halusi panostaa uusiin kykyihin ja kutsui Reinigerin käyttämään Potsdamin studiotansa.[1] Reiniger keskittyi käytännössä vuodet 1923–1925 ensimmäisen pitkän elokuvansa Prinssi Ahmedin seikkailut tekoon.[3] Sitä pidetään vanhimpana säilyneenä pitkänä animaatioelokuvana.[5][huom 1] Elokuva lähetettiin tammikuussa 1926 sensuurilautakunnalle, mutta ensi-iltansa se sai vasta 2. toukokuuta. Bertolt Brecht järjesti yksityisesti rahoitetun lehdistöesityksen, kun mikään elokuvalevittäjä ei ollut kiinnostunut siitä. Prinssi Ahmedin seikkailut sai valtaisat kehut kriitikoilta, ja elokuvaa alettiin pian levittämään laajemmin.[6]

Reiniger teki Prinssi Ahmedin seikkailujen jälkeen neljä muutakin elokuvaa Hagenin rahoittamalle Comenius-Filmille, kolmiosaisen Doktor Dolittle -sarjan ja elokuvan Die Jagd nach dem Glück (1930). Viimeksi mainitun piti alkujaan olla mykkä, mutta siihen tehtiin jälkiäänitetty ääniraita.[4] Äänielokuvan myötä Reinigerkin alkoi viimeisinä Saksan-vuosinaan kokeilla musiikin ja siluettihahmojen yhteistyötä. Hän tuotti muun muassa lyhytelokuvat Zehn Minuten Mozart (1930), Harlekin (1931), Sissi (1932) ja Carmen (1933).[7]

Elokuvia Italiassa, Saksassa ja Britanniassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Reiniger Lontoossa vuonna 1970.

Reiniger lähti 1. syyskuuta 1939 Saksasta Italiaan, missä hänen miehensä oli aloittanut aiemmin yhteistyön Jean Renoirin kanssa. Renoirin ja Kochin elokuva Tosca valmistui vuonna 1941. Reiniger ja Koch teki vielä yhdessä toisen pitkän näytelmäelokuvan, lännenelokuvan Una signora dell’Ovest. Reinigerin ainoa oma italialainen elokuva oli L’Elisir d’Amore (1939). Kun Italian sotatilanne vaikeni vuoden 1943 aikana, Reiniger ja Koch palasivat Berliiniin, missä Reinigerin äiti oli sairastunut pahoin. Berliinissä Reiniger sai yllättäen tarjouksen, ja hän pääsi tekemään elokuvaa Die Goldene Gans. Pitkittynyttä tuotantoa kuvattiin vuodet 1944–1947.[4]

Reiniger jätti Saksan uudestaan vuonna 1949 ja muutti Englantiin, missä hän työskenteli alkuun tunnettujen nukeillanäyttelijöiden Ann Hogarthin ja tämän miehen Jan Bussellin kanssa. Reiniger työskenteli vuodesta 1951 Abbey Arts Centre -taiteilijayhteisössä. Hän asui siellä lähes elämänsä loppuun asti.[7] Englannissa hän ohjasi muun muassa lasten lyhytelokuvia BBC:lle.[1] 12 fantasiaelokuvaa tehtiin vuosina 1953 ja 1954. Reinigerin Britannian-kauden työt tunnetaan melko huonosti.[4]

Huomautukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Quirino Cristiani teki kaksi aikaisempaa pitkää animaatioelokuvaa Argentiinassa, mutta kumpaakin pidetään kadonneena.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Schönfeld, Christiane: ”Lotte Reiniger and the Art of Animation”. Teoksessa Schönfeld, C (toim.): Practicing Modernity: Female Creativity in the Weimar Republic. Würzburg: Königshausen & Neumann, 2006. ISBN 978-3826032417 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.4.2020). (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Lockwood, Devi: Overlooked No More: Lotte Reiniger, Animator Who Created Magic With Scissors and Paper NYTimes.com. 18.10.2016. The New York Times Company. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  2. ↑ Schönfeld, s. 173.
  3. ↑ a b c Schönfeld, s. 174.
  4. ↑ a b c d Guerin, Frances & Mebold, Anke: Lotte Reiniger (Jane Gaines, Radha Vatsal, and Monica Dall’Asta (toim.)) Women Film Pioneers Project. 2016. New York, NY: Columbia University Libraries. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  5. ↑ Bendazzi, Giannalberto: Quirino Cristiani, The Untold Story of Argentina's Pioneer Animator. Graffiti, 1984, nro joulukuu. ASIFA-Hollywood. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
  6. ↑ Schönfeld, s. 176.
  7. ↑ a b Schönfeld, s. 175.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lotte_Reiniger&oldid=22751641”