Los Angelesin lippu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Los Angelesin lippu (1931–)

Los Angelesin lippu (tunnetaan myös nimellä ”Fiesta Flag”) on sen sinetin ohella Los Angelesin kaupungin virallinen tunnus. Nykyinen lippu otettiin käyttöön 22. heinäkuuta 1931, ja sen ovat suunnitelleet Roy E. Silent ja E.S. Jones.[1]

Lippu on sahalaitainen trikolori, jonka värit ovat vasemmalta oikealle vihreä, kultainen ja punainen. Panafrikkalaisilta väreiltään se muistuttaakin esimerkiksi Malin lippua, vaikka tämä onkin vain sattumaa, sillä lippu suunniteltiin lähes 30 vuotta ennen nykyisiä afrikkalaisia lippuja. Vihreä väri lipussa symboloi oliivipuita, kultainen appelsiinipuita ja punainen viinitiloja. Kultaisessa kentässä keskellä on kaupungin sinetti, johon on kirjattu kaupungin perustamisvuosi 1781.

Lippu jakaa kaupunkilaisten keskuudessa vahvasti mielipiteitä.[2] Lippu sai merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä, kun Moskovan olympialaisten 1980 päätösseremoniassa se nostettiin salkoon merkitsemään seuraavaa olympiaisäntää. Tavallisesti kohotettaisiin isäntämaan lippu, mutta Yhdysvallat oli pyytänyt Kansainvälistä olympiakomiteaa käyttämästä Yhdysvaltain lippua, sillä maa oli boikotoinut kisoja.[3]

  1. The Official Flag of Los Angeles lacity.org. Arkistoitu 10.9.2021. Viitattu 10.9.2021. (englanniksi)
  2. Is LA's Flag Good Or Garbage? LAist. Viitattu 10.9.2021. (englanniksi)
  3. Games end, boycott debate continues Pittsburgh Post-Gazette. Viitattu 10.9.2021. (englanniksi)