Lohjan aseman vesitorni
Lohjan aseman vesitorni Lohjalla valmistui vuonna 1966 silloisen Lohjan maalaiskunnan alueelle. Tornin vesitilavuus on 1 000 kuutiometriä ja sen suunnitteli Vesi-Hydro.[1] Vesitornin peruskorjaus tehtiin 2016.[2]
Tornissa oli alusta alkaen säiliöosan alapuolella kahvilatila, jossa oli runsaat 20 asiakaspaikkaa. Kahvilatoiminta loppui 1990-luvulla, kun uutta yrittäjää ei enää löytynyt ja tilat ovat rapistuneet. Tornikahvilan hätäpoistumistiet eivät myöskään ole nykyvaatimusten mukaiset.[3] Kahvilatilat sijaitsivat 20 metrin korkeudessa maanpinnasta.[4]
Vesitornin ylätasanne on noin 32 metrin korkeudella maanpinnasta. Tähtitieteellinen yhdistys Lohjan Ursa ry pystytti vuonna 1987 vesitornin huipulle kevytrakenteisen tähtitornin Ursa Minorin.[5] Vesitornin päällä oleva tähtitorni oli suosittu suhteellisen vähäisen valosaasteen vuoksi. Tähtitorni poistettiin lopullisesti käytöstä vesitornin remontin yhteydessä keväällä 2016.[6]
Lohjalla on kaksi muutakin vesitornia, nimittäin Virkkalan ja Lohjan keskustan vesitornit.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Asola, Ismo: Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki, s. 169. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2003. ISBN 951-758-434-2
- ↑ Aseman vesitornin kahvilaosan kunnostaminen (pdf) (Lohjan teknisen lautakunnan kokouksen pöytäkirja, § 76) 21.5.2013. Lohjan kaupunki. Viitattu 18.7.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ Aseman vesitornin kahvila pysyy kiinni. Länsi-Uusimaa, 23.5.2013. Suomen Lehtiyhtymä. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.7.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Selvitys aseman vesitornin kahvilaosan vaihtoehtotarjouksista ja kustannuksista (Arkkitehtitoimisto Heino & Niiranen Oy) (pdf) (Lohjan teknisen lautakunnan kokouksen pöytäkirjan liite, § 76) 21.5.2013. Lohjan kaupunki. Viitattu 18.7.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tornit Lohjan Ursa Ry. Viitattu 18.7.2013.
- ↑ Lohjan Ursa ry: Tähtitornit ursa.fi. Viitattu 1.10.2024.