Lohikäärmeratsastaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Charles Lepec, La Tarasque, 1874. Pyhä Martta ja hänen kesyttämänsä lohikäärme Tarasque.

Lohikäärmeratsastaja on fantasiateoksissa tavattava hahmotyyppi. Tyypillisesti lohikäärmeratsastaja on tarinan sankari, jonka ratsuna on hevosen sijaan lohikäärme. Lohikäärmellä ratsastaminen on nykyaikaisessa fantasiassa toistuva aihe eli trooppi, joka alkoi muodostua 1960-luvulla aiemmin suositun lohikäärmeen surmaamisesta kertovan narratiivin rinnalle.[1]

Idea lohikäärmeestä ratsuna on peräisin kiinalaisesta mytologiasta, esimerkiksi Yusta ja hänen lohikäärmekumppanistaan. Sitä vastoin germaanisessa ja skandinaavisessa mytologiassa lohikäärmeet on perinteisesti kuvattu aarteiden vartijoina tai antagonisteina, kuten Beowulfin lohikäärme, Fafnir, Nidhöggr ja Maailmankäärme. Nykyaikaisessa englanninkielisessä kirjallisuudessa esiintyvien lohikäärmeratsastajien malli lienee alun perin lähtöisin Anne McCaffreyn romaanista Lohikäärmeen lento (1968), joka on ensimmäinen osa kirjasarjaa Pernin lohikäärmeritarit.[1]

Lohikäärmeellä ratsastamista pidetään nykyaikaistuneena muotona kirjallisuudessa aiemmin suositusta teemasta, jossa lohikäärme surmataan. Lohikäärmeiden muuttuminen vihollisista kumppaneiksi heijastelee ihmisten ja eläinten kehittynyttä suhdetta: hirviöitä tai vaarallisia eläimiä ei nähdä enää samalla tavalla pahoina kuin ennen. Nykyaikainen lohikäärmeen ja ihmisen suhde kuvaa sekä eläimen heikentymistä että lajien välistä yhteyttä ja toisen ymmärtämistä.[1]

Tunnuspiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hahmojen ominaisuuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohikäärmeratsastajat esitään usein johtajina ja hallitsijoina. Kyky kesyttää lohikäärme ja ratsastaa sillä nostaa hahmon muiden yläpuolelle sekä osoittaa hahmon olevan vahva. Lohikäärmeiden yhdistäminen johtajuuteen on kulttuurisidonnainen tapa. Esimerkiksi kiinalaisessa kulttuurissa joitakin lohikäärmeitä on pidetty jumalten lähettiläinä, minkä vuoksi niiden hallitseminen voidaan katsoa jumalalliseksi merkiksi johtajuudesta.[1]

Toisin kuin lohikäärmeensurmaajat, jotka ovat tavallisesti kaikki miehiä, lohikäärmeratsastajat ovat lähes yhtä usein naisia kuin miehiä. Etenkin protagonistien kohdalla ero sukupuolten välillä on mitätön.[1] Saattaa olla sosiaalisesti hyväksyttävämpää, että naiset ystävystyvät lohikäärmeiden kanssa kuin taistelevat väkivalloin niitä vastaan.[2]

Lohikäärmeratsastajat ovat tarinoissa yleensä teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia[2] ja aihe on yleinen nuortenkirjallisuudessa. Aikuisille suunnattua kirjallisuutta edustaa esimerkiksi George R. R. Martinin kirjasarja Tulen ja jään laulu,[1] jossa lohikäärmeratsastus ja lohikäärmeiden käyttäminen valloituksiin on keskittynyt yhdelle suvulle, Targaryeneille.

Kertomusten rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkija Brendan Sheridan mukaan lohikäärmeratsastajista kertovissa tarinoissa toistuu viisi vaihetta: kohtaaminen, sitoutuminen, havainnoiminen, ratsastaminen ja paljastuminen. Kohtaamisessa ratsastaja tapaa lohikäärmeen ensimmäistä kertaa, esimerkiksi villin lohikäärmeen luonnossa tai munasta kuoriutuvan lohikäärmeenpoikasen. Sitoutumisessa ratsastajan ja olennon välille muodostuu side, joka voi olla ystävyyttä tai jokin maaginen yhteys. Havainnointivaiheessa ratsastaja oppii lisää lohikäärmeestään yleensä seuraamalla sen kasvua. Ratsastuksessa lohikäärmeratsastaja nousee ratsunsa selkään ensimmäistä kertaa. Viimeisessä vaiheessa lohikäärme ja ratsastaja paljastuvat muulle maailmalle.[1]

Joissain tarinoissa esiintyy lohikäärmeellä ratsastamista, mutta ne eivät seuraa rakenteeltaan lohikäärmeratsastaja-narratiivia. Näissä tarinoissa kyky ratsastaa lohikäärmeellä ei yeensä ole oleellista juonen kannalta.[2]

Lohikäärmeratsastajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christopher Paolinin lohikäärmeratsastajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christopher Paolinin kirjasarjassa Perillinen lohikäärmeratsastajat ovat ihmisiä tai haltioita, joiden sielut on liitetty magialla yhteen lohikäärmeiden kanssa. Lohikäärmeratsastajien tarkoituksena on turvata rauha lajien välillä.[3]

  1. a b c d e f g h i j k Sheridan, Brendan: Dragon-riding: Live and Let Fly. Fafnir – Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research, 2016, 3. vsk, nro 3, s. 19–30. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  2. a b c Sheridan, Brendan Daniel: The Modern Dragon: Contemporary Representations from Tolkien to Present (pdf) (Opinnäytetyö) 2015. The University of Waikato. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  3. Meijer, Immanuela: Dragons Paolini.net. 5.6.2017. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  4. Alter, Alexandra: How Rebecca Yarros Packed Dragons, Magic and Steamy Sex Into a Blockbuster Fantasy The New York Times. 6.11.2023. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  5. a b Dockterman, Eliana: All the Dragons You Need to Know After the House of the Dragon Season 1 Finale Time. 23.10.2022. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)