Lloyd Kelly

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lloyd Kelly vuonna 2020.

Lloyd Kelly (s. 6. lokakuuta 1998 Bristol) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Bournemouthia.[1]

Kelly pelasi Bristol Cityn junioreissa ja nousi kaudella 2017–2018 mestaruussarjassa pelanneeseen edustusjoukkueeseen. Hän pelasi kahden kauden aikana 43 mestaruussarjaottelua ja teki niissä kaksi maalia.[1]

Kelly siirtyi kesällä 2019 valioliigajoukkue Bournemouthiin. Hän pelasi ensimmäisellä valioliigakaudellaan vain kahdeksan liigaottelua oltuaan useiden vammojen vuoksi pitkään syrjässä. Kaksi seuraavaa kautta Bournemouth pelasi mestaruussarjassa, jossa Kelly pelasi ensimmäisellä kaudella nousukarsinta mukaan lukien 38 ottelua ja toisella kaudella 41 ottelua. Hän teki molemmilla kausilla yhden maalin. Kaudella 2022–2023 Bournemouth oli jälleen Valioliigassa ja Kelly pelasi 23 ottelua, joissa kaikissa hän oli avauskokoonpanossa. Syyskuussa tullut nilkkavamma piti hänet pari kuukautta poissa kentiltä.[1]

Kelly on pelannut Englannin alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän pelasi alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa vuosina 2019 ja 2021.[1]