Liza Marklund
| Liza Marklund | |
|---|---|
 Liza Marklund Göteborgin kirjamessuilla 2005. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Elisabeth Marklund |
| Syntynyt | 9. syyskuuta 1962 Piitime, Ruotsi |
| Kansalaisuus | ruotsalainen |
| Ammatti | kirjailija ja toimittaja |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | ruotsi |
| Tuotannon kieli | ruotsi |
| Tyylilajit | rikoskirjallisuus |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| lizamarklund.com | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Liza Marklund (oik. Elisabeth Marklund, s. 9. syyskuuta 1962[1] Piitime, Ruotsi) on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan rikoskirjoista, joiden päähenkilönä on iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Bengtzon. Hän omistaa Jan Guilloun ja Ann-Marie Skarpin kanssa Piratförlagetin, joka on Ruotsin suurimpia kustantamoja.[2] Marklundin kirjoja on käännetty 30 kielelle ja niitä on myyty noin 17 miljoonaa kappaletta.[3]
Nuoruus, opiskelu ja työ
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marklund syntyi Norrbottenissa sijaitsevassa Pålmarkin kylässä. Hän kävi Norrbottenissa Kalixin kansanopiston journalistilinjan ja työskenteli ennen kirjailijan uraansa toimittajana useissa lehdissä, muun muassa Arbetaren-lehdessä ja Aftonbladetissa sekä Expressenissä 1989–1994. Marklund oli myös Metro-lehden päätoimittaja ja TV4-kanavan uutispäällikkö.[1]
Kirjailijan työ
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marklund keskittyi sittemmin kirjojen kirjoittamiseen, minkä ohessa hän on kirjoittanut lehtikolumneja. 11 rikosromaanin lisäksi hän on kirjoittanut muutamia muita teoksia ja osallistunut antologioihin. Marklundin teokset ovat suosittuja etenkin Pohjoismaissa. Hänen kirjoissaan heijastuu iltapäivälehden toimituksen kiireinen työyhteisö, joka on täynnä ihmisten välisiä jännitteitä. Marklund on hyödyntänyt kirjoissaan omia kokemuksiaan uutistyöstä. Kirjoissa rikosuutisia jahtaava Annika Bengtzon sotkeutuu asioita tutkiessa usein tahtomattaan valonarkoihin salaisuuksiin. Työn vastapainona ovat arkielämän ongelmat, kun perheelle ei tahdo riittää aikaa. Useista Marklundin Annika Bengtzon -dekkareista on tehty myös elokuva. Marklund kertoi vuonna 2015 ilmestyneen teoksen Järnblod (suom. Rautaveri) jäävän hänen viimeiseksi dekkarikseen. Hän ilmoitti samalla myös vetäytyvänsä julkisuudesta.[3]
Kolme vuotta myöhemmin Marklund teki paluun rikosromaanilla Helmifarmi (jossa ei kuitenkaan esiinny enää Annika Bengtzon). Marklund kertoi haastattelussa: "Vähensin julkisuudessa esiintymistä enkä esimerkiksi antanut enää ruotsalaisille lehdille haastatteluja. Minua oli haastateltu niin moneen otteeseen, ettei minulla ollut enää mitään tuoretta sanottavaa". Toinen syy julkisuudesta vetäytymiselle oli hänen aviomiehensä vakava sairastuminen.
Marklund on nostanut kirjoissaan ja aihetta käsittelevässä dokumenttisarjassaan esiin myös naisiin kohdistuvan väkivallan. Hän on tehnyt myös dokumentin Venäjän ja Kambodžan aids- ja HIV-lapsista[2]. Marklund nimitettiin Unicefin hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 2004.[1]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marklund on naimisissa Mikael Aspeborgin kanssa. Hänellä on kolme lasta, joista kaksi Aspeborgin kanssa. Hänen vanhin lapsensa Annika Marklund on valokuvamalli ja näyttelijä ja kirjoittaa myös kolumneja. Marklund asuu Tukholmassa ja Marbellassa.[1]
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Annika Bengtzon -sarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uutispommi, suom. Outi Knuuttila (Otava 2000) alkuteos: Sprängaren 1998 (filmatisointi 2001, Uutispommi)
- Studio sex, suom. Outi Knuuttila (Otava 2001) alkuteos: Studio sex 1999 (filmatisointi 2012, Studio Sex)
- Paratiisi, suom. Outi Knuuttila (Otava 2001) alkuteos: Paradiset 2000 (filmatisointi 2003, Paratiisi)
- Prime time, suom. Outi Knuuttila (Otava 2002) alkuteos: Prime time 2002 (filmatisointi 2012, Prime Time)
- Punainen susi, suom. Outi Knuuttila (Otava 2003) alkuteos: Den röda vargen 2003 (filmatisointi 2012, Punainen susi)
- Nobelin testamentti, suom. Outi Knuuttila (Otava 2006) alkuteos: Nobels testamente 2006 (filmatisointi 2012, Nobelin testamentti)
- Elinkautinen, suom. Päivi Kivelä (Otava 2007) alkuteos: Livstid 2007 (filmatisointi 2012, Elinkautinen)
- Paikka auringossa, suom. Päivi Kivelä (Otava 2008) alkuteos: En plats i solen 2008 (filmatisointi 2012, Paikka auringossa)
- Panttivanki, suom. Päivi Kivelä ja Kari Koski (Otava 2011) alkuteos: Du gamla du fria 2011
- Ajojahti, suom. Kari Koski (Otava 2013) alkuteos: Lyckliga gatan 2013
- Rautaveri, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom (Otava elokuu 2015) alkuteos: Järnblod 2015
Maria Eriksson -kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uhatut Maria Erikssonin kanssa; suom. Outi Knuuttila (Otava 2002) (alkuteos: Gömda, 1995, 2. Muokattu p. Marklund)
- Turvapaikka Maria Erikssonin kanssa; suom. Sanna Manninen. (Otava 2004) (alkuteos: Asyl, 2004)
Napapiiri-sarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Napapiiri. suom. Antti Autio (Otava 2022) alkuteos: Polcirkeln 2021
- Suonsilmä. (Kallmyren) Suomentanut Antti Autio. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-40252-7
Muut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Joulutarinoita (antologia; Helmi 2003)
- Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan Lotta Snickaren kanssa; suom. Sanna Manninen (Otava 2006) (alkuteos: Det finns en särskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra, 2005)
- Halkovaras, suom. Katriina Huttunen (Otava 2010) (alkuteos: Vedtjuven, 2010)
- Postikorttimurhat James Pattersonin kanssa; suom. Päivi Kivelä (Otava 2011) (alkuteos: Postcard Killers, 2010)
- Vastalauseita. Kirjoituksia 1985–2010, suom. Päivi Kivelä (Otava 2012) (alkuteos: Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985–2010, 2011)
- Helmifarmi 2018 suom. Laura Beck (Otava 2018) (alkuteos Pärlfarmen, 2018)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Liza Marklund DekkariNetti. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 9.9.2019.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Liza Marklund Otava. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ a b Vesala, Hanna: Rouva Suorasuu antaa palaa. Ilta-Sanomat, 2007, nro 6.10, s. 67.
- ↑ a b Ahola, Suvi: Marklund aikoo lopettaa dekkarien kirjoittamisen. Helsingin Sanomat, 22.6.2015, s. B3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2015.
