Live Evil (Black Sabbathin albumi)

Live Evil Black Sabbath
Livealbumin tiedot
Äänitetty	1982 Seattlessa, San Antoniossa ja Dallasissa
Julkaistu	joulukuu 1982 18. tammikuuta 1983
Formaatti	LP, CD, MC
Tuottaja(t)	Tony Iommi ja Geezer Butler
Tyylilaji	heavy metal, hard rock, doom metal
Kesto	83.27
Levy-yhtiö	Vertigo Warner Bros.
Listasijoitukset
10. (tammikuu 1983) 13. (tammikuu 1983) 15. (8. helmikuuta 1983) 37. (1983) 37. (1983)
Black Sabbathin muut julkaisut
Mob Rules 1981	Live Evil 1982	Born Again 1983

Live Evil on Black Sabbath -yhtyeen kaksois-live-albumi vuodelta 1982. Se on Black Sabbathin ensimmäinen virallinen live-albumi, sillä Live at Lastin julkaisi 1980 ilman yhtyeen lupaa entinen manageri. Live Evil on nauhoitettu vuoden 1981 Mob Rules -albumia promotoivalla kiertueella keväällä 1982, ja se jäi laulaja Ronnie James Dion viimeiseksi albumiksi yhtyeen kanssa hänen ensimmäisellä laulajakaudellaan (1979–1982). Myös rumpali Vinnie Appice lähti yhtyeestä albumin julkaisun jälkeen.

Albumi on kuuluisa sen riitaisista miksaussessioista, joiden vuoksi Dion ja Appice lopulta erosivat yhtyeestä. Lisäksi albumin menestymiseen vaikutti entisen laulajan Ozzy Osbournen hieman aiemmin samana vuonna julkaisema albumi Speak of the Devil, jolla hän versioi oman aikansa Sabbath-kappaleita. Osbournen albumi myi platinalevyn arvoisesti, kun taas Live Eviliä myytiin huomattavasti vähemmän varsinkin Pohjois-Amerikassa.

Albumi oli pitkään Black Sabbathin ainoa virallinen live-albumi-julkaisu, ja ristiriitaisesta tekoprosessista huolimatta sen soitantaa ovat myöhemmin sekä arvostelijat että yhtye itsekin kehuneet.

Taustaa

Välien kiristyminen

Yhtyeen konsertteja taltioitiin keväällä 1982 live-albumia varten. Basisti Geezer Butlerin mukaan "oli hyvä idea tehdä live-albumi, koska vanha Live at Last oli surkea". Yhtyeen ilmapiiri oli kuitenkin miksausten alkaessa kireä ja yhtye oli jakaantunut kahteen leiriin alkuperäisjäsenten Butlerin ja kitaristi Tony Iommin pitäessä yhtä ja Dion ja Appicen ollessa toisella puolella. Dio: "Minusta ja Vinnysta tuli hyvät ystävykset samanlaisen taustamme ansiosta. Olimme molemmat amerikanitalialaisia ja New Yorkin alueelta kotoisin". Appice: "Osasin aavistaa kokoonpanon hajoamisen. Minä ja Ronnie kuljimme omassa porukassamme ja Tony ja Geezer omassaan." Välit olivat alkaneet rakoilla jo Mob Rules-albumin levytyksen aikana Dion ottaessa enemmän vastuuta yhtyeen johtamisessa. "Sain kritiikkiä, koska muiden mielestä aloin johtaa yhtyettä liikaa. Minun täytyi tehdä se, koska tilanne vaati sen", kertoi Dio myöhemmin.

Dion mukaan välirikko oli ilmassa koska kommunikaatio Butlerin ja Iommin kanssa oli tyrehtynyt, kun live-materiaalia alettiin työstää. "Välttelimme toisiamme, ettei ongelmista tarvitsisi puhua. Tony ja Geezer halusivat eri asioita kuin mitä teimme, mutta niistä ei koskaan keskusteltu", kertoi Dio vuonna 2009. Tony Iommin mukaan kokoonpanon kova työtahti oli vaikuttanut yhtyeen jäsenten väleihin. Butler oli samoilla linjoilla: "Meillä olisi pitänyt pitää pitempi tauko Mob Rules -kiertueen jälkeen. Olimme liikaa yhdessä ja pienistä jutuista tuli liian isoja. Ilmaa olisi pitänyt puhdistaa välillä. Lisäksi Ronnie halusi eri asioita kuin minä ja Tony. Alkuperäisen kokoonpanon kanssa emme juuri keskustelleet tällaisista asioista, teimme vain levyn ja kiertueen toisensa perään. Nyt tilanne oli toinen Ronnien kanssa."

Miksaus-episodi ja kokoonpanon hajoaminen

Riitoja alettiin puida pian myös musiikkilehdistön sivuilla. Kosketinsoittaja ja taustajäsen Geoff Nichollsin mukaan lehtiin päässeet juorut live-materiaalin työstämisen ongelmista pitivät pääosin paikkaansa. Iommin ja Butlerin mukaan Dio ja Appice olivat menneet yöllä salaa muulta yhtyeeltä studioon miksaamaan omia osuuksiaan korkeammalle. Lisäksi heidän mukaansa Dio teki omaa sooloalbumiaan samaan aikaan yhtyeen kustannuksella. Tämän Dio on kiistänyt. Iommi kertoo miksaus-jupakasta: "Se oli outoa. Ja niin meille todella kerrottiin. Menimme Geezerin kanssa kuuntelemaan ja totesimme että soundit ovat muuttuneet. Ääniteknikko (Lee De Carlo) kertoi, että 'Ronnie tuli ja miksasi kaiken uudelleen'. Ronnie itse kertoi, ettei niin ollut tapahtunut, ja se on jälkikäteen ajateltuna mahdollista, sillä teknikko oli aika sekaisin alkoholista niihin aikoihin. Sen ei olisi tarvinnut mennä niin kuin se lopulta meni. Meillä kaikilla, itseni mukaanlukien, oli ongelmia tuohon aikaan."

Dion mukaan hän ja Appice menivät sovittuun aikaan studiolle ja kun muita ei alkanut kuulua paikalle, he alkoivat työstää materiaalia, jottei kallis studioaika menisi hukkaan. Dio kertoo: "Minä ja Vinny menimme studioon odottelemaan Tonya ja Geezeriä ja kun heitä ei näkynyt, kuuntelimme kappaleita, emmekä todellakaan miksanneet mitään. Halusimme kuunnella myös omia osuuksiamme tarkemmin ja tästä kaikki lähti liikkeelle. Geezer ja Tony saivat väärän käsityksen ja lopulta ajauduimme riitaan ja hajosimme.

Butlerin mukaan koko tapahtuma johtui lähinnä yhtyeen uupumuksesta: "Nyt uskon, että mitään sellaista (miksausta) ei tapahtunut. Olimme vain väsyneitä ja todellakin loman tarpeessa. Jo kiertueella alkanut välien kiristyminen näkyi studiossa. Kun Ronnie halusi korostaa jotakin soitinta tai lauluosuuttaan, asiasta syntyi keskustelun sijaan hirveä riita ja kaikki räjähti silmille. Sitten työskentelimme erikseen ja miksaukset alkoivat kuulostaa luonnollisesti erilaisilta joka päivä."

Pakkaa sekoitti vielä studiossa työskennellyt edellä mainittu ääniteknikko Lee De Carlo, joka yritti mielistellä molempia osapuolia. Lopulta päävastuussa ollut Iommi sai tilanteesta tarpeekseen ja Dio sai lähteä yhtyeestä. Dio: "Geezer soitti ja sanoi, että meidän pitäisi antaa Tonyn tuottaa koko livelevy. Osasin lukea rivien välistä ja kysyin suoraan halusivatko he minusta eroon. Sain lopulta suoran vastauksen. Sitten soitin Vinnylle ja kysyin häntä mukaan tulevaan soolo-yhtyeeseeni, ja hän suostui". Dio ja Appice perustivat sittemmin Dio-yhtyeen. Albumin tuottivat Tony Iommi ja Geezer Butler. Myöhemmin Iommi on pyörtänyt syytökset Dioa ja Appicea kohtaan ja on kertonut koko tapauksen olleen juovuksissa työskennelleen ääniteknikon "hölynpölyä".

Nauhoitus ja kappaleet

Kannen mukaan albumi on nauhoitettu 23.-24. huhtikuuta 1982 Seattlessa, 12. toukokuuta 1982 Dallasissa ja 13. toukokuuta 1982 San Antoniossa. Ronnie James Dio on maininnut, että myös Fresnon konsertti 18. huhtikuuta 1982 olisi nauhoitettu albumia varten. Kuten Dio mainitsee "Heaven and Hell" -kappaleen aikana, konsertteja myös filmattiin, mutta virallista julkaisua ei ole tullut. Tony Iommin mukaan nauhoitukset olivat heikkolaatuisia ja yhtyeellä oli kova työ työstää niitä studiossa julkaisukelpoisiksi. Geezer Butler on kuvannut myöhemmin albumia nimellä "Live in the studio Evil", viitaten lukuisista studio-korjauksiin materiaalissa. Lopputuloksessa koko yhtye (mukaan lukien taustajäsen Geoff Nichollsin kosketinsoittimet) kuulostaa kuitenkin tasapainoisesti miksatulta albumilla lukuun ottamatta yleisöä, joka on miksattu hyvin alas. Konsertit nauhoitettiin käyttämällä Record Plant LA:n liikkuvaa studio-autoa ja materiaali miksattiin Record Plant LA-studioilla.

Albumin sisällöstä suurin piirtein puolet on vokalisti Ozzy Osbournen vuosien aikaista materiaalia ja puolet Dion kanssa tehtyä materiaalia. Mukana ovat tunnetuimmat Osbournen aikaiset Sabbath-klassikot (esim. "Paranoid", "Iron Man", "War Pigs", "N.I.B") ja myös Dion ajan tunnetuimmat kappaleet kuten "The Mob Rules", "Children of the Sea" ja avauksena toimiva "Neon Knights". Vinnie Appicen rumpusoolo löytyy "War Pigs"in ja "Iron Man"in välistä. "Black Sabbath"-kappaleen alussa Iommi soittaa erillisen kitara-intron. "Voodoo"-kappale sisältää Dion improvisoidun, pitemmän puheosuuden. Albumin varsinainen intro "E5150" ja outro "Fluff" tulevat nauhalta.

Yhteensä lähes 15-minuuttiseksi venytetty, ja kakkos-albumin molemmille puolille levittyvä "Heaven and Hell" nousee levyn keskeiseksi kappaleeksi. Se sisältää Dion yleisönlaulatusta ja vokaali-improvisaatioita sekä Iommin kitarasoolon, jonka jälkeen tulee "The Sign of the Southern Cross". Kappaleen puolivälissä se muuttuu jälleen "Heaven and Hell"-kappaleeksi ja sen loppuosan jälkeen tulee suoraan "Paranoid", jonka loputtua "Heaven and Hell"-kappaleen pääriffi kuullaan vielä kerran. Albumin viimeisenä varsinaisena kappaleena kuullaan "Children of the Grave".

Kansitaide ja krediitit

Albumin soittaja-krediitit ovat herättäneet huomiota fanien keskuudessa. Vokalisti Ronnie James Dio mainitaan nimellä "Ronnie Dio" ja rumpali Vinnie Appicen nimi on pienellä kiitosten kera. Dio on maininnut tämän olevan miksaus-episodista johtuvaa piikittelyä yhtyeen taholta heitä kohtaan. Lisäksi albumin julkaisun aikaan Dio ja Appice olivat jo lähteneet yhtyeestä.

Avattavassa sisäkannessa on kuvia yhtyeestä ja faneista konserteissa sekä albumin tekijäluettelo. Myös kosketinsoittaja ja taustajäsen Geoff Nicholls on päässyt kuvaan, vaikkakin hoiti osuutensa pääosin yleisöltä näkymättömissä.

Kannen hahmot ja ilmiöt

Albumin etu- ja takaosan kansitaide koostuu Stan Wellsin maalauksesta henkilöistä ja ilmiöistä jotka symboloivat jokaista albumin kappaletta. Nämä ovat:

• huutava mies pakkopaidassa: "Paranoid"
• Voodoo-shamaani: "Voodoo"
• enkeli ja demoni: "Heaven and Hell"
• ritari kimaltavan miekan kanssa: "Neon Knights"
• viitta-asuinen mies: "Black Sabbath"
• vuohen pää (sotilaaksi pukeutuneen sian alapuolella): "N.I.B."
• metalli-ihoinen muskelimies: "Iron Man"
• sotilaaksi pukeutunut sika: "War Pigs"
• arkussa olevat lapset "Children of the Grave" kellumassa vedessä "Children of the Sea"
• mies ruoskan kanssa: "The Mob Rules"
• pirun pään muotoinen salamointi: "E5150"
• takakannessa oleva akustinen kitara rannalla: "Fluff"
• takakannessa näkyvä Etelän risti taivaalla: "The Sign of the Southern Cross"

Vastaanotto mediassa ja arvostus nykyaikana

Albumi mediassa julkaisun aikaan

Live Evil julkaistiin lopulta joulukuussa 1982 Yhdysvalloissa ja tammikuussa 1983 Isossa-Britanniassa. Albumin menestykseen vaikutti entisen vokalistin Ozzy Osbournen kuukautta aiemmin julkaisema Speak Of The Devil-live-albumi, jolla hän versioi entisen yhtyeensä klassikoita. Osbournen albumi myi lopulta platinaa Yhdysvalloissa kun taas Sabbathin Live Evil pääsi vain niukasti top-40:een uudella mantereella.

Lisäksi Black Sabbath oli albumin julkaisun aikana hajonneena Dion ja Appicen lähdettyä ja näin ollen albumin, jonka teko periaatteessa hajotti yhtyeen, promotointi jäi vähäiseksi. Mediassa puolestaan jäsenet puivat Dion ja yhtyeen välirikkoa tiukoin sanankääntein: Butler kuvasi Dioa syksyllä 1983 "vittumaiseksi ja itseään täynnä olevaksi tyypiksi" kun taas Dio kertoi, että "Geezer Butlerin ainoa päätös yhtyeessä on se, ottaako hän ravintolassa oluen vai voileivän".

Euroopassa listamenestys oli parempaa albumin noustessa top 20:een mm. Britanniassa, Suomessa ja Ruotsissa. Brittiläinen Kerrang!-lehti suitsutti albumia arvostelussaan: "Live Evil on suositeltava hankinta kaikille Heavy Metal-friikeille. Se on äänekästä ja isoa kamaa genren pioneereilta." Suomessa puolestaan Soundi-lehden levyarvostelija kuvaa albumin kuuntelua "kärsimykseksi" ja Iommin sooloa kappaleessa "Heaven And Hell" olevan "tuskaa korville".

Albumin myöhempi arvostus

Sittemmin albumi on saanut pääosin myönteisiä arvosteluja. Albumi oli pitkään ainoa virallinen live-tallenne yhtyeen katalogissa ja näin ollen merkittävä. Allmusicin arvostelija mainitsee albumin olevan "vaikeasta historiastaan huolimatta jälkikäteen katsottuna positiivinen kuvaus Dion aikaisesta Sabbathista". Metal Observer-sivuston kriitikko kertoo albumin soundin olevan "voimakas" ja kehuu soitantaa "tuoreeksi ja erittäin raskaaksi". Heavy Metal Now-sivuston arvostelija kehuu kokoonpanon omaa materiaalia, mutta toteaa kuitenkin, että "Dio ja Appice eivät vakuuta Osbournen ajan Sabbath-klassikoissa".

Myös albumin muusikot sopivat riitansa myöhemmin ja kokoontuivat uudelleen kahteenkin otteeseen, ensin vuosina 1990-1992 ja viimeisen kerran vuonna 2006 Heaven & Hell-nimen alla toimien aina Dion kuolemaan, vuoteen 2010 saakka. Jäsenten mielipiteet albumin sisällöstä ovat pääosin positiivisia: "Keikat olivat aina vahvoja, huolimatta lavan takaisista ongelmista", kertoi Butler vuonna 2009. Dio oli samoilla linjoilla: "Se oli loistava kiertue. Soitimme todella hyvin koko kiertueen ajan. Mutta albumi tuntuu jälkikäteen oudolta. Olimme Vinnyn kanssa ulkona yhtyeestä periaatteessa ennen miksauksen aloitusta". Iommi on tyytyväinen albumiin: "Albumi tuli ulos, kun kokoonpano oli jo todellakin hajonnut. Mutta siinä on kuitenkin oma jännitteensä ja siitä kuulee, että soitto kulki tuolloin. Otin albumin vertauskohteeksi, kun treenasimme vuoden 2006 uudelleenkokoontumisen yhteydessä".

CD-julkaisut

Live Evil julkaistiin alun perin avattavilla kansilla olevana tupla-vinyylinä. Kasetti-versiossa a-puolella ovat vinyylin 1. ja 3.-puolet ja b-puolella 2. ja 4.-puolet. Tämä sen takia, että molemmat kasetti-puolet olisivat suurin piirtein yhtä pitkiä. Yhdysvalloissa Warner Brosin ensimmäinen cd-painos on tupla-cd, joka sisältää koko albumin. Euroopassa ensimmäinen cd-painos pudotti "War Pigs"-kappaleen pois, jotta albumi sopisi säästösyistä yhdelle cd:lle silloisten aikarajoitusten vuoksi.

Castlen remasteroitu cd-painos vuodelta 1996 sisältää kaikki kappaleet yhdellä cd:llä, mutta kaikki välispiikit on editoitu pois tilan säästämiseksi. Rhino Records julkaisi vuonna 2008 The Rules of Hell-nimisen boksin joka sisältää kaikki Dion aikaiset Sabbath-albumit, mukaan lukien Live Evilin tupla-cd:nä alkuperäis-versiona. Universal Music julkaisi Live Evilistä "deluxe"-version vuonna 2010 joka sisältää koko albumin tupla-cd:nä alkuperäis-versiona.

Kappaleet

LP 1

A-puoli

1. E5150 – 2.09 (säv. Geezer Butler, Tony Iommi)
2. Neon Knights – 4.28 (säv. Butler, Iommi, Ronnie James Dio, Bill Ward, san. Dio)
3. N.I.B. – 5.09 (säv. Butler, Iommi, Ozzy Osbourne, Ward)
4. Children of the Sea – 6.04 (säv. Butler, Iommi, Dio, Ward, san. Dio)
5. Voodoo – 5.23 (säv. Butler, Iommi, Dio, san. Dio)

B-puoli

6. Black Sabbath – 8.34 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
7. War Pigs – 9.17 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
8. Iron Man – 7.10 (säv. Butler, Iommi, Obbourne, Ward)

LP 2

A-puoli

1. The Mob Rules – 3.18 (säv. Butler, Iommi, Dio, san. Dio)
2. Heaven and Hell – 11.57 (säv. Butler, Iommi, Dio, Ward, san. Dio)

B-puoli

3. The Sign of the Southern Cross/Heaven and Hell (Continued) – 7.16 (säv. Butler, Iommi, Dio, san. Dio)
4. Paranoid – 3.25 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
5. Children of the Grave – 5.02 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
6. Fluff – 0.43 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)

Kokoonpano

Black Sabbath

• Tony Iommi – kitara
• Geezer Butler – bassokitara
• Ronnie James Dio – laulu

"Erityiskiitokset"

• Vinnie Appice – rummut
• Geoff Nicholls – kosketinsoittimet

Tuotanto

• Tony Iommi ja Geezer Butler – tuottajat
• The Record Plant LA Mobile – nauhoitus
• Lee De Carlo ja Bill Freesh – nauhoittajat
• Bill Hutcheson, Jim Scott ja Scott Stogel – Mobile-ryhmä
• Miksattu The Record Plant-studioilla Los Angelesissa

• Paul Clark – kannen suunnittelu
• Jay Vigon – taiteellinen suunnittelu
• Stan Wells – maalaus
• Mark Weiss ja Paul Harbron – valokuvaus

Arvostelut

• Korroosio.fi () linkki^{[vanhentunut linkki]}
• Allmusic () linkki
• Metal Observer (9/10) linkki (Arkistoitu – Internet Archive)
• Mark Prindle (8/10) linkki
• Heavy Metal Now (7.1/10) linkki^{[vanhentunut linkki]}

Julkaisuhistoria

• 1982: Warner Bros. (23742-1), USA, tuplavinyyli
• 1983: Vertigo Records (SAB-10, 6650-009), UK, tuplavinyyli
• 1983: Vertigo (6650-009), EU, tuplavinyyli
• 1983: Warner Bros. (23742-2), USA, 2CD
• 1983: Vertigo (826-881-2), EU, 1CD (ei "War Pigs"-kappaletta)
• 1996: Castle Communications / Essential (ESM-CD333), UK, 1CD (ei välispiikkejä)
• 2004: Sanctuary Records (SMRCD074), EU, 1CD (ei välispiikkejä)
• 2008: Rhino Records (osana The Rules of Hell-boksia: R2-460156, erillisenä: R2-460156-C), 2CD
• 2010: Universal Music Group (UICY-25128), UK, 2CD Deluxe Edition

Aiheesta muualla

• Live Evil (Black Sabbathin albumi) Discogsissa. (englanniksi)
• Albumi Live Evil (Black Sabbathin albumi) Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)