Lissan taistelu
| Lissan taistelu (1866) | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kolmatta Italian itsenäisyyssotaa | |||||||||||
 Carl Frederik Sørensenin maalaus uppoavasta Re d’Italiasta vuodelta 1868
| |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
| |||||||||||
| Vahvuudet | |||||||||||
|
12 panssarifregattia |
7 panssarifregattia | ||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
|
2 panssarifregattia |
38 kuollutta | ||||||||||
Lissan taistelu käytiin Adrianmerellä lähellä Vis-saarta (ital. Lissa) nykyisen Kroatian vesialueella vuonna 1866. Taistelu käytiin Itävallan keisarikunnan ja Italian kuningaskunnan joukkojen välillä, ja se oli osa kolmatta Italian itsenäisyyssotaa, jossa Italian tavoitteena oli Venetsian valtaaminen Itävallalta. Taistelun lopputuloksena määrällisesti alivoimainen Itävallan laivasto voitti sitä suuremman Italian laivaston. Meritaistelu oli ensimmäinen laaja panssarilaivojen välillä käyty konflikti, sekä viimeinen, jossa laivat pyrkivät upottamaan toisensa puskemalla.
Taistelun aikana Italian laivasto ampui noin 1 450 ammusta, mutta ei onnistunut upottamaan ainuttakaan Itävallan laivaston raskaista yksiköistä. Yksi syy lopputulokseen ja Italian laivaston huonoon suorituskykyyn oli sen komentajien välinen sisäinen kilpailu. Esimerkiksi vara-amiraali Albinin komennossa olleet laivat eivät osallistuneet taisteluun.[1] Taistelu koostui useasta pienemmästä konfliktista. Niistä suurin seitsemän Itävallan ja neljän Italian panssarifregatin välinen kohtaaminen osoitti Itävallan komentajan von Tegetthoffin kyvyn eristää ja tuhota eristykseen jääneet Italian laivaston yksiköt.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Visin saaren linnakkeet oli rakennettu Napoleonin ajalla brittijoukkojen vallatessa saaren. Britit poistuivat saarelta ja se luovutettiin 1815 Itävallalle, kun Britannialle luovutettiin Joonianmeren saaria. Vuonna 1866 saarella oli Itävalta-Unkarin varuskunta, johon kuului eversti Urs de Marginan johtamat 1 833 sotilasta. Varuskunnalla oli 88 tykkiä. Saaren tärkeimmän sataman San Giorgion suojana ei ollut miinoja eikä puomeja.[2]
Visin valtausyritys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italian joukkojen komentajan Persanon, jonka laivasto lähti 15. heinäkuuta 1866 Anconasta, suunnitelmana oli harhauttaa saaren puolustajia kahden kohteen tulittamisella ja laskemalla joukkoja maihin kahdessa muussa paikassa. Persano oli pyytänyt 5 000 jalkaväkisotilasta, mutta merelle lähdettäessä aluksilla oli vain 600. Kaikki jalkaväkimiehet oli sijoitettu vara-amiraali Albinin johtamille puurunkoisille aluksille.[3]
Italian laivasto saapui 17. heinäkuuta Visin edustalle. Ensimmäisenä Persano lähetti tykkiveneet katkaisemaan lennätinyhteydet saaren ja mantereen väliltä. Tieto hyökkäyksestä oli jo kuitenkin lähetetty Pulaan von Tegetthoffille. Seuraavana aamuna Italian laivasto aloitti maakohteiden tulittamisen, jolloin Re d’Italia ampui 1 300 kranaattia. Illalla italialaiset vetäytyivät ja Persano pyysi lisää jalkaväkeä maihinnousua varten.[4]
Affondatore saapui 9. heinäkuuta täydennyksineen tuoden 600 jalkaväen sotilasta. Alkuperäisen 600 ja täydennyksinä saapuneiden sekä 1 000 aluksilta kerätyn merimiehen avulla Persano päätti yrittää maihinnousua.[4]
Persanon vetäydyttyä puolustautuneet joukot olivat vahvistaneet San Giorgion puolustusta. Persano käski Formidabilen päällikön valtaamaan sataman ja Albinin mukana tulleiden joukkojen nousemaan maihin sataman lähistöllä. Formidabile joutui kiivaaseen tykkituleen kärsien suuria tappioita ja syttyen palamaan, minkä seurauksena laivasto joutui vetäytymään. Albini ei laskenut joukkojaan maihin. Pimeyden laskeuduttua ja tuulen voimistuttua Persano keskeytti hyökkäyksen.[4]
Italialaisten vetäytyessä puolustajilla oli San Giorgion puolustamiseksi vain viisitoista toimivaa tykkiä. Puolustajien tappiot olivat 24 kaatunutta ja 70 haavoittunutta. Italialaiset olivat menettäneet hyökkäyksessä kuusitoista miestä kaatuneina ja 96 haavoittuneina. Lisäksi lukuisia aluksia oli vaurioitunut ja hiilivarastot olivat osalla lähes tyhjät. Aamuun mennessä tuuli oli edelleen voimistunut ja näkyvyys heikko.[4]
Persano päätti olosuhteista huolimatta yrittää uutta maihinnousua. Tiedustelualus Esplaratore ilmoitti kello 07.50 havainneensa tuntemattomia aluksia länsiluoteessa.[4]
Meritaistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Von Tegetthoffin johtama Itävalta-Unkarin laivasto lähti 19. heinäkuuta kello 14 Pulasta. Huono sää ja voimakas merenkäynti hidasti matkantekoa ja keskinopeus olikin vain noin 5,5 solmua. Tiedustelualus höyrylaiva SMS Stadion ja ironclad SMS Kaiser Max havaitsivat 20. heinäkuuta kello seitsemän Italian laivaston alukset.[5]
Persanon laivastosta Formidabile oli palannut Anconaan korjattavaksi sekä Terribile ja Varese olivat valvomassa etelässä. Albini määrättiin keskeyttämään maihinnousu. Jo maissa olevat jäivät tykkiveneiden pelastettaviksi ja Albinin alusten tuli liittyä taistelulinjaan. Albini kuitenkin pidättäytyi etäällä taistelusta ja ilmoitti taistelun jälkeen, ettei Persanolta tullut käskyä toiminnasta. Myöhemmissä tutkimuksissa on päätelty käskyn saapuneen, mutta Albinin vastustaneen puurunkoisten alustensa liittämistä ironclad-alusten kanssa taisteluun.[5]
Noin kello yhdeksän rankan, taisteluun valmistautuneet osapuolet toisiltaan peittäneen, sadekuuron päätyttyä tuuli tyyntyi ja merenkäynti helpottui. Kello kymmeneltä itävaltalaiset näkivät jo italialaiset ja Visin saaren. Von Tegetthoff antoi määräyksen nostaa vauhdin maksimiin noin kymmeneen solmuun[6] ja ironcladit mahdollisuuksien mukaan törmäämään ”kaikkeen harmaaksi maalattuun” – Italian laivaston alukset olivat harmaita, kun taas itävaltalaisten alukset oli maalattu mustiksi.[7]
Italian laivasto avasi tulen 10.45[8] ja itävaltalaisten SMS Drachen päällikkö sai muutaman minuutin kuluessa surmansa,[7] jolloin päälliköksi tuli myöhemmin pohjoisten napa-alueiden tutkijana maineeseen noussut luutnantti Karl Weyprecht.lähde?
Laivastojen lähetessä toisiaan Persano päätti tuntemattomasta syystä siirtää lippunsa Re d’Italialta Affondatorelle, mutta ei kertonut siitä muiden alusten päälliköille, mikä käytännössä esti häntä komentamasta laivastoa.[8] Re d’Italian pysähtyessä siirtämään amiraalia Italian laivaston etuosastoa johtanut kontra-amiraali Giuseppe Vega jatkoi samalla nopeudella matkaansa katkaisten linjan. Tykkitulen ja alusten savun peittäessä näkyvyyden itävaltalaiset läpäisivät italialaisten linjan syntyneestä aukosta.[9][10]
Persanon uusi lippulaiva Affondatore tulitti itävaltalaista linjalaivaa SMS Kaiseria, kunnes Persano käski Affondatoren kääntyä toiseen suuntaan. Kaiser joutui seuraavaksi RN Re di Portogallon tulituksen kohteeksi. Kapteeni Anton von Petzin johdolla Kaiser törmäsi Re di Portogalloon, jolloin Kaiserin etumasto ja savupiippu kaatuivat. Kaiser vetäytyi kohti San Giorgion satamaa, eikä Persano yrittänyt estää tätä.[10]
Taistelussa ohjauslaitteisiinsa vaurioita kärsinyt Re d’Italia käänsi koneensa käymään takaperin välttyäkseen törmäykseltä itävaltalaisen aluksen kanssa, ja noin kello 11.20 se oli seisahtunut kokonaan. Tällöin itävaltalaisten lippulaiva SMS Erzherzog Ferdinand Max, jota komensi kapteeni Maximilian Daublebsky von Sterneck, törmäsi sen oikeanpuoleiseen kylkeen. Erzherzog Ferdinand Maxin vetäydyttyä Re d’Italia upposi kahdessa minuutissa.[10]
Re d’Italian uppoaminen oli käytännössä taistelun päätös. Tuleen syttynyt italialainen panssaroitu tykkivene Palestro räjähti ja upposi vielä noin kello 14.30.[10] Persano sai kuulla Re d’Italian menettämisestä vasta noin kello 16.[8]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italialaiset menettivät taistelussa kaksi alusta uponneina, minkä lisäksi miehistötappioita tuli 636 hengen verran. Itävaltalaisten aluksista ei uponnut yhtäkään, tosin Erzherzog Ferdinand Max purjehti korjattavaksi Maltalle.[10]
Lissan taistelun merkkihenkilöt von Tegetthoff, von Petz ja Daublebsky von Sterneck palkittiin Maria Teresan sotilasritarikunnan jäsenyydellä, minkä lisäksi von Tegetthoff ylennettiin vara-amiraaliksi 38-vuotiaana päivä taistelun jälkeen.[11]
Useat laivastot tekivät Lissan taistelun vuoksi virheellisiä päätelmiä törmäämisen toimivuudesta modernissa meritaistelussa.[10][12] Erityisesti virhepäätelmät vaikuttivat Itävallan – ja myöhemmin Itävalta-Unkarin – omaan laivastoon, varsinkin Daublebsky von Sterneckin komentajuuskaudella, jolloin otettiin käyttöön kaksi törmäysristeilijää. Siirtymä törmäämisen sijasta pitkän kantaman tykkeihin meritaistelun keskipisteenä tapahtui Itävalta-Unkarin laivastossa vasta Daublebsky von Sterneckin komentajuuskauden lopulla ja häntä seuranneiden Hermann von Spaunin ja Rudolf Montecuccolin aikana.[13][14]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sokol, Anthony E.: Imperial and Royal Austro-Hungarian Navy. (Sea Power Monograph Number 3) Annapolis, Maryland: United States Naval Institute, 1968. Library of Congress Catalog Card Number 68-29133 (englanniksi)
- Paine, Lincoln P.: Warships of the World to 1900. Boston/New York: Houghton Mifflin Harcourt, 2000. ISBN 0-395-98414-9 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Sondhaus, Lawrence: The Naval Policy of Austria-Hungary, 1867-1918: Navalism, Industrial Development, and the Politics of Dualism. West Lafayette, Indiana: Purdue University Press, 1994. ISBN 1-55753-034-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Noppen, Ryan K.: Austro-Hungarian Battleships 1914–18. Bloomsbury Publishing, 2012. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://lastoriamilitare.splinder.com/post/21381582/1866-quel-brutto-pasticcio-di-lissa [vanhentunut linkki]
- ↑ Sokol 1968, s. 42
- ↑ Sokol 1968, s. 42–43
- ↑ a b c d e Sokol 1968, s. 43
- ↑ a b Sokol 1968, s. 44
- ↑ Sokol 1968, s. 45
- ↑ a b Paine 2000, s. 54
- ↑ a b c Paine 2000, s. 148
- ↑ Sokol 1968, s. 45–47
- ↑ a b c d e f Paine 2000, s. 55
- ↑ Sondhaus 1994, s. 6
- ↑ ”The French, British, and American navies became even more convinced of the ram’s utility following the Battle of Lissa in 1866, when the Austro-Hungarian Erzherzog Ferdinand Max rammed and sank the disabled ship Re d’Italia in a matter of minutes.” Paine 2000, s. 90
- ↑ Noppen 2012, s. 4-5
- ↑ Sondhaus 1994, s. 109
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lissan taistelu Wikimedia Commonsissa
