Lina Bo Bardi
| Lina Bo Bardi | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. joulukuuta 1914 Rooma, Italia |
| Kuollut | 20. maaliskuuta 1992 (77 vuotta) |
| Arkkitehti | |
| Koulutus | Rooman Sapienza-yliopisto |
| Merkittävät työt |
Casa de Vidro São Paulon taidemuseo |
Lina Bo Bardi, alk. Achillina Bo (5. joulukuuta 1914 Rooma, Italia – 20. maaliskuuta 1992 São Paulo, Brasilia) oli italialais-brasilialainen arkkitehti. Hän opiskeli ja aloitti uransa Italiassa, missä hän vaikutti muun muassa Giò Pontin arkkitehtuurilehdissä. Bo muutti Brasiliaan mentyään naimisiin Pietro Maria Bardin kanssa. Bo Bardi suunnitteli Brasiliassa muun muassa pariskunnan kodin Casa de Vidron ja São Paulon taidemuseon uudisrakennuksen. Hän keskittyi uransa jälkipuoliskolla erityisesti vanhojen ja historiallisten rakennusten uudistamiseen. Hän teki useita kunnostustöitä Salvadorin historiallisessa keskustassa.
Nuoruus ja opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Achillina Bo syntyi Italiassa 1914. Hän innostui jo nuorena taiteesta ja arkkitehtuurista, mutta hänen vanhempansa eivät olleet erityisen kannustavia taiteelliselle uralle. Bo lähti tästä huolimatta opiskelemaan arkkitehtuuria Roomaan.[1]
Bo valmistui 1939 Rooman Sapienza-yliopistosta ja muutti seuraavana vuonna Milanoon.[2] Hän oli opiskellut muun muassa Marcello Piacentinin ja Gustavo Giovannonin alaisuudessa.[3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italista Brasiliaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bo aloitti Milanossa yhteistyön arkkitehti Carlo Paganin kanssa ja aloitti myös uransa journalismin parissa.[3] Bo ja Pagani perustivat Studio Bo e Pagani -nimisen arkkitehtitoimiston.[1] Bo työskenteli Italiassa myös arkkitehti ja muotoilija Giò Pontin kanssa ja kirjoitti tämän Lo Stile -lehteen. Bo oli vuosina 1944–1945 Pontin vuonna 1928 perustaman Domus-lehden varajohtaja. Bo, Pagani ja valokuvaaja Federico Patellani matkustivat vuonna 1945 Domuksen toimeksiannosta Italiassa dokumentoimassa toisen maailmansodan aiheuttamia tuhoja.[3]
Bo muutti 1946 takaisin Roomaan. Hän tapasi siellä taidekauppiaana, galleristina ja kriitikkona toimineen Pietro Maria Bardin. He menivät naimisiin ja päättivät muuttaa lokakuussa Brasiliaan etsimään uusia mahdollisuuksia. Samalla he pääsivät pois sodan jälkeisen Italian painostavasta ilmapiiristä.[1] Bardi oli saanut Brasiliasta kutsun tulla perustamaan ja johtamaan São Paulon taidemuseota, joka oli Brasilian ensimmäinen nykytaidetta kerännyt museo.[3]
Casa de Vidro ja São Paulon taidemuseo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Bardit perustivat 1950 aikakauslehti Habitatin, jonka päätoimittajana Lina Bo Bardi toimi vuoteen 1953. Lehdestä tuli tuona aikana Brasilian merkittävin arkkitehtuurilehti. Bo Bardi sai 1951 Brasilian kansalaisuuden ja perusti samana vuonna São Paulon taidemuseon Nykytaiteen insituuttiin Brasilian ensimmäisen teollisen muotoilun kurssin. Samana vuonna hän myös suunnitteli tunnetuimman huonekalunsa, Bardin maljan, joka on teräskehikolla lepäävä puolipallonmuotoinen tuoli.[3]
Bo Bardi suunnitteli itselleen ja miehelleen modernistisen Casa de Vidron (1951) eli lasitalon São Paulon Morumbin asuinalueelle. Se rakennettiin kukkulalle, ja sen olohuone on rakennettu rinteen yläpuolelle ohuiden paalujen varaan. RAkennus on sittemmin täysin yhdistynyt sen luonnonympäristöön.[3]
Bo Bardi alkoi vuonna 1958 suunnitella uutta rakennusta São Paulon taidemuseolle, kun vanha rakennus alkoi käydä pieneksi. Uudisrakennus valmistui 1968.[3] Museo edustaa brutalismia, ja se on 74 metriä pitkä betoninen ja lasinen rakennus, joka on nostettu neljän pylvään varassa kahdeksan metriä maanpinnan yläpuolelle.[1] Aukio sen alla on monipuolinen kokoontumispaikka.[3]
Vanhojen rakennusten korjauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Bo Bardi muutti 1950-luvun lopulla Salvadoriin Bahian osavaltioon. Hän opetti vuonna 1958 Bahian yliopiston kuvataiteiden koulussa, ja vuonna 1959 hän lähti perustamaan Bahian modernin taiteen museota. Hän sijoitti museon vanhaan suolatehtaaseen Solar do Unhãoon, jonka peruskorjauksen hän suunnitteli 1963.[3]
Bo Bardi palasi 1964 São Pauloon, kun maassa oli poliittisia levottomuuksia. Seuraavana vuonna alkoi Brasilian sotilasdiktatuurin aikakausi, jota kesti vuoteen 1985. Sen aikana Bo Bardi kuratoi näyttelyitä ja työskenteli teatterissa, johon hän suunnitteli lavasteita ja puvustuksia. Hänen toteuttamistaan näytelmistä merkittävin on vuonna 1969 tuotettu Bertolt Brechtin näytelmä Im Dickicht der Städte.[3]
Bo Bardin kokemukset Salvadorista veivät hänet kiinnostuksensa luomaan ainutlaatuista brasilialaista arkkitehtuuria, jossa käytetään yksinkertaisia ja paikallisia materiaaleja. Hän kutsui sitä nimellä ”Arquitetura Povera”. Hän keskittyikin uransa loppuvaiheet erityisesti vanhojen rakennusten käyttökohteiden muokkaamiseen ja historiallisten rakennusten restauroimiseen. Bo Bardi johti 1980-luvulla Salvadorin historiallisen keskustan suojelu- ja restaurointiprojekteja. Sesc Pompeia oli puolestaan São Pauloon vuosina 1977–1986 rakennettu viihde- ja kulttuurikeskus. Bo Bardi loi keskuksen vanhasta teräsrumputehtaasta.[3]
Bo Bardi jatkoi uraansa vuoden 1992 kuolemaansa asti. Hänen viimeisin projektinsa oli vuonna 1990 aloitettu Palácio das Indústrias São Paulon kaupungille.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Lina Bo Bardi Casati Gallery. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Lina Bo Bardi Domusweb. Editoriale Domus. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Naomi Blumberg & Sonia Chakrabarty: Lina Bo Bardi Encyclopedia Britannica. 7.5.2024. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Lina Bo Bardi Instituto Bardi. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lina Bo Bardi Wikimedia Commonsissa
- Bardi-instituutti (englanniksi) (portugaliksi)
