Lilandin tapaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lilandin tapaus (norj. Liland-saken) on Norjan historian tunnetuimpia oikeusmurhia. Kaksi miestä, John Olav Larsen ja Håkon Edvard Johansen, löydettiin tapettuina Fredrikstadissa jouluaattona 1969. Teosta tuomittiin 21 vuodeksi vankeuteen sekä kymmeneksi vuodeksi turvaeristykseen Per Kristian Liland (1931–1996), joka vannoi koko ajan syyttömyyttään ja joka lopulta vuonna 1994 uusien todisteiden valossa todettiin syyttömäksi, sillä surmat voitiin ajoittaa päiville, joille Lilandilla oli alibi. Tutkinnan uudelleenavaamiseen vaikutti toimittaja Tore Sandbergin vuonna 1992 ilmestynyt aihetta käsitellyt kirja. Lilandille myönnettiin korvauksia yhteensä noin 13,5 miljoonaa kruunua. Tapauksen seurauksena Norjaan perustettiin itsenäinen komissio, jonka tehtävänä on arvioida jo ratkaistujen oikeustapausten ottamista uudelleenkäsittelyyn.[1] Rikoksen oikea tekijä on yhä arvoitus.[2]

  1. Kristiansen, Steinar: Liland-saken Store norske leksikon. 9.5.2022. Viitattu 21.11.2023. (norjaksi)
  2. Jacobsen, Jon: Øksedrapene i "Lille helvete" – saken vi aldri glemmer Fredrikstads Blad. 6.11.2015. Viitattu 21.11.2023. (norjaksi)