Liisa Uusitalo
Liisa Anneli Uusitalo (s. 8. huhtikuuta 1944)[1] on suomalainen kauppatieteiden tohtori, joka toimi Helsingin kauppakorkeakoulun markkinoinnin professorina 1990–2009.[2] Hänen vuonna 1979 julkaistua väitöskirjaansa Consumption Style and Way of Life pidetään kuluttajasosiologisen tutkimuksen avauksena Suomessa. Vuonna 2000 Uusitalo nimettiin vuoden professoriksi.[3]
Vuonna 1993 Uusitalo nimitettiin Helsingin kauppakorkeakoulun markkinointiviestintään painottuvaan markkinoinnin professuuriin, jota hän oli hoitanut jo vuodesta 1986 lähtien. 1990-luvun puolivälissä Uusitalo aloitti tutkimusprojektin kuluttajan, kulttuurin ja markkinoiden vuorovaikutuksesta yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimusyksikön kanssa. Vuosina 2008–2011 hän johti kuluttajaa tietoyhteiskunnassa tutkivaa projektia Consumer Behavior in Information Society (COBI).[3]
Uusitalo on ollut vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, Berliinin Wissenschaftskollegissa, Stanfordin yliopiston Scancor-instituutissa, Århusin kauppakorkeakoulussa Tanskassa sekä Bathin yliopistossa Englannissa.[2]
Uusitalo on ollut jäsenenä muun muassa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusneuvostossa, Kuluttajatutkimuskeskuksen johtokunnassa, Kilpailuneuvostossa, Suomen Unicef-yhdityksen hallituksessa, Suomalaisen työn liiton tutkimusneuvostossa ja Suomen Unesco-toimikunnassa. Vuonna 1997 hän sai Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenyyden. Vuonna 1999 Uusitalo toimi Suomessa pidetyn taiteen ja kulttuurin johtamisen kongressin (AIMAC) puheenjohtajana. Hän on ollut mukana myös suomalaisten naisekonomistien verkostossa.[3]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomalaiset ja ympäristö. Tutkimus taloudellisen käyttäytymisen rationaalisuudesta. HKKK 1986.
- Markkinointi – johdatus perusteisiin. Toim., Otava 1993.
- Kuluttaja virtuaalimarkkinoilla. Toim., Edita 2002.
- Ahlqvist, K & Raijas, A. & Perrels, A. & Simpura, J. & Uusitalo, L. (toim.): Kulutuksen pitkä kaari. Niukkuudesta yksilöllisiin valintoihin. Helsinki University Press 2008.
- Uusitalo, L. & Joutsenvirta, M. (toim.): Kulttuuriosaaminen – tietotalouden taitolaji. Gaudeamus 2009.
- Uusitalo, L. & Lähteenmäki, M. (toim.): Kuluttaja ja media tietotaloudessa. Helsingin kauppakorkeakoulu 2009.
- Uusitalo, Liisa (toim.): Museum and Visual Art Markets. Helsinki School of Economics 2009.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 966. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ a b Liisa Uusitalo (Arkistoitu – Internet Archive), Aalto People, Aalto-yliopisto, viitattu 18.6.2015.
- ↑ a b c Sintonen, Kirsti: Markkinoinnin professori Liisa Uusitalo - Vuoden Professori 2000: Kulttuuri markkinaistuu ja talous kulttuuristuu väistämättä, Acatiimi 1/2001. Viitattu 18.6.2015.