Liisa Kulhia
| Liisa Kulhia | |
|---|---|
| Kansanedustaja | |
|
26.03.1983–20.03.1987
|
|
| Ryhmä/puolue | Keskustan eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Helsingin kaupungin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. lokakuuta 1925 Helsinki |
| Kuollut | 13. syyskuuta 1993 (67 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | toimittaja |
| Puoliso | Sakari Antero Kulhia (1945–1968)[1] |
| Tiedot | |
| Puolue | Keskustapuolue |
| Koulutus | oppikoulua seitsemän luokkaa[2] |
Aune-Liisa Kulhia (o.s. Hällfors, 1. lokakuuta 1925 Helsinki – 13. syyskuuta 1993 Helsinki)[3] oli suomalainen kansanedustaja, kunnallispoliitikko ja kansalaisaktivisti.
Eduskunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liisa Kulhia istui eduskunnassa vuosina 1983–1987. Hänet valittiin Suomen keskustan listoilta, mutta hän erosi keskustan eduskuntaryhmästä 1985 ja perusti oman yhden hengen eduskuntaryhmänsä. Hän toimi jäsenenä lakivaliokunnassa, suuressa valiokunnassa ja talousvaliokunnassa. Vuoden 1987 vaaleissa Kulhia putosi eduskunnasta.
Kun eduskunta käsitteli joulukuussa 1985 Suomen liittymistä Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) täysjäseneksi, Kulhia äänesti yhdessä SKDL:n eduskuntaryhmän sekä vihreiden kansanedustajien Ville Komsin ja Kalle Könkkölän kanssa täysjäsenyyttä vastaan.[4]
Metrojupakka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Metrojupakka
Liisa Kulhia tuli kuuluisaksi 1970-luvulla armottomana ”rötösherrojen” vihollisena. Hän taisteli muun muassa Helsingin metron rakentamista vastaan ja toi julkisuuteen metroon liittyneet taloussotkut. Tilintarkastajan ominaisuudessa Kulhia katsoi vuonna 1982, että metron laitteiden tilauslaskelmista paljastuneet miljoonien markkojen virheet tehtiin tahallaan, yhden laitetoimittajan suosimiseksi.
Helsingin kunnallispoliitikkona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän pyrki lisäämään yksityisen henkilön vaikutusmahdollisuuksia kunnallisessa byrokratiassa ja päätöksenteossa. Hänet nimettiin Helsingin kaupungin tilintarkastajaksi 1981. Vuosina 1975–1979 hänellä oli oma tilitoimisto.
Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Kulhia oli vuodesta 1985 kuolemaansa saakka.[3] Hänellä oli oma ”Helsinki 2000” -valtuustoryhmä, johon kuului parhaimmillaan neljä valtuutettua.[3] Vuoden 1992 kunnallisvaaleissa Kulhia oli valtakunnan äänikuningatar noin 11 000 äänellä.[1]
Huomionosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toiminnastaan Liisa Kulhia sai Naistoimittajien yhdistyksen Vuoden kellokas -palkinnon 1978 ja Aleksis Kiven Seuran myöntämän Eskon puumerkin 1979.[3]
Hän julkaisi vuonna 1984 muistelmateoksen Itse teossa.
Liisa Kulhia kuoli vaikeaan sairauteen 67 vuoden iässä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2208
- ↑ Liisa Kulhia Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b c d e Manninen, Antti: Toimittaja Liisa Kulhia – Omapäinen rötösherrojen jahtaaja. Helsingin Sanomat, 14.9.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.10.2013.
- ↑ Unto Hämäläinen ja Terho Ovaska: Lännettymisen lyhyt historia, s. 16. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23024-3.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kulhia, Liisa: Itse teossa. Tampere: Lehtimiehet Oy, 1984. ISBN 951-95532-5-8.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
