Lights Out (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lights Out
Ohjaaja David F. Sandberg
Käsikirjoittaja Eric Heisserer
Tuottaja
Säveltäjä Benjamin Wallfisch
Kuvaaja Mark Spicer
Leikkaaja
Pukusuunnittelija Kristin M. Burke
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros.
InterCom
Netflix
Ensi-ilta 2016
Kesto 81 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Lights Out on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva[1], jonka pääosissa ovat Teresa Palmer ja Gabriel Bateman. Elokuvan on ohjannut ruotsalainen David F. Sandberg. Käsikirjoittaja on Eric Heisserer. Elokuvasta on myös samanniminen lyhytelokuva.[1]

Elokuvan alussa perheellinen mies on iltavuorossa työpaikallaan. Hänen työkaverinsa kertoo hänelle, että paikassa on jotain omituista. Mies ei kuitenkaan usko naista, vaan lähettää hänet kotiin, jääden itse vielä töihin. Yhtäkkiä mies näkee mustan henkiolennon, joka lopulta tappaa hänet. Häntä jäävät suremaan hänen vaimonsa Sophie ja poikansa Martin. Martinilla on myös vanhempi siskopuoli nimeltä Rebecca, joka asuu jo omillaan. Lapsilla on sama äiti.

Martin asuu yhdessä äitinsä kanssa, ja huomaa, että äiti puhuu jollekin pimeässä. Martin myös näkee vilaukselta saman henkiolennon, joka tappoi hänen isänsä. Myöhemmin Martin nukahtaa koulussa, ja hänen siskonsa Rebecca pyydetään hakemaan häntä. Martin kertoo siskolleen, ettei hän pysty nukkumaan kotonaan. Hän kertoo myös, että äidillä on erikoinen ystävä nimeltä Diana. Rebeccakin tietää Dianasta, ja pitää äitiään hulluna.

Rebecca ottaa Martinin luokseen, jolloin hän saa nukuttua paremmin. Rebecca aikoo selvittää, kuka tai mikä Diana on. Hän tutkii äitinsä tavaroita, ja löytää Dianan potilaskertomuksen. Hän myös tajuaa, että heidän äitinsä on ollut lapsena mielisairaalassa, jossa hän tapasi Dianan. Dianalla oli harvinainen ihosairaus, minkä vuoksi hän ei voinut olla valossa. Dianalla oli pakkomielle heidän äitiään kohtaan. Myöhemmin Diana oli palanut elävältä epäonnistuneessa hoitotoimenpiteessä.

Myöhemmin Diana aikoo tappaa Rebecan ja Martinin, jolloin heidän äitinsä pelastaa lapsensa ampumalla itseään päähän. Samalla Diana katoaa.

Keskeisimmät roolit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Teresa Palmer  Rebecca  
 Gabriel Bateman  Martin  
 Alexdander DiPersia  Bret, Rebecan poikaystävä  
 Maria Bello  Sophie, äiti  
 Alicia Vela-Bailey  Diana[2]  
  1. a b Ikonen, Niko: Lights Out – elokuvan arvostelu Episodi.fi. 22.7.2016. Viitattu 12.7.2020.
  2. ”Lights Out”.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.