Light of Dawn
Light of Dawn Unisonic | ||
---|---|---|
![]() | ||
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | HOFA Studio, Karlsdorf, Hammer Studio, Hampuri, Saksa ja The Trakshak, Saksa, 2014 | |
Julkaistu | 1. elokuuta 2014 | |
Tuottaja(t) | Dennis Ward | |
Tyylilaji | hard rock, heavy metal, power metal | |
Kesto | 54.39 | |
Levy-yhtiö | earMUSIC | |
Listasijoitukset | ||
Unisonicin muut julkaisut | ||
For the Kingdom 2014 |
Light of Dawn 2014 |
Live in Wacken 2017 |
Light of Dawn on hard rock- ja power metal -yhtye Unisonicin toinen albumi, joka julkaistiin 1. elokuuta 2014 Edelin EarMusic-levymerkillä.[8]
Basisti Dennis Ward on todennut albumin nimestä ja kuvituksesta: ”Kappale ’Throne of the Dawn’ oli alun perin nimeltään ’Light of Dawn’, mutta sanoitukset muuttuivat laulunkirjoituksen aikana. Pidimme kuitenkin nimestä, ja se sopi hyvin yhteen kansikuvan kanssa. Jokaisella päivällä on auringonnousu, uusi alku."[9] Albumin kansikuvan teki Martin Häusler.[8]
Suurimman osan kappaleista kirjoitti Ward, mutta myös Michael Kiske ja Mandy Meyer osallistuivat. Musiikkivideo kuvattiin kappaleesta ”Exceptional”.[10]
Albumi nousi muun muassa Suomen, Saksan, Sveitsin, Tšekin ja Japanin albumilistoille.[11]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nro | Nimi | Sanat | Sävel | Kesto | |||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Venite 2.0 | Günter Werno | 1.30 | ||||||
2. | Your Time Has Come | Dennis Ward | Ward | 5.03 | |||||
3. | Exceptional | Ward | Ward | 5.02 | |||||
4. | For the Kingdom | Ward | Ward | 4.58 | |||||
5. | Not Gonna Take Anymore | Ward | Ward | 4.26 | |||||
6. | Night of the Long Knives | Ward | Ward | 5.02 | |||||
7. | Find Shelter | Ward | Mandy Meyer, Ward | 5.04 | |||||
8. | Blood | Michael Kiske, Sandro Giampietro | Kiske, Giampietro | 4.45 | |||||
9. | When the Deed Is Done | Ward | Ward | 5.06 | |||||
10. | Throne of the Dawn | Ward | Ward | 4.50 | |||||
11. | Manhunter | Kiske, Giampietro | Kiske, Giampietro | 3.37 | |||||
12. | You and I | Ward | Ward | 5.20 | |||||
13. | Judgement Day (Euroopan bonus kappale) | Ward | Meyer, Ward | 4.50 | |||||
14. | Dare (Japanin bonus kappale) | Kiske, Giampietro | Kiske, Giampietro | 3.16 | |||||
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Michael Kiske – laulu
- Kai Hansen – kitara, taustalaulu
- Mandy Meyer – kitara
- Dennis Ward – basso, taustalaulu, tuottaja, teknikko, miksaaja
- Kosta Zafiriou – rummut, lyömäsoittimet
- Vieraileva muusikko
- Günter Werno – kosketinsoittimet
Arvostelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Audiovideo.fi: ristiriitainen[12]
- Desibeli.net:
[13]
- Imperiumi: 7½/10[14]
- Kaaoszine: 7/10[15]
- Metal Injection: positiivinen[16]
- Sea of Tranquility:
[17]
Listasijoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumilista (2014) | Paras sijoitus |
---|---|
Itävallan albumilista[2] | 47. |
Tšekin albumilista[3] | 22. |
Suomen virallinen lista[18] | 10. |
Saksan albumilista[4] | 13. |
Kreikan albumilista[5] | 54. |
Japanin albumilista[6] | 24. |
Sveitsin albumilista[7] | 20. |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/artistit/unisonic/light+of+dawn (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Austria Albums Top 75 acharts.us. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ a b ÈNS IFPI ifpicr.cz. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ a b Die deutschen Single- & Albumcharts - 1LIVE einslive.de. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ a b IFPI Charts ifpi.gr. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ a b 僆儕僐儞廡娫 CD傾儖僶儉儔儞僉儞僌 2014擭07寧21擔乣2014擭07寧27擔 31乣40埵 Oricon.co.jp. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ a b SWISS CHARTS - ALBUMS TOP 100 Swisscharts.com. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ a b Dead Rhetoric: UNISONIC: “Light Of Dawn” Album Due In August Dead Rhetoric. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ Interview with Dennis Ward (Arkistoitu – Internet Archive), by Grande-Rock.com retrieved on November 13, 2014.
- ↑ earMUSIC - UNISONIC RELEASE NEW MUSIC VIDEO 'Exceptional' ear-music.net. Arkistoitu 9 kesäkuu 2016. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ Unisonic - Light Of Dawn acharts.us. Viitattu 20 January 2015.
- ↑ Audiovideo.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Unisonic: Light of Dawn Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Levyarvostelu: Unisonic - Light Of Dawn Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Unisonic - Light Of Dawn Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Metal Injection
- ↑ Sea of Tranquility
- ↑ Finnish charts Finnishcharts.com. Viitattu 20 January 2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Unisonicin viralliset verkkosivut
- ”Exceptional”-musiikkivideo YouTube-sivustolla
- EarMusicin viralliset verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Light of Dawn Discogsissa. (englanniksi)
- Albumi Light of Dawn Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)