Liettuan kansallinen herääminen
.jpg)
Liettuan kansallinen herääminen alkoi vuonna 1883, kun ensimmäinen liettualaisen maallisen sanomalehden Aušran numero julkaistiin Itä-Preussissa. Lehden perustajaa Jonas Basanavičiusta innoitti Tšekin kansallinen liike, johon hän oli tutustunut työskennellessään Prahassa. Basanavičius johti kansallista liikettä ulkomailta käsin, koska hän toimi lääkärinä Bulgariassa, ja palasi Liettuaan vasta vuonna 1905. Basanavičius kirjoitti liettualaisten historiasta ja kulttuurista. Tavallinen kansa oli vakuutettava siitä, että nimenomaan heidän oma liettualainen perintönsä oli säilyttämisen arvoista ja kehitettävissä tasavertaiseksi muiden kulttuurien kanssa. Vaikka Aušra ilmestyi vain kolmen vuoden ajan, oli sillä suuri vaikutus.[1][2] Pian alkoi ilmestyä myös muita liettuankielisiä lehtiä.[3] Basanavičiuksen lisäksi toinen Liettuan kansallisen liikkeen keskeinen vaikuttaja oli Vincas Kudirka.[4]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet Liettuan kansallisen heräämisen johtohahmoista olivat Suwałkin kuvernementista, missä oli kehittynyt vauras liettualainen talonpoikien luokka. Talonpojilla oli varaa lähettää poikansa alkeiskoulun jälkeisiin jatko-opintoihin. Marijampolen vuonna 1866 perustetulla kymnaasilla oli näkyvä rooli liettuankielisen älymystön kouluttamisessa.[1]
Puolan kapinan yhteydessä myös Venäjän keisarikunnan alueella asuneet liettualaiset olivat nousseet kapinaan venäläisiä vallanpitäjiä vastaan, mutta heidät oli kukistettu verisesti.[5] Kapinointia seuranneen venäläistämisen ja liettuankielisen kirjallisuuden painokiellon kaudella liettualaiset kieltäytyivät piispa Motiejus Valančiusin kehotuksesta ostamasta kyrillisin kirjaimin painettuja kirjoja, eivätkä talonpojat päästäneet lapsiaan kouluihin, joissa juurrutettiin venäjän kieltä. Syntyi niin sanottuja kotikouluja, joissa opetettiin lapsille salaa liettuan kielen luku- ja kirjoitustaitoa. Liettuankielistä kirjallisuutta alettiin julkaista ja painaa ulkomailla, varsinkin Itä-Preussissa, mistä se kuljetettiin salaa Liettuaan ja levitettiin laittomasti.[6] Kielletyn kirjallisuuden salakuljetus ja levittäminen saivat liikkeelle tuhansia liettualaisia, jotka muodostivat aktiivisen verkoston. Venäjän viranomaiset pystyivät valvomaan liettualaisia omalla maaperällään, mutta eivät voineet estää heidän toimintaansa Itä-Preussissa, missä asui satoja tuhansia liettualaisia.[7]
Vuonna 1879 Tilsitissä perustettiin Liettualaisen kirjallisuuden seura. Perustajat olivat saksalaisia tiedemiehiä.[8]
Kielen modernisointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liettuan kieli kehittyi 1900-luvun alkuun mennessä yhtenäiseksi ja standardisoiduksi kirjakieleksi, jonka oikeinkirjoitus perustui sen ominaispiirteille ja jolle oli luotu laaja uudissanasto. Sen jälkeen liettuan kielellä oli edellytykset tulla sivistyneistön käyttökieleksi, mikä tapahtuikin vuosisadan vaihteen tienoilla.[2]
Vaatimus autonomiasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Liettuassa alkoi syntyä 1800-luvun lopulla poliittisia puolueita, jotka ottivat ohjelmaansa riippumattoman federatiivisen Liettuan valtion. Tällaisia puolueita olivat Liettuan sosiaalidemokraattinen puolue, Basanavičiuksen johtama Liettuan demokraattinen puolue ja Liettuan kristillisdemokraattinen liitto. Vuonna 1904 poistui liettuankielisiä painotuotteita koskenut julkaisukielto, mikä lisäsi suuresti uusien liettuankielisten julkaisujen määrää. Vuoden 1905 joulukuussa kokoontuivat Vilnassa niin sanotut suuret liettualaiset maapäivät, jotka vaativat liettualaisten asuinalueiden yhdistämistä yhdeksi kokonaisuudeksi, kansallista autonomiaa ja liettuan kielen oikeuksien laajentamista. Maapäiville osallistui noin 2000 edustajaa Basanavičiuksen toimiessa puheenjohtajana. Vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen liettuan kielen oikeuksia lisättiin ja kansalaisten eräitä perusoikeuksia laajennettiin, mutta osa liettualaisten poliittisesta eliitistä oli joko vangittu tai paennut ulkomaille.[3][9][10]
Itsenäisyysliike
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa miehitti liettualaisten asuinalueet. Saksalaismiehityksen aikana voimistui ajatus maan itsenäistymisestä yhteisymmärryksessä Saksan kanssa. Itsenäisyysliikkeen johtoon asettui syksyllä 1917 liettualaisten valitsema ja Antanas Smetonan johtama 20-henkinen maaneuvosto, taryba. Se julisti Liettuan itsenäiseksi 16. helmikuuta vuonna 1918. Saksan keisari tunnusti virallisesti Liettuan itsenäisyyden 23. maaliskuuta. Itsenäisestä Liettuasta oli tarkoitus muodostaa saksalaisen prinssin hallitsema kuningaskunta, mutta se ei toteutunut. Syksyllä 1918 Liettua julistettiin tasavallaksi.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kasekamp, Andres: Baltian historia, s. 118-119. Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-411-8
- ↑ a b Alenius, Kari: Viron, Latvian ja Liettuan historia, s. 185, 193-194. Atena Kustannus Oy, 2000. ISBN 951-796-216-9
- ↑ a b Zetterberg, Seppo: Latvian ja Liettuan historiaa, s. 32. Teoksessa Dainojen henki. Latvian ja Liettuan kirjallisuudesta ja kulttuurista. SKS, 1990. ISBN 951-717-622-8
- ↑ Alenius s. 183.
- ↑ Zetterberg s. 31.
- ↑ Bučys, Algimantas: Liettuan kirjallisuuden paradoksit, s. 197. Teoksessa Dainojen henki. Latvian ja Liettuan kirjallisuudesta ja kulttuurista. SKS, 1990. ISBN 951-717-622-8
- ↑ Kasekamp s. 117.
- ↑ Kasekamp s. 111.
- ↑ Alenius s. 189.
- ↑ Bučys s. 198.
- ↑ Zetterberg s. 33.