LiMu Radio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

LiMu Radio on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ympärivuotista lähetystoimintaa tuottava internet-radiokanava. LiMu Radion nimi viittaa hieman harhaanjohtavasti alkoholittomiin virvokkeisiin, mutta nimen etymologia juontaa juurensa lahtelaiseen jo perinneherkun statuksen ansainneeseen grilliruokaan - lihamukiin. Nimi lyhennettiin Lihamuki Radiosta muotoon LiMu Radio.

Mukana toiminnassa on tällä hetkellä tekniikan, muotoilun ja liiketalouden opiskelijoita. Radiotoiminta ei ole opintoihin kuuluvaa, vaan sitä tehdään vapaaehtoispohjalta. LiMu Radion ensilähetys toteutettiin 26.4.2013, jolloin lainalaittein erittäin epäergonomisessa ja ilmastoimattomassa varastokomerossa tehtiin lahtelaisen kampusradiotoiminnan historiaa[1].

Radio on alkuvaiheessa herättänyt kiinnostusta myös perinteisten radioasemien suunnalta. Alkuvaiheen suunnittelussa oli mukana mm. lahtelaiset pitkän linjan radiopersoonat Tapani Ripatti ja Joni Heinonen[2]. LiMu Radio on tarjonnut ohjelma-aikaa myös näille kokeneemmille ammattilaisille ja yhteistyö näyttää jatkuvan myös näissä merkeissä.

Radioaseman toimintaa voisi kuvata sanoilla innostuneisuus, itse tekeminen, monipuolisuus ja anarkia. Lähetyksissä käsitellään herkkiä aiheita, kuten muutoksia suomalaisessa ja lahtelaisessa opiskelijapolitiikassa sekä viimeisimpiä urheilusankareidemme töppäyksiä. Mukana on myös ihmettelyä yleisesti lahtelaisista ilmiöistä. Kanava toimii monikansallisena äänitorvena, sillä toimittajakuntaan on liittynyt myös Lahdessa opiskelevia opiskelijoita mm. Venäjältä sekä Pakistanista.

Lyhyestä olemassaoloajastaan huolimatta LiMu Radio on saanut kansainvälistä näkyvyyttä osallistumalla ensimmäisenä suomalaisena kampusradioasemana College Radio Day -tapahtumaan[3]. Tapahtuman merkittävyyttä kuvasi se, että se sai osakseen mm. presidentti Barack Obaman huomion.

Keväällä 2014 LiMu Radio osallistui Suomen edustajana World Radio Challenge -tapahtumaan. Tavoitteena tässä tapahtumassa oli tehdä virallinen Guinnessin hyväksymä maailman ennätys kategoriassa Longest marathon for a radio talk show - team. Maailmanennätys jäi LiMu Radiolta tekemättä, mutta tämän hetkinen suomenennätys on lahtelaisten opiskelijoiden Asad Ali, Suzana Bincl, Lauri Kivijärvi ja Miika Mäkitalo hallussa[4]. Tämän hetken suomen ennätys on 60 tuntia.[5][6]

  1. Aku Mattila: Talkoovoimalla tehty LiMu Radio täytti hiljaisuuden 15. toukokuuta 2013. Lahden ammattikorkeakoulu. Arkistoitu 14.4.2014. Viitattu 11. huhtikuuta 2014.
  2. Helena Salakka: Lamkin kampusradio lupaa ihan jotain muuta kuin soittolistakamaa 24. huhtikuuta 2013. Lahden ammattikorkeakoulu. Arkistoitu 14.4.2014. Viitattu 11. huhtikuuta 2014.
  3. Heikki Mantere: Lahden kampusradio lähettää ainoana Suomesta maailmalle 1. lokakuuta 2013. Etelä-Suomen sanomat. Viitattu 11. huhtikuuta 2014.
  4. 60 tuntia nukkumatta - Lihamuki ahtoi uuden suomen ennätyksen 9. toukokuuta 2014. Yleisradio. Viitattu 16. kesäkuuta 2014.
  5. Radiojuontajat tekivät huiman tempun suorassa lähetyksessä. Suomen ennätys uusiksi. 9. toukokuuta 2014. Yleisradio. Arkistoitu 11.5.2014. Viitattu 16. kesäkuuta 2014.
  6. Hanna Lumme: Kampusradio teki historiaa: 60 tuntia suoraa radiolähetystä. 9. toukokuuta 2014. Yleisradio. Viitattu 16. kesäkuuta 2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]