Lentokone ensimmäisessä maailmansodassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ranskan ilmavoimien Nieuport 10.
BE2, tyypillinen Englannin alkuaikojen kone ensimmäisessä maailmansodassa.
Sopwith Camel, helposti ohjailtava kone, jolla saatiin monia ilmavoittoja, mutta jonka haittapuolet aiheuttivat onnettomuuksia.
Morane-Saulnier Type N ”Bullet” ja potkurin lavoissa olevat teräspalikat (1915).
Fokker Eindecker E.III, jossa oli potkurin lapojen lomitse ampuva konekivääri.
Handley Page O/400.

Lentokone oli yksi ensimmäisen maailmansodan aikana tehdyistä teknologisista keksinnöistä, jotka muuttivat perinteisiä sodankäyntitapoja. Ensimmäinen maailmansota käynnisti lentokoneiden nopean kehityksen. Sodan alun koneet olivat enimmäkseen työntöpotkurisia, hitaita, aseettomia ja soveltuvia lähinnä tiedustelukäyttöön. Sodan lopussa lentokone oli tehokas asejärjestelmä, niin hävittäjänä kuin pommikoneenakin.

Wrightin veljesten lentokone lensi vuonna 1903. Sen mahdollisuudet sodankäynnissä havaittiin heti.[1] Lentokoneiden kehitykseen panostettiin Wrightin veljesten ensimmäisen moottoroidun lentokoneen jälkeen.[2] Yhdysvalloissa perustettiin viestijoukkojen alaisuuteen lentämistä tutkinut osasto 1. elokuuta 1907. Tosin osasto koostui aluksi vain kolmesta hengestä. Vuonna 1908 viestijoukot järjestivät tarjouskilpailun, jonka jälkeen joukot ostivat yhdeksän lentokonetta Wrightin veljeksiltä.[3] Ranska ja Saksa perustivat vuonna 1910 omat ilmavoimansa ja kaksi vuotta myöhemmin seurasi Britannia.[2]

Ensimmäisen kerran lentokonetta käytettiin sotatoimissa 1. helmikuuta 1911 Meksikon vallankumouksessa. Meksikon hallitus palkkasi yhdysvaltalaisvetoisen lentäjäjoukon tekemään tiedustelulentoja Yhdysvalloista käsin. Italian–Turkin sodassa italialaiset käyttivät lentokoneita tiedusteluun ja 1. marraskuuta 1911 lähtien myös pommituksiin. Tällöin luutnantti Giulio Gavotti pudotti koneestaan neljä kaksikiloista tykistönkranaattia turkkilaisten asemiin. Pian italialaiset asensivat lentokoneisiinsa erityisen pommiputken pommien pudottamista varten. Vuoden 1899 Haagin sopimus kielsi pommien pudottamisen kuumailmapalloista, mutta Italia vetosi siihen, että lentokone ei ole kuumailmapallo. Ensimmäisen kerran lentokonetta käytettiin tykistön tulenjohtoon 24. marraskuuta. Kapteeni Carlo Piazza teki ensimmäisen ilmavalokuvauslennon 23. helmikuuta 1912. Italialaiset käyttivät sodan aikana myös ilmalaivoja alkuvuodesta 1912 lähtien tiedusteluun ja pommituksiin.[3]

Ensimmäisessä Balkanin sodassa turkkilaisilla oli vain viisi tai kuusi lentokonetta, mutta Bulgarialla oli enemmän lentokoneita käytössään. Sodan aikana bulgarialaiset käyttivät ensimmäisinä tarkoitusta varten suunniteltuja ilmapommeja. Lisäksi bulgarialaiset tulittivat turkkilaisia joukkoja kiväärein ja pistoolein.[3]

Ensimmäinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan alussa sotaan osallistuvien maiden lentokoneiden lukumäärät olivat hyvin pieniä. Saksalla oli käytössään (hieman laskentatavasta riippuen) 266–296 sotilaskäyttöön tarkoitettua lentokonetta, Ranskalla 134, Britannialla 163–183, Venäjällä noin 250 ja Itävalta-Unkarilla noin 100.[4]

Sodan sytyttyä lentokoneita käytettiin pääasiassa tiedusteluun. Aluksi vastapuolen lentäjät tervehtivät toisiaan toverillisesti ilmassa, mutta pian vedettiin esiin pistoolit ja revolverit.[5] Pian koneita alettiin varustaa erilaisilla konekivääreillä. Tästä koitui aluksi kuitenkin vakavia ongelmia, koska konekiväärin ampumat luodit pystyivät rikkomaan oman lentokoneen potkurin ja siipien päälle asennetussa konekiväärissä oli myös omat haittansa.[2]

Saksalaisten kehitettyä järjestelmän, joka tahdisti luodit koneen potkurin kanssa, he pääsivät selkeästi niskan päälle koneiden välisissä ilmataisteluissa. Lopulta myös ranskalaiset ja britit saivat keksinnön käsiinsä ja varustivat koneensa tahdistimilla.[6] Ensimmäisessä maailmansodassa syntyivät lähes kaikki nykyaikaisen ilmasodankäynnin muodot. Koneita käytettiin laajasti ilmapommituksiin, rynnäköintiin vihollisen maakohteita vastaan rintamalla ja niillä pyrittiin saavuttamaan ilmaherruus. Saksa, Ranska ja Britannia rakensivat sodanaikana 50 000–60 000 konetta, eli yhteensä lähes 200 000 konetta. Yleisin lentokonemalli sodassa oli yksipaikkainen, yksimoottorinen kaksitasohävittäjä. Moottorissa oli 150–250 hevosvoimaa ja se antoi 150–210 km/h nopeuden. Pommikoneet sitä vastoin olivat kaksimoottorisia ja sodan loppupuolella oli jo nelimoottorisiakin pommikoneita. Pommikoneilla tehtiin strategisia pommituksia muun muassa kaupunkeihin. Pommikoneiden pieni asekuorma ja lyhyt toimintasäde piti strategiset pommitukset vaikutuksiltaan vähäisinä. Pommitukset aiheuttivat paljon kauhua, mutta vähän aineellisia vahinkoja.[7]

Ensimmäisen maailmansodan aikana hävittäjä-ässistä tuli tärkeitä propagandahahmoja. Noin 30 ässää pääsi 40 ilmavoittoon. Eniten ilmavoittoja oli saksalaisella Manfred von Richthofenilla ja ranskalaisella René Fonckilla.[7]

  • Vehviläinen, Raimo; Lappi, Ahti; Palokangas, Markku: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit. Jyväskylä: Sotamuseo, 2005. ISBN 952-91-8449-2
  • Gunston, Bill: History of Military Aviation. Lontoo: Hamlyn, 2000. ISBN 0-600-60893-X
  • Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. (Sotataidon kolme vuosituhatta) Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9
  • Malkki, Marjomaa, Raitasalo, Karasjärvi, Sipilä: Sodan historia. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21885-2
  • Rendsmark, Morten: Amatöörit ilmassa. Tieteen kuvalehti, Historia, 2008, 2. vsk, nro 1, s. 38–43. Bonnier Publications Oy. ISSN 0806-5209
  1. Lappalainen s.143
  2. a b c Rendsmark s. 40
  3. a b c Gunston 2000, s. 12–13.
  4. Vehviläinen etc.: "Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000" s.27
  5. Lappalainen s.144
  6. Rendsmark s. 42
  7. a b Lappalainen 1988, s. 144–145.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]