Lee Eun-ju
Lee Eun-ju (22. joulukuuta 1980 – 22. helmikuuta 2005) oli eteläkorealainen näyttelijä. Hän teki itsemurhan 24-vuotiaana.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lee Eun-ju syntyi Gunsanissa, Jeollabuk-dossa, Etelä-Koreassa. Hän muutti Souliin valmistuttuaan, jotta voisi opiskella näyttelemistä. Hän aloitti 1990-luvun puolivälissä koulupukumallina,[1] ja useiden televisioesiintymisten jälkeen teki elokuvaensiesiintymisensä vuonna 1999 valmistuneessa elokuvassa Song-o.[2] Myöhemmin hän esiintyi menestyselokuvissa Oh! Soo-jung, Yeonae soseol ja Brotherhood of War. Hän näytteli myös suositussa korealaisessa draamasarjassa The Phoenix, kuten myös elokuvassa Juhong geulshi, jossa hänellä oli monta alastonkohtausta. Tämä jäi hänen viimeiseksi elokuvakseen.
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lee teki itsemurhan 22. helmikuuta 2005 illalla kotonaan Bundangissa, Seongnamssa, vain muutamaa päivää sen jälkeen kun hän valmistui Dankookin yliopistosta. Leen veli löysi hänet hirttäytyneenä ja ranteet viilleltyinä. Itsemurhan syyksi väitettiin masennusta ja henkistä pahoinvointia, jotka olivat mahdollisesti aiheutuneet perheongelmista. Heti Leen itsemurhan jälkeen hänen perheensä sanoivat, että hän oli kärsinyt unihäiriöistä, jotka johtuivat Juhong geulshi -elokuvassa tehdyistä alastonkohtauksista. Tosin Lee oli tehnyt samankaltaisia kohtauksia aiemminkin vuonna 2000 elokuvassa Oh! Soo-jung, mikä tekee motiivista kyseenalaisen. Hän jätti verellä kirjoitetun itsemurhaviestin, johon hän oli kirjoittanut: "Äiti, olen pahoillani. Minä rakastan sinua." Erillisessä kirjeessä luki: "Halusin tehdä paljon. Vaikka elänkin, en ole oikeasti elossa. En halua kenenkään pettyvän. On hienoa saada rahaa... Halusin tehdä rahaa.[1][3]
Lee Eun-ju polttohaudattiin ja siunattiin kryptassa Goyangissa. Satoja hänen näyttelijä- ja viihdyttäjäystäviään saapui hautajaisiin. Korealainen laulaja Bada lauloi laulun "You Were Born to be Loved" ja Leen ystävät puhuivat tämän muistolle.[4]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Song-o (1999)
- Oh! Soo-jung (2000)
- Beonjijeompeureul hada (2001)
- Yeonae soseol (2002)
- Hayanbang (2002)
- Haneul jeongwon (2003)
- Annyeong UFO (2004)
- Brotherhood of War (2004)
- Juhong geulshi (2004)
Draamasarjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Start (1997)
- White Nights 3.98 (1998)
- KAIST (1999)
- The Phoenix (2004)
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://english.chosun.com/w21data/html/news/200502/200502220032.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://times.hankooki.com/lpage/200502/kt2005022216371710220.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.smh.com.au/news/People/Young-star-hangs-herself/2005/02/23/1109046974175.html
- ↑ http://english.chosun.com/w21data/html/news/200502/200502240023.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lee Eun-ju Internet Movie Databasessa. (englanniksi)