Lauri Tuomi
Lauri Tuomi (20. syyskuuta 1908 Ylivieskalähde? – 28. kesäkuuta 1977[1] Helsinki) oli suomalainen rovasti ja sosiaalineuvos.
Päätyönsä Lauri Tuomi suoritti kirkollisissa järjestöissä, mutta oli myös seurakuntapappina mm. Nivalassa sotavuosina ja Ristijärvellä, jossa hän toimi monissa kunnan luottamustehtävissä. Ristijärven kirkkoherran virasta Tuomi siirtyi 1947 vastaperustettuun Suomen kirkon sosiaalisihteerin virkaan. Yhdessä esimiehensä, sittemmin kenttäpiispa Toivo Laitisen kanssa Tuomi organisoi Yhteisvastuukeräyksen sodanjälkeisen laman vähentämiseksi. Tuomi oli myös Yhteisvastuukeräyksen ensimmäinen johtaja.
Helsingistä Tuomi siirtyi 1955 Raudaskylän kristillisen opiston johtajaksi. Lauri Tuomen aikana opiston tiloja laajennettiin ja modernisoitiin ja uusia opetuslinjoja luotiin. Opistosta tuli nopeasti oppilasluvultaan alansa suurimpia.
Raudaskylän jälkeen Tuomi toimi Suomen Kirkon Sisälähetysseuran toiminnanjohtajana eläkkeelle 1975 siirtymiseensä asti. Tuomi luotti nykyaikaiseen tiedottamiseen, ja sen ansiosta Sisälähetysseura profiloitui, talous koheni, ja voitiin toteuttaa monia rakennusprojekteja, mm. kehitysvammalaitos Vaalijalan uudelleenrakentaminen.
Lauri Tuomi oli kansainvälisen diakoniayhdistyksen johtokunnan jäsen 1965-1975. Sosiaalineuvoksen arvon hän sai 1974.
Tuomi oli haluttu julistaja, ja hänen puheitaan on julkaistu kokoomateoksessa "Saan avun parhaan sulta". Eläkevuosina syntyivät muistelmat "Aika tallettaa", joka ilmestyi postuumisti vuonna 1977.
Lauri Tuomen tytär on kirjailija Rakel Liehu.
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Palvelkaa toisianne: piirteitä kristillisen rakkauden työkentältä, Toivo Laitinen & Lauri Tuomi. Agricola-seura 1950
- Opinto-ohjeita teokseen Laitinen-Tuomi, Palvelkaa toisianne, 1950
- Saan avun parhaan Sulta: Puhetta matkatovereille. 1967
- Nyt on sisälähetyksen aika : Suomen kirkon sisälähetysseuran työtä, Tuomi, Lauri et al. 1974
- Aika on tallettaa, 1978
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pappismatrikkeli.
- Kuka kukin on, Otava 1974. ISBN 951-1-01334-3
- Keskipohjalaisia elämäkertoja 1995. Kokkola: Keskipohjanmaa-säätiö, 1995 ISBN 951-97331-0-8
- Turpeinen, Oiva, Ristijärven historia, 1995.
- Murtorinne,Eino,Suomen kirkon historia 4, WSOY 1995.
- Huhta, Ilkka, Malkavaara, Mikko, Suomen kirkon Sisälähetyksen historia, 2005.