Lars von Hellens
Lars Hjalmar von Hellens | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 13. kesäkuuta 1869 Piikkiö |
Kuollut | 24. toukokuuta 1953 (83 vuotta) Helsinki |
Sotilashenkilö | |
Palvelusvuodet |
Venäjä 1884–1917 Ukrainan valtakunta 1917–1918 Suomi 1918–1942 |
Komentajuudet | Keisarillisen perheen tarkk’ampujapataljoona |
Taistelut ja sodat | ensimmäinen maailmansota, lokakuun vallankumous, Venäjän sisällissota, Ukrainan itsenäisyyssota |
Sotilasarvo | kenraalimajuri |
Lars Hjalmar von Hellens (13. kesäkuuta 1869 Piikkiö – 24. toukokuuta 1953 Helsinki) oli suomalainen kenraalimajuri. Valmistuttuaan kadettikoulusta 1887 hän siirtyi Keisarin paašikouluun Pietariin. Von Hellens palveli valmistuttuaan keisarillisessa tarkk’ampujapataljoonassa, jossa hänestä tuli komppanian päällikkö 1899. Hänet ylennettiin kapteeniksi 1901. Vuonna 1909 hänet ylennettiin everstiksi ja määrättiin Tsarskoje Selon keisarillisen perheen tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä kesällä 1914 von Hellens lähti tarkk'ampujapataljoonan komentajana rintamalle. Sodan alkuvaiheessa syyskuun 1914 taisteluissa von Hellens ansaisi taisteluista Yrjön miekan. Loppuvaiheessa vuonna 1917 hän oli kenraalimajuriksi ylennettynä Ukrainassa armeijakunnan komentaja. Hänen poikansa Max von Hellens toimi tällöin isänsä adjutanttina. Kyseinen yksikkö siirtyi vuoden 1917 lopulla itsenäistyneen Ukrainan kansantasavallan armeijan yksiköksi.[1]
Kenraalimajuri von Hellens toimi vuoden 1918 Kiovassa saksalaisten miehityshallinnossa, joka käytännössä piti valtaa saksalaisten tukemassa Ukrainan valtakunnassa. Kun keisarillinen Saksa antautui ympärysvalloille marraskuussa 1918, von Hellens palasi Suomeen ja oli Suomen armeijan palveluksessa vuoteen 1929.[2] Sen jälkeen hän oli vuodet 1930–1940 Helsingin Säästöpankin Hakaniemen konttorin johtaja.[3]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen isänsä oli Turun hovioikeuden presidentti Lars Theodor von Hellens, joka sukunsa päämiehenä ylennettiin 1896 Suomen ritarihuoneeseen vapaaherrallisena sukuna 61.[3]
Hän oli naimisissa Maria Viktorovna Gubinan kanssa.[3] Heidän poikansa majuri Max von Hellens tuomittiin sotapetoksesta kuolemaan 1942, mutta Yhdysvaltain painostuksen takia tuomiota ei kuitenkaan pantu täytäntöön. Välirauhan jälkeen syyskuussa 1944 Max vapautettiin liittoutuneiden hyväksi toimineena.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nevalainen, Pekka: ”Tuulen viemää – suomalaiset Neuvosto-Venäjän sekasorrossa”, Punaisen myrskyn suomalaiset: suomalaisten paot ja paluumuutot idästä 1917−1939, s. 125. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002. ISBN 951-746-269-7
- Harjula, Mirko: Ryssänupseerit. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914–1956. Helsinki: Books on Demand, 2013. ISBN 978-952-28656-6-3