Lappila
Lappila on Kärkölän kylä. Sen asukasluku on noin 600. Se on Kärkölän kylistä nuorin, asutettu vasta 1500- ja 1600-luvuilla ollen sitä ennen Vanajan metsästysmaata. Kylä sijaitsee Riihimäki–Lahti-rautatien varrella. VR:n lähijunat pysähtyvät Lappilan seisakkeella. Lappilan ohittaa pohjoispuolelta kantatie 54, jonka pohjoispuolella Lappilan kohdalla virtaa Teuronjoki.
Vuoden 1855–1856 Kalmbergin kartastossa kylä mainitaan nimellä "Lappila by" ja siellä on kolme taloa[1]
Lappilaan rakennettiin koulu 1890-luvulla ja otettiin käyttöön 1898.[2][3] Opetus siirrettiin 1951 uuteen kivikouluun, jonka toiminta lakkautettiin 2012[4]. Puisessa koulussa toimi myöhemmin muun muassa kirjasto.[5] Vuonna 1934 kylään rakennettiin nuorisoseurantalo Lappilinna.[6] Lappilassa on ollut myös urheilukenttä.[7] Urheiluseura Lappilan Nousu järjesti rantapainin SM-kilpailut vuosina 2015-2019.[8]
Lappilassa toimi vuosina 1928[9]–2014 tiilitehdas. Siitä tuli vuoden 1985 uudistuksen jälkeen Pohjoismaiden suurin raakatiilitehdas, jonka maksimikapasiteetti oli 30 miljoonaa tiiltä.[10]
Lappilasta tuli vuonna 2001 viides Päijät-Hämeen vuoden kylä.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050966.jpg), 1855-56
- ↑ Henrik Wager: Päijät-Hämeen rakennettu kulttuuriympäristö. Päijät-Hämeen Liitto, 2006. ISBN 9516371388 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kärkölä kauppaa vanhaa Lappilan koulua Yle Uutiset. Viitattu 25.2.2019.
- ↑ YLE Lahti: Kärkölä lopettaa Lappilan koulun yle.fi. 11.10.2011. Arkistoitu 2016. Viitattu 20.3.2024.
- ↑ Kärkölän sivukirjastojen aukiolo supistuu ESS.fi. 9.2.2005. Viitattu 25.2.2019.
- ↑ Seurantalot - Lappilinna www.seurantalot.fi. Viitattu 25.2.2019.
- ↑ Lappilan kylätiedote - PDF docplayer.fi. Viitattu 25.2.2019.
- ↑ Oriharo Beach Games, OBG 2017 & Rantapainin SM - Lappilan Nousu ry www.lappilannousu.fi. Viitattu 25.2.2019.
- ↑ Kokko-Parikka, Riitta: Lappilan historia lappila.fi. Viitattu 30.5.2021.
- ↑ Kolsan tiilitehdas www.tiilitehdasperinne.com. Viitattu 17.12.2017.
- ↑ Päijät-Hämeen Kylät ry web.archive.org. 3.1.2017. Arkistoitu 3.1.2017. Viitattu 20.3.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Päijät-Hämeen kylät: Lappilan verkkosivut uutisarkisto