Svetlana Allilujeva

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lana Peters)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Svetlana isänsä Josif Stalinin sylissä 1935.

Svetlana Iosifovna Allilujeva (ven. Светла́на Ио́сифовна Аллилу́ева, georg. სვეტლანა ალილუევა, tunnetaan myös nimellä Stalina, myöhemmin Lana Peters; 28. helmikuuta 1926 Moskova, Neuvostoliitto – 22. marraskuuta 2011 Richland Center, Wisconsin, Yhdysvallat[1]) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Josif Stalinin ja tämän toisen vaimon Nadežda Allilujevan nuorempi lapsi ja ainoa tytär.

Svetlana Allilujeva loikkasi Yhdysvaltoihin vuonna 1967. Loikkaus oli tapaus, joka sai julkisuudessa paljon huomiota. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.[1][2]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Svetlana salaisen palvelun päällikön Lavrenti Berijan sylissä, taustalla isä-Stalin.

Monien korkea-arvoisten neuvostovirkailijoiden lasten tavoin Allilujevakin vietti lapsuutensa turvallisessa ympäristössä, ja isä hemmotteli häntä lahjoilla ja amerikkalaisilla elokuvilla.[1][2]

Allilujevan äiti Nadežda Allilujeva kuoli 9. marraskuuta vuonna 1932, kun tytär oli kuusivuotias. Virallinen kuolinsyy oli peritoniitti, jonka aiheutti umpisuolen puhkeaminen. Myöhemmin ilmoitettiin, että kyse oli itsemurhasta, mutta on esitetty myös, että hänet olisi murhattu Stalinin käskystä ja itsemurha olisi ollut lavastusta.[1][2] Svetlanan velipuoli, puna-armeijassa palvellut Jakov Džugašvili jäi syksyllä 1941 saksalaisten sotavangiksi, eikä Stalin tehnyt mitään poikansa vapauttamiseksi.[3] Nikita Hruštšov kertoo muistelmissaan Stalinin olleen tytärtään kohtaan hyvin väkivaltainen. Hruštšovin mukaan Stalin olisi raahannut eräissä juhlissa Svetlanaa hiuksista ja pakottanut hänet tanssimaan.[1]

Allilujeva rakastui 16-vuotiaana juutalaissyntyiseen elokuvaohjaajaan[1] Aleksei Kapleriin.[2] Stalin ei hyväksynyt heidän romanssiaan, joten Kapler lähetettiin pakkotyöhön Siperiaan[1] ja sen jälkeen Vorkutan teollisuuskaupunkiin nykyiseen Komin tasavaltaan lähelle napapiiriä.[4]

Avioliitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17-vuotiaana Allilujeva rakastui Grigori Morozoviin, joka opiskeli Moskovan yliopistossa. He menivät naimisiin 1945 Stalinin vastahakoisuudesta huolimatta, eikä tämä halunnut tavata Morozovia. Allilujeva synnytti pojan Josifin, ja pariskunta erosi vuonna 1947.[1]

Allilujevan toinen puoliso oli Juri Ždanov, jonka isä oli tunnettu neuvostoliittolainen poliitikko ja Stalinin oikea käsi Andrei Ždanov, joka oli Suomessa rauhanteon jälkeen valvontakomission johtaja. He menivät naimisiin vuonna 1949 ja saivat vuonna 1950 tyttären Jekaterinan. Avioliitto purkautui myöhemmin.[1]

Stalinin kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stalinin kuoleman jälkeisessä ilmapiirissä Allilujeva otti 1957 äitinsä sukunimen Allilujeva[2] ja työskenteli Moskovassa opettajana ja tulkkina. Hän opetti Yhdysvaltain historiaa ja opiskeli englantia.[1] Allilujeva oli puolueen jäsen syntymästään asti. Hän nautti nomenklatuuran erikoisoikeuksista kuten eläkkeestä, jota hän sai voidakseen lopettaa työnsä ja hoitaa lapsiaan.lähde?

Suhde Brajesh Singhin kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ollessaan sairaalassa 1963 Allilujeva tapasi intialaisen kommunistin Brajesh Singhin, joka oli käymässä Moskovassa. Singh oli hyväkäytöksinen idealisti, mutta kärsi vakavista sairauksista, kuten keuhkoputken tulehduksesta ja keuhkolaajentumasta. Brajeshin ja Allilujevan romanssi syttyi, kun pariskunta lomaili Mustanmeren rannalla Sotšissa. Singh palasi Moskovaan vuonna 1965 ja toimi tulkkina. Heidän ei sallittu avioitua.[1] Singh kuoli vuonna 1966, ja Allilujeva sai luvan lähteä viemään Singhin tuhkaa Gangesjokeen.[1] Ollessaan Intiassa kaksi kuukautta hän kiintyi maan tapoihin. Allilujeva piti Singhiä puolisonaan, vaikka he eivät menneet naimisiin.lähde?

Loikkaus ja elämä sen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Allilujeva vuonna 1970.

6. maaliskuuta 1967 Allilujeva meni Yhdysvaltain New Delhin suurlähetystöön hakemaan poliittista turvapaikkaa silloiselta suurlähettiläältä Chester Bowlesilta.[5] Kun turvapaikka oli myönnetty, Intian hallitus määräsi Allilujevan lähtemään heti maasta, koska pelkäsi Neuvostoliiton noottia. Lentoyhtiö Qantasin lento, jossa Allilujeva oli matkustajana, saapui Rooman lentoasemalle, josta hänet kuljetettiin heti Geneven-koneeseen.

Saavuttuaan Sveitsiin hän sai turistiviisumin, jonka turvin hän vietti kuusi viikkoa maassa, kunnes sai viisumin Yhdysvaltoihin.[1]

Saavuttuaan New Yorkiin huhtikuussa vuonna 1967 Allilujeva antoi median edessä tuomitsevan kuvan hirviöksi luonnehtimastaan isästään, isänsä hallinnosta ja Neuvostoliitosta. Allilujeva poltti neuvostopassinsa julkisesti. Hänen elämäkerrallinen kirjansa Kaksikymmentä kirjettä ystävälle ilmestyi lokakuun vallankumouksen 50-vuotistapahtumien aattona, ja se herätti närää Neuvostoliitossa.[1][2] Allilujeva kääntyi vuonna 1967 ortodoksisesta uskosta roomalaiskatolilaisuuteen.[6]

Allilujeva asui aluksi Princetonissa New Jerseyssä. Hän meni myöhemmin naimisiin arkkitehti William Wesley Petersin kanssa ja otti nimen Lana Peters. He saivat tyttären Olgan.[1]

Vuonna 1982 Allilujeva muutti Englantiin Cambridgeen mutta palasi 1984 tyttärensä kanssa Neuvostoliittoon ja sai kansalaisuuden takaisin. He asettuivat asumaan Gruusiaan (nyk. Georgia) Tbilisiin. Allilujeva palasi 1986 Yhdysvaltoihin, tytär kouluun Englantiin.[1] Myöhempinä vuosina hänen mainitaan asuneen Sveitsissä, Lontoossa ja Wisconsinissa.[2]

Isän nimestä tuli Allilujevalle taakka. Hän totesi itse, että minne hän menikin, hän oli sen vuoksi poliittinen vanki.[2][1]

Allilujevan lapsista tytär Jekaterina (”Katja”) Ždanov on Siperiassa tulivuorten tutkijana, poika, lääkäri, Josif Allilujev on kuollut 2008, ja Olga, nykyisin nimeltään Chrese Evans, asuu Oregonissa Portlandissa[7][5]

Kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaksikymmentä kirjettä ystävälle. Kirjoitettu venäjäksi Neuvostoliitossa. Teos on aiottu perhekronikaksi, ei poliittiseksi paljastuskirjaksi. Suomennos Markku Lahtelan 1967.
  • Only One Year. Kirjoitettu venäjäksi Yhdysvalloissa tarkoituksena antaa ymmärtää, että kirjoittaja on täysin tietoinen Neuvostoliiton oloista ja isänsä hirmuhallinnosta, 1969
  • The Faraway Music. Kirjoitettu englanniksi Yhdysvalloissa, muistelmien ohella pitkälti tilintekoa amerikkalaisten asianajajien ja kustantajien toiminnasta, Julkaistu New Delhissä 1984
  • The Book for Granddaughters. Kirjoitettu englanniksi, julkaistu New Yorkissa 1991[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Lana Peters, Stalin’s Daughter, Dies at 85. Viitattu 28.11.2011.
  2. ↑ a b c d e f g h Lehtonen, Veli-Pekka: Stalinin tytär eli isän maineen varjossa. Helsingin Sanomat 30.11.2011, s. C 4. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 64. Helsinki: Otava, 1967.
  4. ↑ Schad, Martha: Stalinin tytär: Svetlana Allilujevan elämä, s. 75. Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-791-8
  5. ↑ a b https://yle.fi/uutiset/3-5459948 Kremlin "pikku prinsessa" - Stalinin tytär kuollut
  6. ↑ Muistokirjoitus. The Telegraph.
  7. ↑ Portland granddaughter of Josef Stalin remembers her mother as a talented writer and lecturer in her own right.
  8. ↑ Schad, Martha: Stalinin tytär: Svetlana Allilujevan elämä, s. 168–180, 267. (Suomentanut Maikki Soro) Minerva Kustannus, 2013. ISBN 978-952-492-791-8

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sullivan, Rosemary: Stalinin tytär. ((Stalin’s Daughter.) Suomentanut Tero Valkonen) Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-1-26589-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Svetlana_Allilujeva&oldid=22762621”