Lamminahon talo

Lamminahon päärakennus pihalta päin

Lamminahon talo on Oulujokivarren vanhaa rakennuskantaa edustava museokohde entisen Niskakosken törmällä Vaalassa, joen pohjoisrannalla. Se on poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki Oulujokivarren vanhasta talonpoikaiskulttuurista ja rakennusperinteestä. Nykyisin Lamminaho on Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa ja toimii kesäisin Vaalan kunnan ylläpitämänä museona sekä monenlaisten tapahtumien ja työnäytösten paikkana. Tilan pihapiiri lähipeltoineen on suojeltu rakennussuojelulain perusteella.

Historiaa

Lamminaho on 1750-luvulla perustettu uudistila. Se sai nimensä yhdeksän kilometriä pitkään Niskakoskeen kuuluneen Oterman putouksen alapuolisesta Lamminlammesta. Tila tunnettiin ensin nimellä Lamminparras, ja myöhemmin nimi vakiintui muotoon Lamminaho.

Lamminahon tila on ehyt historiallinen kokonaisuus, jossa pihapiirin rakennuksia ympäröi hoidettu perinnemaisema. Tilan vanhimmat aitat ovat peräisin 1700-luvulta. Päärakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella alun perin savupirtiksi. Myös rakennuksissa oleva esineistö on alkuperäistä, talon tarpeisiin tehtyä tai hankittua sekä maatilan töissä ja arjen askareissa käytettyä. Esineistö kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Talon tunnetuimpia asukkaita olivat Juho Lamminaho (s. 1796) sekä hänen poikansa Tuomas (s. 1838) ja Juho Juhonpoika Lamminaho (s. 1827), jotka olivat kaikki valan tehneitä laskumiehiä. Talossa majailleet ulkomaiset urheilukalastajat eli Oulujoen lohilordit tekivät osaltaan sitä ja Niskakoskea tunnetuksi lohen pyyntipaikkana 1800-luvun loppupuolella.

Lamminaho oli yhtenä jakamattomana tilana saman suvun hallussa lähes kaksisataa vuotta. Vuonna 1992 se lahjoitettiin testamentilla ja lahjakirjalla irtaimistoineen Museovirastolle, joka toteutti kohteessa laajan korjaushankkeen. Vuonna 2014 tila siirtyi Museovirastolta Senaatti-kiinteistöjen haltuun, ja peruskorjatut rakennukset lähialueineen luovutettiin Vaalan kunnan käyttöön tilan kulttuurihistorialliseen luonteeseen sopiviin tarkoituksiin.

Pihapiiri ja rakennukset

Talon pihapiirissä olivat 1900-luvun alussa seuraavat rakennukset:

• päärakennus
• luhti
• viinankeittohuone eli viinakööki, myöhemmin karjakeittiö ja sauna
• navetta ja talli -rakennus
• törmäaitta
• kivinen talouskellari
• kolmikerroksinen vilja-aitta
• naisten aitta
• miesten aitta
• piikojen aitta
• vanha talli.

Kunnostetussa Lamminahon talossa on myös traktorikoppi eli taloon jo varhain hankitun rautapyöräisen traktorin talli, sysikoppi ja talon lähellä tervahauta sekä latoja. Sen sijaan savusaunasta on jäljellä vain kivijalkakivet osoittamassa saunan paikkaa. Paja siirrettiin Ouluun Turkansaareen mutta palautettiin samoille nurkkakivilleen, kun Lamminahon talo avattiin museokohteena yleisölle. Tiiviiseen nelikulmaiseksi rakennettuun pihapiirin johtaa kuja-aitaus, ja yhä käytössä olevat pellot on ympäröity riukuaidalla.

Lamminaho sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Vaalasta länteen, lähellä Nuojuan vesivoimalaitosta. Sinne on opasteet sekä Oulujoen pohjoispuolelta valtatie 22:lta että Kestilän suunnasta seututie 879:ltä.

Kuvia Lamminahon pihapiiristä

• 
  Näkymä pihapiiriin
• 
  Viinakööki-saunarakennus
• 
  Navetta-tallirakennus
• 
  Vanha talli jokitörmällä
• 
  Pihapiiri ylävirtaan päin
• 
  Piha-aitan esineistöä
• 
  Pihapiiri alavirtaan päin
• 
  Rautapyöräinen Fordson

Lähteet

• Lamminahon talo Museoviraston Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt -palvelussa
• Lamminaho Vaalan kunnan sivuilla

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lamminahon talo Wikimedia Commonsissa

• Sihvo, Pirkko 2006. Lamminaho. Elämää Oulujoen Niskakoskella, (2. painos). Julkaisija: Museovirasto. 112 s. ISBN 951-616-155-3