Lambeosaurinae
| Lambeosaurinae | |
|---|---|
 Parasaurolophuksen luurango |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Ylälahko: | †Dinosaurukset Dinosauria |
| Lahko: | †Linnunlantioiset Ornithischia |
| Alalahko: | †Ornitopodit Ornithopoda |
| Heimo: | †Hadrosauridae |
| Alaheimo: |
†Lambeosaurinae Parks, 1923 |
| Ryhmät | |
|
|
| Katso myös | |
Lambeosaurinae on sukupuuttoon kuollut Hadrosauridaen alaheimo.[1] Uskotaan, että Lambeosaurinae-alaheimon dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon varhaisliitukaudella.[2]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikkien Hadrosauridae-heimon sukujen tapaan oli Lambeosaurinae-alaheimon lajeilla myös levät, mutta kapeampi kuono.[3] Lambeosaurinae-alaheimon suvut olivat suhteellisen suuria verrattuna muihin Hadrosauridaen dinosauruksiin.[2] Suurin osa Lambeosaurinae-alaheimoon kuuluvista dinosauruksista oli jopa 9–10 metriä pitkiä.[4][1] Charonosauruksen arvioidaan olleen jopa 10–13 metriä pitkä.[4][5] Suurin osa Lambeosaurinae-alaheimon dinosauruksista painoi noin 2500–4000 kilogrammaa.[1]
Kallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lambeosaurini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lambeosaurinae-alaheimon dinosauruksille tyypillistä oli ontto harja päiden päällä.[1] Lajien harjat vaihtelevat. Esimerkiksi Corythosauruksen harjan sisällä oli mahdollisesti tiehyet, jotka voimistivat äänen kumisevaksi toitotukseksi. Kun taas esimerkiksi Olorotitanilla oli erilainen harja päässään; se nousi ylös kallon ylä- ja takapuolelta ja osoitti taaksepäin.[6][7] Tämä saattoi auttaa sitä erottamaan muut lajit. Se saattoi ehkä toimia myös kaikukammiona ja tehdä ääniä nenäkäytävällä, joka sijaitsi sen kallossa. Tällä se tuotti trumpetin tapaisia ääniä.[6]
Parasaurolophini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esimerkiksi Parasaurolophuksella oli noin kahden metrin harja päässään, joka oli luultavimmin ontto. Se peitti lähes koko pään yläosan ja jatkui pitkälle taaksepäin. Tämäkin harja saattoi toimia kaikukammiona ja tehdä sillä kumeita ääntelyitä.[8]
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lambeosaurinae-alaheimo on perinteisesti jaettu kladeihin, jotka ovat Parasaurolophini, joka sisältää Parasaurolophuksen, Charonosauruksen, Arenysauruksen & Blasisauruksen.[4] Se sisältää myös Lambeosaurinin, joka sisältää muun muassa Lambeosauruksen, Corythosauruksen, Olorotitanin.[4]
Kladogrammi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alla oleva kladogrammi perustuu Albert Prieto-Márquen ja hänen kollegoidensa analyysiin vuodelta 2013.[9]
| Lambeosaurinae | |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Murray, Lily: Dinosaurukset, s. 56–57. Suomentanut Linteri, Sini. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-32747-9
- ↑ a b Lambeosaurinae Thescelosaurus.com. 2009. Arkistoitu 4.8.2009. Viitattu 25.1.2020.
- ↑ Robert T. Bakker: The Dinosaur Heresies. New Theories Unlocking the Mystery of the Dinosaurs and their Extinction, s. 194. William Morrow, New York NY, 1986. ISBN 0-688-04287-2
- ↑ a b c d Gregory S. Paul: The Princeton field guide to dinosaurs 2nd edition, s. 340-349. Princeton, N.J, 2016. ISBN 978-0-691-16766-4
- ↑ Charonosaurus Luis V. Rey’s Art Gallery Dinosaurs and Paleontology. Arkistoitu 7.7.2009. Viitattu 25.1.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Olorotitan Prehistoric-wildlife.com. Arkistoitu 14.1.2024. Viitattu 25.1.2020. (englanniksi)
- ↑ Pascal Godefroit, Yuri Bolotsky, Vladimir Alifanov: A remarkable hollow-crested hadrosaur from Russia: an Asian origin for lambeosaurines. Comptes Rendus Palevol, 1.3.2003, nro 2, s. 143–151. doi:10.1016/S1631-0683(03)00017-4 ISSN 1631-0683 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Parasaurolophus - Prehistoric World Images Prehistory.com. Viitattu 24.1.2020. (englanniksi)
- ↑ Albert Prieto-Márquez, Fabio M. Dalla Vecchia, Rodrigo Gaete, Àngel Galobart: Diversity, Relationships, and Biogeography of the Lambeosaurine Dinosaurs from the European Archipelago, with Description of the New Aralosaurin Canardia garonnensis. PLoS ONE, 26.7.2013, nro 7. PubMed:23922815 doi:10.1371/journal.pone.0069835 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)