Laki tähkylöistä
Laki tähkylöistä tai Laki kolmesta tähkylästä (ven. Закон о трёх колосках) oli kolhoosien omaisuutta suojelevan Neuvostoliiton lain kutsumanimi. Kutsumanimensä laki sai, koska sen perusteella voitiin syyttää ei vain tavallisia varkaita, vaan myös jokaista, joka korjasi pellolta elonkorjuun jälkeen niinkin vähän kuin kourallisen viljaa tai ”tähkylöitä” sen jälkeen kun sato oli virallisesti kerätty ja laskettu.
Laki perustui Neuvostoliiton Keskuskomitean ja ministerineuvoston elokuun 7. päivänä vuonna 1932 päivättyyn asetukseen ”Valtion yritysten, kolhoosien ja sovhoosien omaisuuden suojelemisesta ja julkisen (sosialistisen) omaisuuden vahvistamisesta”.
Lakia kutsuttiin myös ”Seitsemäs kahdeksatta laiksi” (Закон 'семь восьмых') sen päiväyksen takia (7/8/1932).[1]
- Kohta I kattoi varkaudet rautateillä ja vesiliikenteessä
- Kohta II kattoi varkaudet kolhooseissa ja sovhooseissa
- Kohta III kattoi kolhoosin jäsentä (ven. колхо́зник, kolhoznik) kohtaan osoitetun väkivallan käytön, uhkailun ja pelottelun. Rangaistuksena oli viidestä kymmeneen vuotta pakkotyötä Gulagissa.
Pääasiallinen rangaistus lain rikkomisesta oli kuolemanrangaistus ampumalla. Lieventävien asianhaarojen salliessa rangaistus muutettiin vähintään kymmeneksi vuodeksi vankeutta.
Kaikissa tapauksissa henkilön omaisuus takavarikoitiin.
Lain perusteella on arvioitu yli miljoonan ihmisen tulleen syytetyksi ja yli 200 000:n tuomituksi (tavallisimmin 5–10 vuodeksi pakkotyöhön), niistä enemmän kuin 11 000 oli kuolemantuomioita.[2] Professori Ellman on tutkinut, miksi kuolemantuomioita oli niin vähän: ”Stalin oli esittänyt asetuksen pääsäännöksi kuolemanrangaistuksen. Se tosiasia, että vain pieni vähemmistö todella ammuttiin, johtuu oikeus- ja turvallisuushenkilöstön yleisestä haluttomuudesta lain täytäntöönpanosta sen ankarimmassa muodossa, koska asetusta pidettiin epäkäytännöllisenä ja barbaarisena.”[2]
Lain nojalla tuomituilla ei ollut mahdollisuutta armahdukseen.
Lain allekirjoittivat Mihail Kalinin, Vjatšeslav Molotov ja Avel Enukidze.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Aleksandr Solženitsyn, Vankileirien saaristo
- ↑ a b Michael Ellman, Stalin and the Soviet Famine of 1932-33 Revisited (Arkistoitu – Internet Archive) Europe-Asia Studies, Routledge. Vol. 59, No. 4, June 2007, 663-693. PDF file