Laiva (kirja)
| Laiva | |
|---|---|
| Kirjailija | Samuli Paronen |
| Kieli | suomi |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 1972 |
| Sivumäärä | 272 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Laiva on Samuli Parosen 1972 julkaistu 272-sivuinen romaani[1] merimiesten elämästä laivalla. Se ilmestyi Otavan kustantamana.[1]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarinan päähenkilöt ovat Arska, Pave, Rieska, Kustu, Ossi, Luutalo, Savoinpoika ja Piispa. Eletään noin vuotta 1948. Meret ovat täynnä II maailmansodan miinoja. Laivassa on ruokaa toisin kuin Suomessa, jossa kirjan mukaan kansa syö vain lanttulaatikkoa. Ossin punkassa roikkui aina makkara – elettiin aikaa ennen jääkaappien tuloa suomalaisten elämään merellä ja maalla. Piispa syö alati, kirjan lopussa hän ilmoittaa aikovansa kouluttautua merimieskokiksi. Miehet lyövät korttia ja puhuvat politiikkaa. Maihin päästyä he myyvät mitä on myytävissä, ostavat rahalla viinaa ja naisia. Nämä miehet olivat niitä, joita Väinö Riikkilän poikakirjojen sankarit ihailivat ihmisinä, jotka olivat päässeet mukaan seikkailuun tavallisen puurtamisen sijasta.
Laiva on vanha, koska uudemmat ovat tuhoutuneet sodassa tai menneet sotakorvauksina Neuvostoliittoon. Laivan uppoamisvaaran pohtiminen tuo puheenaiheeksi Atlantiksen ja taivaan ja helvetin: "Herrat ovat keksineet huvikseen helvetin ja taivaan ja kaikenmoisesta millä sahaavat yksinkertaista linssiin, vievät rahat." Politiikkaa pohdittiin syvältä: "Jossain sanottiin, että herrat hyväksyttää ihmisillä uuden auton- ja tykinmallin muttei uusia ajatusmalleja millään. Tilanne tota noin sillä tapaa pysyy niille edullisena, vaikka se sitten kuullemma juur sen takii aina pahenee yleensä."
Kirjan alussa hankittiin Saksaan naisten kenkien pohjiksi myytävää korkkia tyhjentämällä pelastusliivit korkista. Myös tupakkaa on siunaantunut myytäväksi asti, provianttiostot ovat tässä avuksi.
Sodasta sanovat miehet mm. "On haudat. Saavat kansakoulujenopettajat viedä kakaroitaan retkille pyhille paikoille ja sanoa ettei saa unohtaa, isien henki velvoittaa kumpujen yöstä, huutaa kostoa, tai kuinka ne sen sanoo, mättävät uutta mätää päihin." Merimies sai miinoista sai sotalisää tavallisen palkan päälle rauhan tultuakin.
Laiva lähtee sillien kalastukseen Norjan rannikolle. Nuotat vedettiin veneillä. Kahnausta norjalaisten kanssa oli jonkin verran jo tuolloin hyvillä apajilla. Saaliin hankkiminen sumussa toisten laivojen yliajon ja oman kuoleman riskillä oli miehille tärkeää, tietyn määrän ylitys kaksinkertaistaa lisätulon.
Kun kalan tulo hiipuu miehet löytävät selityksen, miten Jeesus ruokki muutamalla kalalla ja leivällä ison yleisönsä: Maalle matkanneet varakkaammat kuulijat toivat ruokaa mukanaan ja Jeesus puheellaan saa sen jakamisen köyhemmille aikaiseksi. Johtopäätökseksi lausutaan: "Kuuluu vain nykyisinkin rosvosysteemin etuihin että uskotaan ihmeisiin ettei ihmiset kehittyis ensinkään, asetetaan niiden mahdollisuudet paljon matalammalle mitä ne todellisuudessa ovat ja kun joku ylittää nämä annetut mahdollisuudet, katotaan sen tekevän ihmeitä ja ties mitä." Vierassatamasta saatiin laivalle osoitettua postia, mm. lehtiä, joissa mm. sanottiin:"Sota maksoi Saksalle 400 miljardia saksanmarkkaa...
Ja Fär-saarilla, jossa kukaan ei ole kiinnostunut sodasta, kaikki ovat tarpeen tullen partureita, ruokaa tarjotaan vieraalle. Paikalla oli yksi entisen saksalaisen pitämä baari ja yksi koulu. Kun rellestämiseen ei ollut mahdollisuuksia miehet menivät kiipeilemään mäille ja yrittivät saada pässejä kiinni.
Kalastus alkoi taas. Kalan päiden leikkuu toi mieleen: "Koneet tarvitsevat ihmisenkaltaisia lisäkkeitä, jotka kuitenkin ovat enemmän koneita kuin ihmisiä, silloin ne niveltyvät kitkattomasti ohjelmiin. ... Ihminen itsellisenä oliona on silloin jo melko näkymätön yleisessä menossa." Kirjan loppupuolella tätä ajatusta kehitellään:"Suosiiko tekniikka systeemiä, jossa ei ole ykstyisajatuksia eikä yksityisiä tekoja? Suosiiko tekniikka suuria tuotantosarjoja ja laumatahtoista kulutusta?"
Lisää kalastusta ja paluu kohti Suomea. Laivaan tuli pieni tulipalokin, joka sai miehistön paniikkiin.
Matkalla käydään Tanskassa ja miehet yllättyvät maasta, jossa oli halpoja hyviä vuokra-asuntoja, omenapuita, polkupyöriä. Runsaus tuntui oudolta Suomeen verrattuna. Miten omenilla voi tehdä kauppaa, jos niitä on ylenpalttisesti saatavilla. Paikalla on suomalainen pummi, joka elää Suomen sotasankarimaineella, merimiehetkin saavat ilmaiset ruoat kunhan eivät mene puhumaan ruotsia.
Paluumatkalla pohdittiin, josko "henkilökohtaisesta työstä pieni korvaus kullekin sen mukaan kuinka haluttua tai vastenmielistä työ on. Oikein korkealle arvostettua työtä ihmiset tietenkin tekisivät ilmatteks." Ossi luki keskustelun jälkeen lehdestä:"Suomalaisen yhteiskunnan pahin epäoikeudenmukaisuus on eriarvoisuus, joka on poistettavissa palkkaerojen tasoittamisella ja arvostuksen muuttamisella. Kysely pienituloisten joukossa osoittaa kuitenkin, etteivät he tahdo tuloerojen pienentämistä vaan mahdollisimman suurta eroa omien tulojensa ja pienempituloisten välillä, koska sellainen järjestely on heidän arvostuksilleen heidän mielestään soveliaampi."