Lahottajasieni
Lahottajasienet ovat monimuotoinen ryhmä taksonomialtaan erilaisia sieniä, jotka aiheuttavat luonnon kiertokulussa puuaineksen ja kasvien lahoamista rakenneosiinsa solunulkoisen entsyymitoiminnan avulla. Tähän hajotukseen ottavat osaa myös jotkin bakteerit. Lahottajasienet voidaan jakaa ekologialtaan karikkeenlahottajiin, valkolahoon, ruskolahoon, katkolahoon sekä sinistäjäsieniin. Hajotuksen kohteeksi joutuvat myös eläimet ja toiset sienet. Osa sienistä muodostaa sienijuuria ja elää symbioosissa isäntäeliön kanssa eikä välttämättä osallistu lahoprosessiin. Puuaineksen vaikeasti hajoavat molekyylit muodostavat pitkäketjuisia kuituja. Merkittävimmät puumolekyylit ovat selluloosa ja hemiselluloosa, jotka ovat polysakkarideja sekä ligniini, joka on polyfenoli.
Valkolaho
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Valkolahosienet
Valkolaho saa nimensä puun pehmenemisen lisäksi tyypillisestä vaalentumisesta, jonka lisäksi puulla voi tavata sienirihmaa ja itiöemiä. Mikäli valkolaho on puussa paikallista, sitä kutsutaan taskulahoksi. Valkolaho edellyttää voimakkaiden ligniiniä pilkkovien entsyymien kuten lakkaasien, oksidaasien ja peroksidaasien olemassaoloa. Ligniiniä eivät valkolahottajat kuitenkaan käytä ravinnokseen, vaan sokeriosia, kunhan pääsevät niihin käsiksi. On huomattava, että ennen valkolahotuskyvyn ilmaantumista kivihiilikauden jälkeen maaperään jäi runsaasti fossiilista hiiltä ja muita fossiilisia polttoaineita, jota ihminen hyödyntää energiantuotannossa. Valkolahottajia on lajimäärällisesti huomattavasti enemmän kuin ruskolahottajia. Ne kuuluvat kaikki kantasieniin.[1]
Ruskolaho
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruskolaho aiheuttaa puuhun lohkeilua, valkolahon tyypillinen vaaleneminen puuttuu. Ruskolahottajat käyttävät niin ikään polysakkarideja ravintonaan, mutta ligniini jää pehmenneenä lahoon ja siirtyy humukseen muodostaen kunttakerroksen. Tämä ravinteita ja kosteutta sisältävä kerros on ekologisesti varsin merkittävä uudistumisessa. Nykyisen (2013) käsityksen mukaan ruskolahottajat ovat kehittyneet valkolahottajista evoluutiossa useampaa reittiä. Niistä ovat oletettavasti puolestaan kehittyneet symbionttisia sienijuuria muodostavat mykorritsasienet. Ruskolahottajat ovat kaikki kantasieniin kuuluvia eivätkä ne pääsääntöisesti tuota peroksidaaseja. Sen sijaan ne muokkaavat ligniiniäkin Fenton-kemian avulla.[1]
Katkolaho
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katkolaho eli pehmytlaho on ilmiö, joka pehmittää ja harmaannuttaa puutavaraa kuten hirsirakennuksia, ja se näkyy ensin pinnalla, myöhemmin syvemmällä. Katkolahottajasienet vaativat kosteita olosuhteita.[1] Puutavarassa kasvavia katkolahottajia ovat esimerkiksi Scytalidium-, Paecilomyces- ja Phialophora-sukuihin luokitellut lajit. Chaetomium-suvun lajit kasvavat kosteissa asuintiloissa ja voivat aiheuttaa allergiaa. Sarvisieniin (Xylaria) ja syyliin (Hypoxylon) kuuluvat lajit kasvavat maassa olevassa kuolleessa puuaineksessa.[2]
Sinistäjäsienet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sinistäjäsienet eivät hajota puuta, mutta kylläkin puun lipidejä. Ne iskevät yleensä kaadettuun puutavaraan ja aiheuttavat värivirheitä.[1] Sinistymistä aiheuttavia sieniä ovat mm. Ceratocystis-, Graphium-, Ophiostoma-, Alternaria-, Diplodia- ja Sclerophoma-sienet.
Karikkeenhajottajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kariketta lahottavat sienet saattavat olla hyvinkin tehokkaita kuolleen puun ja muun kasviaineksen hajottajia. Nämä ovat käytännöllisesti katsoen kaikki kantasieniä, monet suuria itiöemiä muodostavia metsäsieniä. Tämän ryhmän sienet eivät lahota järeää elävää puuta.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Taina Lundell & Miia Mäkelä: ”8. Hajottajasienet”, Sienten biologia, s. 259-279. Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
- ↑ Sari Timonen, Jari Valkonen (toim.): Sienten biologia, toinen uudistettu painos sivut 272, Gaudeamus, 2018, ISBN 978-952-495-472-3
- ↑ Kari Steffen & Marja Tuomela: ”Karikkeenlahottajat”, Sienten biologia, s. 279–289. Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2