Lahmusen kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lahmusen kartanon päärakennus kesäkuussa 2008.

Lahmusen kartano (vir. Lahmuse mõis, saks. Lachmes) on kartano Põhja-Sakalan kunnassa Viljandimaalla Virossa.

Kartanon historia tunnetaan 1590-luvulta alkaen, kun se oli puolalaisen Trojanowski-suvun hallussa. 1700–1800-luvuilla kartano kuului pitkään von Krüdener -suvulle ja 1885–1919 von Bockeille. Vuodesta 1926 alkaen rakennuksessa on ollut koulu, nykyiseltä nimeltään Lahmuse Kool. Toisen maailmansodan lopussa kartanon tiloissa toimi lyhyehkön aikaa Tallinnan konservatorio.

Kartanon päärakennus valmistui vuonna 1838. Myöhäisklassismia edustavan pääosin yksikerroksisen rakennuksen keskiosassa on kaksi kerrosta. Ullakkotilat ovat tosin nykyisin rakennuksen osalta hyötykäytössä.

Lahmusen kartanosta on säilynyt päärakennuksen ohella myös useita kartanon sivurakennuksia, jotka olivat 2010-luvulla hienosti kunnostettu palvelemaan koulun sekä sen oppilaiden ja opettajien tarpeita: punatiilinen tilanhoitajan talo, harmaakivinen suuri vilja-aitta, urheilutilaksi kunnostettu talli-vaunuvaja, paja ja nykyinen käsityötalo. Rakennukset ovat pääosin 1800-luvun puolivälistä.

Mäkeläinen, Tapio: Tapion matkassa Viljandiin ja Mulgimaalle. Solnessi, 2014. ISBN 978-9949-9583-4-4