Lagrangen interpolaatiopolynomi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Numeerisessa analyysissä Lagrangen interpolaatiopolynomi on polynomimuotoinen funktio, joka kulkee annettujen pisteiden kautta. Polynomi on nimetty Joseph-Louis Lagrangen mukaan, vaikka sen keksi ensimmäisenä Edward Waring vuonna 1779 ja myöhemmin Leonhard Euler vuonna 1783.

Kuva osoittaa neljälle pisteelle ((−9, 5), (−4, 2), (−1, −2), (7, 9)) kolmannen asteen interpolaatiopolynomin L(x), joka on summa skaalattuja kantapolynomeja y0l0(x), y1l1(x), y2l2(x) ja y3l3(x). Interpolaatiopolynomi kulkee kaikkien neljän pisteen kautta ja jokainen kantapolynomi kulkee kiinnitetyn pisteen kautta ja saa arvon nolla kun x saa jonkin muun kiinnitetyn pisteen arvon.

Määritelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olkoon annettu joukko k + 1 havaintoja

missä kaikki xj:t ovat keskenään erisuuria. Tällöin Lagrangen interpolaatiopolynomi on lineaarikombinaatio

Lagrangen kantapolynomeja

Hakemamme funktio on astetta k oleva polynomifunktio L(x), jolle

Stonen–Weierstrassin lauseen mukaan tällainen funktio on olemassa ja yksikäsitteinen. Lagrangen polynomi on ratkaisu kyseiseen interpolaatio-ongelmaan.

Kuten helposti nähdään,

  1. on astetta k oleva polynomi.

Siten funktio L(x) on astetta k oleva polynomi ja

Siten L(x) on hakemamme yksikäsitteinen interpolaatiopolynomi.

Polynomin idea

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Interpolaatio-ongelman ratkaisu johtaa lineaariseen matriisimuotoiseen yhtälöön. Valitsemalla interpolaatiopolynomin kannaksi monomit saadaan usein hyvin monimutkainen Vandermonden matriisi. Sen sijaan valitsemalla kannaksi Lagrangen kannan päädymme paljon yksinkertaisempaan yksikkömatriisiin, jonka ratkaisu voidaan lukea välittömästi suoraan matriisista.

Tangenttifunktio ja sen interpolaatio.

Haluamme interpoloida funktiota pisteissä

Nyt kantapolynomeiksi saadaan:

Siten interpolaatiopolynomi on

Lagrangen polynomi osoittaa sen, että polynomi saadaan aina kulkemaan annettujen pisteiden kautta, ja että tämä polynomi on yksikäsitteinen pienintä mahdollista astetta oleva kiinnitettyjen pisteiden kautta kulkeva polynomi. Kuitenkin jos solmut xk vaihtuvat, joudutaan kaikki Lagrangen kantapolynomit laskemaan uudelleen. Käytännön laskuissa on parempi käyttää Newtonin polynomeja.

Lagrangen- ja muut interpolaatiopolynomit oskilloivat kiinnitettyjen arvojen välillä. Oskillointia voidaan pienentää kun interpolointipisteiksi valitaan Tšebyševin solmut.

Lagrangen kantapolynomeja käytetään numeerisessa integroinnissa johtamaan Newtonin–Cotesin kaavat.

Lagrangen interpolaatiota käytetään paljon äänen digitaalisessa signaalinkäsittelyssä määrittämään FIR-filtterit.