L’uomo meccanico
| L’uomo meccanico | |
|---|---|
 Mekaaninen mies tarjoaa samppanjaa pöytäseurueelleen. |
|
| Ohjaaja | André Deed |
| Käsikirjoittaja | André Deed |
| Kuvaaja | Alberto Chentrens |
| Pääosat | André Deed, Valentina Frascaroli |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia |
| Tuotantoyhtiö | Milano Films |
| Ensi-ilta | 25. lokakuuta 1922 (Rooma) |
| Kesto | 1821/740 metriä (26 min.) |
| Alkuperäiskieli | mykkäelokuva italiankielisin välitekstein |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
L’uomo meccanico (”mekaaninen mies”) on vuonna 1921 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Rikollisten kaappaamasta robotista kertovan tieteisfiktion, komedian ja seikkailuelokuvan sekoituksen on käsikirjoittanut ja ohjannut ranskalainen koomikko André Deed. Sen pääosia esittävät Deed ja hänen vaimonsa Valentina Frascaroli. Elokuvan alkuperäisestä pituudesta on säilynyt alle puolet.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eräs tiedemies on keksinyt sähkömagneettisilla aalloilla ohjattavan ihmisenkaltaisen laitteen, joka kykenee liikkumaan ja tuhoamaan kaiken eteensä osuvan. Naisen johtama rikollisjoukkio tappaa keksijän saadakseen haltuunsa laitteen piirustukset. Rikolliset jäävät kiinni ja heidät tuomitaan vankilaan, mutta nainen onnistuu pakenemaan. Hän kaappaa keksijän veljentyttären ja pakottaa tämän paljastamaan setänsä salaisuuden. Naisen kauko-ohjaama mekaaninen mies kylvää tuhoa, kunnes keksijän veli rakentaa toisen samanlaisen laitteen. Hirviöt kohtaavat oopperateatterin naamiohuveissa ja tuhoavat toisensa. Mekaanista miestä ohjannut nainen saa surmansa oikosulun seurauksena.[1][2]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| André Deed | … | Modestino alias Saltarello |
| Valentina Frascaroli | … | Mado |
| Gabriel Moreau | … | professori D’Ara |
| Mathilde Lambert | … | Elena D’Ara |
| Ferdinando Vivas-May | … | Ramberti |
| Giulia Costa | … | [2] |
Tuotanto, teemat ja vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]L’uomo meccanico on jatko-osa vuonna 1920 valmistuneelle elokuvalle Il documento umano (”Ihmisasiakirja”),[3] jossa tiedemies tatuoi keksintönsä salaisuuden tyttärensä ihoon[4]. Sarjan kolmas osa Gli strani amori di Mado (”Madon oudot rakkaudet”) ei toteutunut. Elokuvan tekijä André Deed tunnetaan parhaiten Italiassa kuvattujen Cretinetti-komedioiden näyttelijänä. Naisrikollista Madoa esittää Deedin vaimo Valentina Frascaroli.[5]
Elokuva on erikoinen yhdistelmä tieteisfiktiota, jännitysseikkailua sekä Deedille ominaista toiminnallista farssia. Sen arviointia vaikeuttaa säilyneiden osien lyhyys ja hajanaisuus.[6] Aineksista mieleenpainuvin on yksi elokuvahistorian ensimmäisistä roboteista, jota ei kuitenkaan vielä kutsuta tällä Karel Čapekin vasta edellisenä vuonna keksimällä nimellä[7]. L’uomo meccanicon roboteilla on yhtymäkohtia Italian futuristien koneromantiikkaan,[6] ja ulkonäöltään ne muistuttavat tieteiselokuvissa aina 1950-luvulle saakka nähtyjä peltihökötyksiä. Kohtaus, jossa robotti tunkeutuu teräsoven läpi, esiintyy lähes sellaisenaan vuoden 1984 Terminaattorissa.[7] Naamiota kantava naisrikollinen tuo mieleen mestarivaras Fantomasin[5] ja sukupuoli-identiteettiä vaihtavan Filibusin kaltaiset hahmot[8]. Elokuvassa on myös eräitä ”rohkeita” kuvia, joista hämmentävin on robotin alastomaksi riisuma nainen[5].
Aikalaiskriitikot pitivät elokuvaa tarpeettoman monimutkaisena ja hajanaisena kokoelmana muuten hyvin toteutettuja kohtauksia. Ilmeisesti jo tuolloin sitä oli leikelty rajusti.[2] Elokuvahistorioitsija Gian Piero Brunettan mukaan L’uomo meccanico on mielenkiintoinen esimerkki lajityyppien sekoituksesta sekä futurismin vaikutuksesta genreistä vähäarvoisimpana pidettyyn komediaan[9].
Restaurointi ja julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]L’uomo meccanico on restauroitu Bolognan elokuva-arkistossa vuonna 1992. Restaurointi perustuu Brasilian elokuva-arkistossa säilyneeseen hyvin puutteelliseen kopioon. Portugalinkieliset välitekstit on käännetty italiaksi ja elokuva on varustettu Marco Dalpanen, Giorgio Casadein ja Massimo Semprinin säveltämällä musiikilla. Alkuperäisestä 1821 metrin pituudesta on säilynyt 740 metriä.[10]
VHS-kasetilla julkaistu restaurointi on saatavilla myös yhdysvaltalaisen Alpha Videon DVD:nä[5]. Se sisältää englanninkieliset välitekstit sekä Rachel Gutchesin uudelleen säveltämän musiikin[11].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Elokuvan alkutekstit.
- ↑ a b c Bianco e Nero, gennaio/giugno 1981: Il cinema muto italiano. I film degli anni venti / 1921–1922, s. 342–343.
- ↑ Cineteca di Bologna cinestore.cinetecadibologna.it. Viitattu 10.6.2015. (italiaksi)
- ↑ Bianco e Nero, luglio/dicembre 1980: Il cinema muto italiano. I film del dopoguerra / 1920, s. 100.
- ↑ a b c d E Muto Fu emutofu.com. Viitattu 16.6.2015. (italiaksi)
- ↑ a b Cinemasema cinemante.blogspot.fi. Viitattu 16.6.2015. (italiaksi)
- ↑ a b Scifist scifist.wordpress.com. Viitattu 16.6.2015. (englanniksi)
- ↑ Dalle Vacche, Angela: Diva: Defiance and Passion in Early Italian Cinema, s. 3. Austin: University of Texas Press, 2008. ISBN 978-0-292-71661-2
- ↑ Brunetta, Gian Piero: The History of Italian Cinema, s. 41–42. Princeton, Oxford: Princeton University Press, 2003. ISBN 978-0-691-11988-5
- ↑ Elokuvan alku- ja lopputekstit.
- ↑ MJ Simpson: film reviews and interviews mjsimpson-films.blogspot.co.uk. Viitattu 16.6.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- L’uomo meccanico Internet Movie Databasessa (englanniksi)