Länsigrönlanninkoira
| Länsigrönlanninkoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Grönlanti |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | vanha |
| Alkuperäinen käyttö | rekikoira |
| Muita nimityksiä | Vestgrønlandshund, West Greenland Dog, West Greenland Husky |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 34–36 cm |
| Säkäkorkeus | 66 cm |
| Väritys |
soopeli, harmaa tai musta - pienet valkoiset merkit |
Länsigrönlanninkoira (vestgrønlandshund) on sukupuuttoon kuollut grönlantilainen koirarotu.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Länsigrönlanninkoira oli tyypillinen pystykorva, jolla oli tukeva runko ja voimakkaat raajat. Häntä oli tuuhea, selän päälle kiertyvä ja ylhäällä kannettu. Väritys oli joko soopeli, harmaa tai musta; aina valkoisella maskilla, kurkulla, raajojen alaosilla ja hännänpäällä. Säkäkorkeus oli noin 66 cm ja paino noin 34–36 kg. Rotu oli itäistä grönlanninkoiraa kookkaampi ja erosi tästä selkeästi myös muilta piirteiltään.[1]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu oli kestävä ja voimakas.[1]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1800-luvun puolivälissä länsigrönlanninkoira esiintyi vielä puhtaasti omana erillisenä rotunaan. Vuonna 1864 baffininhuskyjä saapui Länsi-Grönlantiin, missä ne sekoittuivat paikallisten koirien kanssa, minkä takia puhdasrotuinen populaatio alkoi huventua. Alueelle tuodut koirat myös kantoivat mukanaan virustautia, penikkataudin arktista muotoa nimeltä piblockto. Tauti ajoi länsigrönlantilaisen rodun sukupuuton partaalle, mistä sitä ei enää onnistuttu pelastamaan. Itägrönlanninkoira sen sijaan välttyi tartunnoilta ja viimeiset jäljellä olleet länsigrönlantilaiset yksilöt sulautuivat siihen, luoden yhtenäisen rodun nimeltä grönlanninkoira.[1]