Länsigöötanmaanpystykorva
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
| Länsigöötanmaanpystykorva | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Ruotsi |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 2 435[1] |
| Rodun syntyaika | noin 1000-luku |
| Alkuperäinen käyttö | paimenkoira, vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | seura- ja harrastuskoira, paimenkoira |
| Elinikä | 12–15 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | göötti, jöötti, västgötaspets, Swedish Vallhund, vallhund suedois, spitz des visigoths, Schwedischer Wallhund, spitz de los visigodos, vallhund sueco, lääne-göta spits |
| FCI-luokitus |
ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 3 Pohjoiset vahti- ja paimenkoirat #14 |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus | 31–33 cm |
| Väritys | harmaanruskea, ruskean eri sävyt |
Länsigöötanmaanpystykorva (ruots. västgötaspets) on ruotsalainen lyhytjalkainen, tarmokas koirarotu. Rodun historia ulottuu viikinkiajalle, jolloin se toimi lehmäpaimenena ja vahtikoirana. Rodusta huolehtii Ruotsissa Specialklubben för Västgötaspets[3] ja Suomessa Länsigöötanmaanpystykorvat[4].
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Länsigöötanmaanpystykorvan ruumiinrakenne on vankka. Se on korkeuttaan pidempi (säkäkorkeuden suhde pituuteen on ihannetapauksessa 2:3). Matalaraajaisen koiran ihannesäkäkorkeus on uroksilla 33 cm, nartuilla 31 cm; poikkeama: +2 cm, –1 cm ihannekoosta on sallittu. Turkki on lyhyt ja kova, alusvilla tuuheaa ja pehmeää. Yleisimmät värit ovat harmaa, harmaanruskea, kellanruskea, punaisenruskea tai punaisenkeltainen. Selässä ja kyljissä on tummempaa peitinkarvaa. Lapojen päällä on rodulle tyypillinen valjaskuvio. Valkoinen on sallittu: rajoitettu kaulus, jaloissa saa olla valkoista kunhan valkoinen ei mene oli polven, rinnassa saa olla valkoista ja päässä voi olla ohut piirto. Koiralla tulisi olla poskikuviointi (kuten suden tai jämtlanninpystykorvan kasvoissa). Länsigöötanmaanpystykorva muistuttaa suuresti saksanpaimenkoiraa, mutta on huomattavasti pienempi.
Koiran kuono on tylppä ja kirsu musta. Korvat ovat keskisuuret, pystyt ja hyvin liikkuvat. Länsigöötanmaanpystykorvan erikoispiirteenä on häntien monimuotoisuus. Rodussa esiintyy synnynnäistä töpöhäntäisyyttä, ja koiran hännän pituus voi olla mitä tahansa täysin hännättömästä pitkään häntään. Töpöhäntiä esiintyy eri mittaisina. Kun typistäminen oli sallittu, hännät typistettiin 10 cm:n pituuteen. Häntäänsä göötti voi kantaa eri tavoilla, joko alhaalla, sirpillä tai kippuralla. Näyttelyissä häntien pituuteen ei kiinnitetä huomiota arvostelussa. Hännän typistäminen kiellettiin Suomessa vuonna 1996.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lyhyistä jaloistaan huolimatta länsigöötanmaanpystykorva on ponteva koira. Luonteeltaan se on uskalias, valpas, älykäs, ystävällinen ja energinen, ja sillä on taipumus haukkua. Rodun liikunnantarve on suuri, joten koiran kanssa voi harrastaa esimerkiksi agilityä, tokoa tai paimentamista. Kouluttaminen on melko helppoa, ja länsigöötanmaanpystykorvia on käytetty myös pelastuskoiratoiminnassa.
Länsigöötanmaanpystykorva sopii hyvin perhe- ja seurakoiraksi. Se rakastaa seuraa ja leikkii mielellään toisten koirien kanssa, mutta parhaiten se viihtyy perheensä kanssa eli laumassaan. Koira pitää huomiosta ja haluaa sitä joskus liikaakin. Tärkeintä on olla johdonmukainen ja päättäväinen.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on nimensä mukaisesti kotoisin Länsi-Götanmaalta.[3] Sen uskotaan olevan yli tuhat vuotta vanha, sillä ilmeisesti jo Skånen ja Länsi-Götanmaan viikingit käyttivät sitä paimenkoirana, talonvahtina ja tuhoeläinten kuten rottien pyydystäjänä. Lyhytjalkaisena koirana se kunnostautui etenkin lehmien kaitsennassa, sillä matalaa paimenta lehmät eivät helposti yllä potkaisemaan. Rotu paimentaakin lehmiä näykkimällä niitä kintereistä.
Yhtäläisyydet welsh corgin kanssa mainitaan lukuisissa lähteissä, mutta erimielisyyttä on kuitenkin siitä, veivätkö viikingit rodun Ruotsista Englantiin vai päinvastoin. Viikinkien tiedetään aloittaneen retkensä Britteinsaarille jo 800-luvun alussa.[3] Uusimpien tutkimusten perusteella asiantuntijat uskovat ruotsalaisen rodun olleen olemassa ensin.
Jo 1800-luvun lopulta asti suurin osa rodunedustajista löytyi Varaslättenistä, mutta rotu oli kuitenkin levinnyt Skaraborgin kaikkiin osiin. Vuonna 1942 toinen maailmansota vaikutti resursseihin myös puolueettomassa Ruotsissa: mm. ruokaa ja polttoainetta jouduttiin säännöstelemään. Tämä vaikutti myös länsigöötanmaanpystykorvan kantaan, joka oli hiipumaisillaan. Kaksi asialleen omistautunutta miestä, Björn von Rosen ja Karl-Gustaf Zetterstén, onnistuivat kuitenkin etsimään jäljellä olleita yksilöitä. Zetterstén oli kiinnostunut eläimistä, erityisesti hevosista. Vieraillessan toreilla tutkimassa ardennienhevosia hän pani merkille alueelle tyypillisen koiran, jonka ulkonäkö ja paimenominaisuudet miellyttivät häntä. Sodan sytyttyä hän kuitenkin keskittyi muihin asioihin. Björn von Rosen oli puolestaan kuuluisa kynologi, joka edisti 1940-luvulla jämtlanninpystykorvan elvyttämistä. Samoihin aikoihin hän muisteli lapsuutensa kesiä Länsi-Götanmaan maaseudulla, jolloin hevosvaunujen kyydissä oli usein näkynyt pieniä, pystykorvaisia ja lyhythäntäisiä paimenkoiria. Hänen tiedusteltua asiasta tuttaviltaan moni oli sitä mieltä, että paikallinen koira tulisi hyväksyä virallisesti.[3]
Vuonna 1942 von Rosen laittoi ilmoituksen paikalliseen lehteen, jossa etsi rodunedustajia sekä niihin liittyvää tietoa - yksi vastaajista oli Zetterstén, mistä alkoi heidän yhteinen työnsä rodun eteen. Zetterstén hyötyi silloisesta asuinpaikastaan Varassa, joka kuului Länsi-Götanmaahan ja hänellä oli laaja kontaktiverkosto. Hän kyseli työpaikassaan Varan koulussa, tiesivätkö oppilaat jotain tietyntyyppisestä paikallisesta koirasta, ja hänen saamansa vihjeet johtivat lopulta ensimmäisten yksilöiden luokse. Polttoainepulan takia Zetterstén pyöräili Länsi-Götanmaan maaseudulle. Nils-Ersgårdenista hän löysi Topsy-nimisen nartun, joka oli tyypiltään juuri mitä hän oli etsimässä. 12-vuotiaana se oli liian vanha jalostukseen, mutta onneksi sen jo olemassa olleita jälkeläisiä eli lähiseuduilla, joten Zetterstén kävi paikalliset kennelit ja maatilat läpi löytääkseen ne.[3]
Samaan aikaan von Rosen oli saanut vihjeitä lehti-ilmoitukseensa liittyen, ja kuultuaan Zettersténin edistyksestä saapui hän itsekin paikan päälle. Miehet pyöräilivät yhdessä uusiin paikkoihin nähdäkseen, olivatko heille kirjeitse ilmoitetut koirat oikeaa tyyppiä - suurinosa heidän tutkimistaan yksilöistä eivät kuitenkaan olleet piirteiltään tarpeeksi rodunomaisia ja sekarotuisuus näkyi niistä selkeästi. Näin ollen vain kourallinen oikeantyyppisiä yksilöitä löydettiin. Zetterstén pyöräili kuitenkin myöhemmin uudelleen ympäri maakuntaa, ja hän löysi samalla uusia yksilöitä jalostusohjelmaansa. Hänestä tuli sittemmin yksi ensimmäisiä virallisia, Ruotsin Kennelliiton alaisia länsigöötanmaanpystykorvan kasvattajia.[3]
Syksyllä 1942 rotutyypilliset länsigöötanmaanpystykorvat kutsuttiin Ruotsin Kennelliiton Göteborgissa järjestämään näyttelyyn, jossa kiinnostus niitä kohtaan oli erittäin suurta. von Rosen laati rotumääritelmäluonnoksen käyttäen Topsyä mallina, ja Ruotsin kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1943.[3] Alkuperäinen nimi oli svensk vallhund[3], ruotsalainen paimenkoira; nykyinen nimi västgötaspets otettiin käyttöön vuonna 1953. Koiran käyttö paimennustehtävissä on vähentynyt, kun tehokkaammat paimenkoirat, kuten bordercolliet, ovat korvanneet sen.
Suomessa ensimmäiset länsigöötanmaanpystykorvat rekisteröitiin vuonna 1958. Oma rotuyhdistys Länsigöötanmaanpystykorvat – Västgötaspetsen ry. perustettiin vuonna 1991. Alkuun yhdistys oli rotua harrastava yhdistys. Rotuyhdistysoikeudet se saavutti vuonna 2007.
Terveystilanne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun terveystilanne on hyvä. Lonkkavikojen lisäksi rodulla esiintyy jonkin verran hammaspuutoksia sekä piilokiveksisyyttä, mutta kyseiset viat eivät haittaa koiran elämää, joskin estävät sen käytön jalostuksessa tai näyttelykoirana. Rodulla tavataan myös verkkokalvon rappeumaa aiheuttavaa silmäsairautta J175. Tämän vuoksi jalostukseen käytettävät koirat tulisi lonkkakuvauksen lisäksi myös silmäpeilata.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
- Länsigöötanmaanpystykorva (pdf)
- Länsigöötanmaanpystykorvat – Västgötaspetsen ry (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, haettu 11.8.2016)
- ↑ Swedish Vallhund. American Kennel Club. Haettu 16.8.2021.
- ↑ a b c d e f g h Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 26-32, 37. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. ISBN 978-91-7055-366-0.
- ↑ Länsigöötanmaanpystykorvat. Viitattu 27.1.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Specialklubben för Västgötaspets (ruotsiksi)
- Swedish Vallhund Club of America (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Länsigöötanmaanpystykorvat, rotuyhdistys