Kunnantie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalainen kylä- tai kunnantien viitta, joka oli käytössä 1930-luvulta 1960-luvulle.

Kunnantie oli Suomen vuoden 1927 tielaissa (165/1927) määritelty maantie, joka välitti liikennettä kunnan suurimpien kylien välillä. Kunnantienä kunnossapidettävä tie saattoi myös olla tie, joka johti kylien väliseltä tieltä tai kylätieltä valtakunnallisesti merkittävälle maantielle, rautatieasemalla, rautatiepysäkille tai satamaan, ja jolla oli yleistä merkitystä kunnan sisäisessä liikenteessä. Tällaiseksi yleiseksi tieksi voitiin ottaa myös talvitie, kuten esimerkiksi jäätie, ja erityisestä syystä muukin maantie. Kunnanteiden kunnossapidon kustansi kunta. Kunnanteitä merkittävämpiä teitä olivat valtion ylläpitämät maantiet ja kunnanteitä vähäisempiä olivat paikallisia oloja palvelleet kylätiet, joita pitivät kunnossa tieosakkaat.[1] Tielain kumosi laki yleisistä teistä (243/1954), joka tuli voimaan vuoden 1958 alussa. Laki koski valtion rakentamia ja kunnossapitämiä maanteitä sekä valtion ja kuntien yhdessä kustantamia paikallisteitä. Kunnantie-nimitystä uusi laki ei enää käyttänyt.[2]

  1. Tielaki, 165/1927, 1–4 §.
  2. Laki yleisistä teistä, 243/1954.