Kunnallissakko
Kunnallissakko on 1898–1976 Suomessa käytössä ollut sakko, joka voitiin määrätä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsenen maksettavaksi, jos tämä oli ilman pätevää syytä poissa kokouksesta tai lähti kesken kokouksen pois.[1] Lait käyttivät pelkkää sakko-nimitystä. Sakosta säädettiin ensimmäisen kerran vuoden 1898 asetuksessa maalaiskuntain kunnallishallinnosta. Jos kunnanvaltuusmies oli ilman pätevää syytä poissa kokouksesta, hänen oli maksettava sakkoa kunnan kassaan. Esimiehen (nykykielellä puheenjohtajan) ja varaesimiehen sakon suuruus oli kuusi markkaa ja jäsenen kolme markkaa. Jos kokous paikalla olleiden vähälukuisuuden vuoksi jäi pitämättä, oli sakko kaksinkertainen.[2]
Vuoden 1917 maalaiskuntain kunnallislaki sääti sakosta kuntain edustajille ( vastaa myöhempää kunnanhallituksen jäsentä). Jos edustaja tai varaedustaja ilman laillista estettä ei saapunut edustajain kokoukseen, sai hän 40 markan sakon maksettavakseen. Jos kokous läsnä olevien vähälukuisuuden vuoksi jäi pitämättä tai oli lopetettava kesken, oli sakko kaksinkertainen. Lisäksi poisjääneiden oli yhteisvastuullisesti korvattava paikalle tulleiden edustajien palkkiot ja matkakulut. Sakon ja muut seuraamukset tuomitsi paikkakunnan alioikeus, jossa syytettä ajoi virallinen syyttäjä.[3]
Vuoden 1917 kaupunkien kunnallislaki sääti kaupunginkassaan maksettavasta sakosta, jos valtuuston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai jäsen ilman pätevää syytä jäi pois valtuuston kokouksesta. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sakko oli 10 markkaa ja jäsenen 5 markkaa. Sakko oli kaksinkertainen, jos kokous jäi pitämättä tai keskeytyi.[4]
Vuoden 1948 kunnallislaki koski maalaiskuntia, kaupunkeja ja kauppaloita. Lain mukaan valtuuston tai kunnanhallituksen puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa tai jäsentä sakotettiin perusteettomasta poissaolosta. Sakon suuruus oli kokouspalkkion määrä kuitenkin siten, että puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sakko oli vähintään 50 ja jäsenen 30 markkaa. Jos kokousta ei voitu pitää tai se keskeytyi, oli sakko kaksinkertainen.[5] Kunnallislaki kumottiin vuoden 1976 kunnallislailla, joka tuli voimaan vuoden 1977 alussa. Sen mukaan valtuutetun oli ilmoitettava esteestään saapua kokoukseen kunnanvaltuuston puheenjohtajalle, joka kutsuu varajäsenen paikalle.[6]