Kumppanuuskeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kumppanuuskeskus on sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhdessä rakentama järjestötalo ja kohtaamispaikka Oulussa. Kumppanuuskeskus tarjoaa monipuolisesti tiloja, toimintaa ja tapahtumia. Kansankatu 53:ssa sijaitsevassa toimipaikassa toimii saman katon alla yli 40 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Järjestöjen toimitilojen lisäksi Kumppanuuskeskuksesta löytyy kokoustiloja, joissa kokoustavat ja kokoontuvat esimerkiksi eri yhdistysten vertaistukiryhmät ja harrastekerhot.

Kumppanuuskeskuksen toimijoiden tavoitteena on lisätä hyvinvointia tuottavaa kansalaistoimintaa ja yhteistyötä yksittäisten ihmisten, järjestöjen, julkisen sektorin ja muiden toimijoiden välillä. Kumppanuuskeskus toimii yhteisen tiedottamisen, vaikuttamisen ja kehittämistyön sekä kohtaamisen mahdollistajana. Kumppanuuskeskus on matalan kynnyksen paikka, johon on helppo tulla tapaamaan vertaisia, saamaan ohjausta ja neuvontaa tai vaikka aamukahville.

Kumppanuuskeskuksen katutasolta löytyy kaikille avoin ja maksuton neuvontapiste, joka tarjoaa matalan kynnyksen ohjausta järjestötoimintaan sekä apua ja tukea kaikille kansalaisille. Vuonna 2023 neuvontaa hyödynsi noin 2000 henkilöä. Neuvontapisteen yhteydestä löytyy kaikille avoin Kahvilatila Laituri, jossa järjestetään muun muassa erilaisia tapahtumia. Laiturista löytyy myös esimerkiksi kirjanvaihtopiste sekä lautapelejä. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys vastaa Kumppanuuskeskuksen neuvontapisteen toiminnasta sekä Kumppanuuskeskuksen toimijoiden arjen tukipalveluista.

Kumppanuuskeskuksen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kumppanuuskeskus perustettiin jo 1990-luvun alussa helpottamaan kansalaisten hakeutumista yhdistysten toimintaan sekä yhdistysten keskinäistä ja kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä.

Kumppanuuskeskuksen juuret juontavat vuoteen 1992, jolloin neljä Oulussa toiminutta kansanterveys- ja vammaisjärjestöä siirsivät toimintansa erillisistä tiloista yhteisiin toimitiloihin Pakkahuoneenkatu 21:een. Ajatus yhteisestä toimipisteestä ja työyhteisöstä kiinnosti niin paljon, että vuonna 1994 jo kahdeksan toimijatahoa oli saanut työtilat samasta osoitteesta.

Kumppanuuskeskuksen toinen alkujuuri löytyy vuonna 1994 käynnistyneestä Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton yhteisestä kehittämishankkeesta, Hyvinvoinnin verkostot-projektista. Projektin aloitteesta syntyi ajatus kansalaistalosta - paikasta, jossa julkinen sektori, järjestöt ja vapaa kansalaistoiminta kohtaisivat toisensa tasavertaisina kumppaneina.

Vuonna 1997 Asemakadulla toiminut piste nimettiin Kumppanuuskulmaksi. Kumppanuuskeskus sai nimensä vuoden 1999 nimikilpailun tuloksena sijaitessaan Taka-Lyötyssä. Syksyllä 2006 Kumppanuuskeskus muutti Oulun Diakonissalaitoksen säätiön kortteliin Isokadulle. Nykyiseen toimipaikkaansa Etu-Lyötyn Kansankadulle Kumppanuuskeskus muutti alkuvuonna 2016.

  • www.kumppanuuskeskus.fi

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]