Kulttuuripiiri
Kulttuuripiiri on jonkin kulttuurisen piirteen kuten uskonnon, kielen tai historian perusteella rajattu alue. Yleistä on, että kahta vierekkäistä kulttuuripiiriä ei erota toisistaan vain yksi asia, vaan erottavia piirteitä on useita. Esimerkiksi venäläistä ja länsimaista kulttuuripiiriä erottavat toisistaan muun muassa uskonto, historia ja ruokakulttuuri.
Kulttuuripiirien rajat eivät ole selkeitä, ja riippuen laskentatavasta myös niiden määrä vaihtelee jonkin verran. Eri tutkijat ovatkin käyttäneet hieman toisistaan poikkeavia luokitteluja. Niinpä esimerkiksi Arnold J. Toynbee luki myös Latinalaisen Amerikan länsimaiseen kulttuuripiiriin kuuluvaksi, kun taas Samuel P. Huntington teoksessaan Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys (1966) on katsonut sen eriytyneen omaksi kulttuuripiirikseen. Yleensä kulttuuripiirejä lasketaan olevan kymmenkunta.
Erään luokittelun mukaan kulttuuripiirejä ovatlähde?
- Länsimainen kulttuuripiiri, joka voidaan jakaa pienempiin kulttuurialueisiin esimerkiksi seuraavasti:
- Eurooppalainen kulttuuripiiri
- Angloamerikkalainen kulttuuripiiri
- Australialainen kulttuuripiiri
- Latinalaisamerikkalainen kulttuuripiiri
- Venäläinen kulttuuripiiri
- Oseanialainen kulttuuripiiri
- Itämainen kulttuuripiiri
- Kiinalainen kulttuuripiiri
- Intialainen kulttuuripiiri
- Japanilainen kulttuuripiiri
- Kaakkoisaasialainen kulttuuripiiri
- Arabialainen (pohjoisafrikkalainen ja lounaisaasialainen) kulttuuripiiri
- Afrikkalainen (Saharan eteläpuoleisen Afrikan) kulttuuripiiri
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Globus: Sininen planeetta – Yhteinen maailma (WSOY 2005) ISBN 951-0-28777-6