Kukuruza
Kukuruza (ven. Кукуруза) on venäläinen country-, bluegrass- ja rockyhtye.[1][2]
Kukuruza perustettiin 1970-luvun loppupuolella Ornament-nimisenä. Yhtyeen jäseniä yhdisti kiinnostus yhdysvaltalaista kansanmusiikkia kohtaan.[3] Bluegrassiin yhtye sai ensimmäisen kosketuksensa Nitty Gritty Dirt Bandin kiertäessä 1980-luvun alkupuolella Neuvostoliitossa.[2] Kukuruza-nimi otettiin käyttöön 1980-luvun puolessavälissä. Vuonna 1989 yhtyeen alkuperäisen laulusolisti Larisa Grigorijevan korvasi Irina Surina. Vuonna 2000 Surina lähti yhtyeestä, ja hänen seuraajakseen tuli Svetlana Šebeko.[3]
Kukuruza on kiertänyt useita kertoja Yhdysvalloissa ja esiintynyt Nashvillen Grand Ole Opry -tapahtumassa.[3] Yhtye on tehnyt esiintymisiä myös muun muassa Montreux Jazz Festivalilla[1], Bulgariassa, Puolassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.[3] Kukuruzan julkaisemiin levytyksiin lukeutuvat Kukuruza (1992), Crossing the Borders (1993) ja Endless Story (1998).[2]