Krysanteemivallankumous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Krysanteemivallankumous
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Vallankumouksellisia sotilaita krysanteemeja päissään, 31. lokakuuta 1918.
Vallankumouksellisia sotilaita krysanteemeja päissään, 31. lokakuuta 1918.
Päivämäärä:

28. lokakuuta – 31. lokakuuta 1918

Paikka:

Unkari

Lopputulos:

Tasavallan julistaminen

Osapuolet

Unkarin kansallisneuvosto

 Itävalta-Unkari

Komentajat

Mihály Károlyi

Kaarle I
István Tisza

Krysanteemivallankumous (unk. Őszirózsás forradalom) oli Itävalta-Unkariin kuuluneessa Unkarin kuningaskunnassa ensimmäisen maailmansodan lopulla lokakuussa 1918 syttynyt vallankumous, jonka seurauksena Unkari julistettiin lopulta tasavallaksi ja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia päättyi. Valtaan nousseella Mihály Károlyin hallituksella oli aluksi takanaan suuri kansan tuki, mutta lopulta pettymykset ulko- ja sisäpolitiikassa vaikuttivat Unkarin neuvostotasavallan perustamiseen maaliskuussa 1919.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia taisteli Saksan keisarikunnan rinnalla ympärysvaltoja vastaan vuonna 1914 alkaneen ensimmäisen maailmansodan aikana. Pian sodassa koetut vastoinkäymiset rintamalla ja taloudelliset vaikeudet kasvattivat opposition vaikutusvaltaa. Suhteellisen suuri osa koko kaksoismonarkian sotilasrasituksesta kohdistui Unkarin kruunun maille. Lisäksi Itävalta-Unkarin vähemmistökansallisuudet alkoivat järjestäytyä sodan aikana. Mahdollisen tappion sodassa katsottiin uhkaavan koko kaksoismonarkian olemassaoloa. Unkarin pääministerinä vuosina 1913–1917 toiminut István Tisza vastusti tiukasti vähemmistökansallisuuksien tavoitteita ja esimerkiksi äänioikeuden laajentamista. Häntä vastusti Unkarin oppositio, jonka suurinta ryhmää johti kreivi Mihály Károlyi.[1]

Keisari Frans Joosef I kuoli vuonna 1916 ja hänen 30. joulukuuta kruunattu seuraajansa Kaarle I päätti ottaa kosketuksen ympärysvaltoihin sodan päättämiseksi. Tisza joutui jättämään pääministerin tehtävänsä hänen ollessaan haluton muutoksiin, vaikkakin Tisza säilytti edelleen vaikutusvaltansa. Itävalta-Unkarin vähemmistökansallisuuksia innosti ennestään Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 ja Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin 14 kohdan rauhansuunnitelma, jossa vaadittiin rajojen vetämistä uudelleen kansallisuusperiaatteen mukaisesti. Venäjältä palaavat sotavangit levittivät vallankumousaatetta myös Unkarissa.[2]

Itävalta-Unkarin asema sodassa heikkeni huomattavasti, kun keskusvaltojen liittolainen Bulgaria antautui syyskuussa 1918. Ranskalaiset ja serbialaiset etenivät nyt nopeasti kohti suojatonta Unkarin etelärajaa. Ympärysvallat olivat lisäksi aiemmin kesällä kääntyneet lopullisesti Itävalta-Unkarin hajottamisen kannalle. Itävalta-Unkari pyysi rauhanneuvotteluja 14 kohdan ohjelman pohjalta, mutta heille ilmoitettiin, että kaksoismonarkian kansojen tuli itse päättää kohtalostaan. Kaarle I julisti kaksoismonarkian liittovaltioksi 16. lokakuuta, mutta tämä ei enää riittänyt estämään valtiorakennelman romahtamista. Tšekit julistautuivat itsenäiseksi 28. lokakuuta, ja 30. lokakuuta Kroatian valtiopäivät erosivat Unkarista.[2]

Vallankumous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallisneuvostolle valan vannovia sotilaita.

Unkarin parlamentti kokoontui Budapestissa 16. lokakuuta ja istunnon aikana Tisza tunnusti viimein Unkarin hävinnen sodan. Sándor Wekerlen johtama hallitus erosi. Károlyin johtama ryhmittymä sosiaalidemokraattien ja joidenkin porvarillisten radikaalien kanssa perusti kansallisneuvoston, jonka antamassa julistuksessa vaadittiin sodan loppua, yleistä äänioikeutta ja muita uudistuksia. Budapestissa levisi vallankumouksellinen mieliala, vaikka tämä ei ollut kansallisneuvoston alkuperäinen tarkoitus. Ympäri kaupunkia syntyi mielenosoituksia ja Széchenyin ketjusillalle kokoontui suuri väkijoukko. Poliisi avasi tulen väkijoukkoon muutamien kuollessa ja kymmenien haavoittuessa. Nyt Budapestissa olleet vallankumousmieliset Honvéd-sotilaat alkoivat repiä irti monarkian tunnuksia päähineistään ja niiden tilalle otettiin krysanteemikukkia. Kansallisneuvostolle uskollisuudenvalan tehneet sotilaat miehittivät strategiset kohteet eri puolilla Budapestia ja entinen pääministeri Tisza surmattiin sotilaiden tunkeuduttua hänen taloonsa. Budapestista vallankumous levisi myös muualle Unkariin ja maaseudulla talonpojat olivat alkaneet ryöstää paikallisia kartanoita.[2]

Seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unkari julistetaan tasavallaksi 16. marraskuuta.

Kaarle I antoi viimein 31. lokakuuta Károlyin tehtäväksi muodostaa uusi hallitus Unkariin. Kaarle I luopui itse valtaistuimestaan 11. marraskuuta ja Itävallasta tuli muutamaa päivää myöhemmin tasavalta. Unkari julistettiin pian tämän jälkeen tasavallaksi kansallisneuvoston kokouksessa parlamenttitalolla 16. marraskuuta, mikä tarkoitti käytännössä Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian päättymistä.[3]

Károlyin hallituksella oli aluksi takanaan suuri kansansuosio, mutta pian sen kannatusta söivät ulko- ja sisäpoliittiset vaikeudet. Lopulta tilanne karkasi Károlyin hallituksen käsistä. Pettymys hallituksen toimintaan vaikutti osaltaan Unkarin neuvostotasavallan perustamiseen maaliskuussa 1919.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Huotari, Juhani & Vehviläinen, Olli: Unkari – Maa, kansa, historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Huotari & Vehviläinen 2004, s. 188–193.
  2. ↑ a b c Huotari & Vehviläinen 2004, s. 194–196.
  3. ↑ a b Huotari & Vehviläinen 2004, s. 196–199.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Krysanteemivallankumous&oldid=22788779”