Kristiinankaupungin taistelu
| Kristiinankaupungin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sisällissotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
n. 1 000 |
70–80 punaista | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
5 kaatunutta |
9 kaatunutta punaista, | ||||||
Kristiinankaupungin taistelu oli 31. tammikuuta 1918 Kristiinankaupungissa käyty Suomen sisällissodan taistelu, joka oli osa valkoisten muutama päivä aikaisemmin aloittamaa operaatiota Pohjanmaan venäläisten varuskuntien valtaamiseksi. Venäläisten sotilaiden lisäksi suojeluskuntalaisilla oli vastassaan myös Kristiinankaupungin punakaarti, joka oli pitänyt paikkakunnalla järjestystä syksyn 1917 yleislakosta saakka. Kyseessä oli Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ainoa punaisten ja valkoisten välinen taistelu sisällissodassa.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa vallinnut elintarvikepula oli aiheuttanut levottomuuksia myös Kristiinankaupungissa jo kesän ja syksyn 1917 aikana. Elokuun alussa väkijoukko hyökkäsi poliisiasemalle, minkä johdosta paikkakunnalle perustettiin kunnallinen suojeluskunta Joensuun ohella ensimmäisenä kaupunkina koko maassa.[1] Työläisten radikalisoituminen johtui kaupungin vähävaraisen työväestön ja maaseudun asukkaiden välisestä vastakkainasettelusta. Maalaisten koettiin käyttävän elinarvikepulaa hyväkseen, heidän tullessaan kaupunkiin myymään elintarvikkeita korkeilla hinnoilla. Työläisten ja maaseudulta tulleiden välillä nähtiin myös väkivaltaisia nujakoita.[2]
Suojeluskunnasta huolimatta räätäli Frans Aarnion johtama järjestyskaarti piti marraskuun yleislakosta lähtien järjestystä yllä Kristiinankaupungissa.[3] Lakon aikana pidätettiin suojeluskunnan jäseniä ja porvariston kodeissa suoritettiin elintarvike-ja asetarkastukia. Työväenkaartin toimien seurauksena kaupungissa pidettiin joulukuun alussa Uuno Uljas Sepän johtama kokous, jossa päätettiin perustaa suojeluskunta jokaiseen Suupohjan kuntaan. Päätöksen jälkeen organisoitiin myös Kristiinankaupungin suojeluskuntapiiri.[4]
Vuoden 1918 alussa Pohjanmaalla oli vielä noin 4 000–5 000 venäläistä sotilasta, jotka oli määrä kotiuttaa kevään aikana. Heidät oli alun perin sijoitettu maakuntaan ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan maihinnousun varalta. Kun valkoisen armeijan päällikkö kenraali C. G. E. Mannerheim määräsi Pohjanmaan varuskunnat riisuttavaksi aseista 28. tammikuuta, jäi viimeiseksi Kristiinankaupungissa toiminut 174 miehen vahvuinen yksikkö.[3]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kristiinankaupungin valtaukseen osallistui noin 1 000 suojeluskuntalaista, jotka oli koottu lähinnä Suupohjan ruotsinkielisistä pitäjistä. Lisäksi mukana oli Vöyrin sotakoulun oppilaita ja Ilmajoen suojeluskuntalaisia, sekä muutama Porista ja Merikarvialta saapunut suojeluskuntalainen.[5][2] Heidän johtajanaan toimi tammikuussa Kristiinankaupungin suojeluskuntapiirin päälliköksi valittu jääkäriluutnantti Paavo Talvela.[6] Punakaartilla oli noin 70–80 ja venäläisiä 160–170.[3]
Kun varuskuntien valtaaminen aloitettiin muualla Pohjanmaalla, katkaisivat suojeluskuntalaiset Kristiinankaupungin puhelin- ja lennätinyhteydet, minkä jälkeen punakaartiksi uudelleenorganisoitu työväen järjestyskaarti aloitti partioinnin kaupungin kaduilla. Keskiviikkona 30. tammikuuta suojeluskuntalaiset tarjosivat venäläisille sopimusta aseiden luovuttamisesta, mistä nämä kuitenkin kieltäytyivät. Samana päivänä punakaarti miehitti raatihuoneen ja puhelinkeskuksen, jonka jälkeen venäläiset julistivat kaupungin piiritystilaan, ja molemmat osapuolet asettuivat taisteluasemiin.[3]
Valkoiset aloittivat hyökkäyksensä 31. tammikuuta kello 8.30, jolloin suojeluskuntalaiset etenivät kaupunkiin kahdessa osastossa Pohjoislahden ylitse. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen saarrostusta pelänneet punakartilaiset ja venäläiset perääntyivät Pohjoislahden itäpuolelle, asettuen tullikamarin ja rautatieaseman ympäristön juoksuhautoihin. Alueelle oli sijoitettu myös venäläinen tykistöpatteri. Lopulta he jäivät kuitenkin saarroksiin valkoisten kolmannen osaston kierrettyä selustaan. Kahden tulen väliin jääneet punakaartilaiset ja venäläiset antautuivat lopulta puolentoista tunnin taistelun jälkeen.[3][2][7] Tapahtumia seuranneen helsinkiläisen Johan K. Harjun mukaan talojen katolle nousi taistelun tauottua valkoisia lippuja.[8]
Taistelun aikana kaatui yhdeksän punakaartilaista, seitsemän venäläistä ja neljä valkoista. Lisäksi punakaartin päällikkö Frans Aarnio teloitettiin kenttäoikeuden päätöksellä kaksi päivää myöhemmin.[3] Vangiksi jäï 74 punaista ja noin 160 venäläistä.[9] Punakaartilaiset lähetettiin Vaasan vankileirille 3. helmikuuta, kun taas venäläiset jäivat Kristiinankaupunkiin perustetulle vankileirille.[10]
Valkoisten epäillään surmanneen Kristiinankaupungissa myös kaksi omaa miestään. Muistitiedon mukaan heidät ammuttiin vahingossa, kun ruotsinkieliset suojeluskuntalaiset eivät ymmärtäneet suomeksi esitettyä kysymystä tunnussanasta. Toinen mahdollisuus on, että miehet ammuttiin kurinpidollisista syistä, minkä jälkeen luutnantti Talvela keksi tarinan tunnussanasta.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kylväjä, Outi: Suojeluskuntajärjestö Suomi 80. 1997. Tampereen yliopisto. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ a b c Ekola, Terhi: Pohjanmaalla punakaarti ja valkoiset sotivat Kristiinassa (maksullinen artikkeli) 29.1.2018. Pohjalainen. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ a b c d e f Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 1, s. 106–107. Helsinki: Opetusministeriö, 1981. ISBN 951-85907-1-0
- ↑ Varala, Mika: Työväenliike ja kansanvallan vaje : Työväen poliittinen järjestäytyminen Teuvalla 1899–1919, s. 106. ((pro gradu -tukielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2004. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Sisällissodan taistelupaikkakortisto Arkistojen portti. 23.12.2013. Kansallisarkisto. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Paavo Juho Talvela 2011. JR 50 jatkosodassa 1941–1944. Arkistoitu 10.5.2017. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Sata vuotta sitten: tullimiehet ja rakennukset tulilinjalla Pohjanmaalla 29.1.2018. Suomen tulli. Arkistoitu 10.2.2018. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Johan K. Harju : Kristiinan valtauksen aikana 1918 Minä olin siellä : elämää sodan aikana. 2017. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura; Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Aunesluoma, Juhana; Häikiö, Martti: Suomen vapaussota 1918 : kartasto ja tutkimusopas, s. 36. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-02017-4-X
- ↑ Westerlund, Lars: Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914–22. Osa 2.2. : Sotatapahtumat 1918–22, s. 55–56. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-5-8 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Westerlund, Lars: ”Kristiinankaupungin venäläissurmat 31.1.1918 Kaskisissa ja Kristiinankaupungissa 30.1.1918 solmittujen aseidenluovuttamis- ja rauhoittamissopimusten valossa”, Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914–22. Osa 2.1. : Sotatapahtumat 1918–22. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-4-X
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
