Koulupuutarha

Koulupuutarha.

Koulupuutarha on oppilaitoksen yhteyteen perustettu puutarha. Puutarhatyypiltään se kuuluu erityisalueiksi luokiteltuihin ryhmäpuutarhoihin. Koulupuutarhan tarkoituksena on havainnollistaa etenkin puutarhanhoidon ja luonnontieteiden opetusta, herättää kiinnostus puutarhanhoitoon sekä toisinaan puutarhataiteeseenkin.

Suomessa koulupuutarhat yleistyivät 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ja 1900-luvun alkupuoli oli niiden kukoistuskautta. Puutarhaviljelyksiä perustettiin maalais- ja kaupunkikansakoulujen, seminaarien, oppikoulujen sekä kotitaloudellisten oppilaitosten yhteyteen. Koulupuutarhat liittyivät laajempaan yhteiskunnalliseen ilmiöön, jolla pyrittiin edistämään puutarhaviljelystä väestön elintason kohottamiseksi sekä terveellisen ruokavalion ja elämäntavan omaksumisessa. Koulupuutarhat olivat mallipuutarhoja ja esikuvia, joiden avulla haluttiin puutarhakulttuurin leviävän tavallisen väestön keskuudessa.

Keskieurooppalaiset juuret

Itävaltaa pidetään koulupuutarhan syntymaana, ja koulujen yhteyteen perustetut puutarhat yleistyivät muissa Keski-Euroopan maissa Itävällan esimerkin mukaisesti. Itävallan koulusääntö määräsi jo 1860-luvun puolivälissä, että jokaisessa maalaiskansakoulussa oli oltava puutarha istutuksineen ja koeviljelmineen. Laajasti koulupuutarhaidea levisi eri maihin vasta vuoden 1873 Wienin maailmannäyttelyssä, jossa koulupuutarhaa esiteltiin. Sveitsissä, Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa toiminta alkoi 1870–1880 -luvuilla. Myös Ruotsissa koulupuutarhoja alettiin perustaa samoihin aikoihin. Koulupuutarhojen taustalta löytyy ajatus puutarhassa työskentelyn kasvattavasta vaikutuksesta. Käytännön työtä tekemällä lapset ja nuoret oppivat kunnioittamaan fyysistä työtä, joka vieroitti joutilaisuudesta ja laiskuudesta. Työn avulla oppilaista kasvoi itsenäisiä ja luovia sekä heihin juurtui järjestyksen ja puhtaudentaju.

Koulupuutarha-aate

»Puutarhanhoidonkin opetuksen tarkoituksena on, missä ikinä sitä annetaankin, on siis lyhyesti sanottuna kansamme aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin kohottaminen.»
(Käytännöllinen puutarhahoidon oppikirja seminaareja, maamies- ja emäntäkouluja, kansanopistoja ja kesäkursseja varten)

Suomalaisten koulupuutarhojen vilkkain toiminta ajoittui vuosisadan vaihteeseen ja 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Tuolloin puutarhaviljely oli vielä melko harvinaista tavallisen kansan keskuudessa ja suuri osa suomalaisista suhtautui siihen ennakkoluuloisesti. Koulupuutarhojen välityksellä haluttiin lisätä puutarhaviljelystä ja kotipuutarhojen perustamista. Keittiökasvien omavaraista viljelyä on suosittu etenkin taloudellisina lamakausina. Koulupuutarhojen välityksellä voitiin valistaa ihmisiä esimerkiksi monipuolisesta ruokavaliosta, fyysisen työn tärkeydestä ja sen virkistävästä vaikutuksesta, taloudellisesta säästäväisyydestä sekä siitä millainen on ihanteellinen ja viihtyisä asuinympäristö.

Aktiivisesti toiminut koulupuutarhaliike pyrki edistämään kansakoulujen puutarhaopetusta. 1900-luvun alussa puutarha-alan koulutus ja neuvonta olivat vielä vakiintumattomia, joten kansakoulujen opetus ja ohjaus oli tarpeellista. Kansakoulujen koulupuutarhatoiminnan edistämiseksi perustettiin vuonna 1909 puutarhaneuvojan toimi ja koulukasvitarhayhdistys vuonna 1914. Tavoitteena oli saada jokaiseen kansakouluun puutarha ja puutarhanhoito viralliseksi oppiaineeksi, herättää kiinnostus puutarhaviljelyyn ja edistää hyötykasvituotantoa elintarvikepulan helpottamiseksi.

Suomalainen koulupuutarha

Kansakoulujen puutarhatoiminnalla pyrittiin vaikuttamaan lapsiin ja nuoriin. Kotitalousalan oppilaitokset, kuten emäntäkoulut, oli perustettu nuoria naisia varten, jolloin naisten rooli puutarhakulttuurin välittäjinä korostui.

Kansakoulujen puutarhat

Uno Cygnaeus laati ehdotuksen, jonka perusteella muokattiin Suomen ensimmäinen kansakouluasetus vuonna 1866. Kansakouluehdotusta varten Cygnaeus teki pitkän opintomatkan eurooppalaisiin kansakouluihin ja tutustui todennäköisesti myös koulupuutarhatoimintaan. Ensimmäisestä kansakouluasetuksesta lähtien puutarhaopetus kuului kansakoulunopettajia valmistavien seminaarien ja kansakoulujen opetusohjelmaan, joko vapaaehtoisena tai varsinaisena oppiaineena. Opetus säännöllistyi kuitenkin vasta vuosisadan vaihteessa. Cygnaeuksen aloitteesta Jyväskylään perustettiin Suomen ensimmäinen opettajaseminaari. Se aloitti toimintansa väliaikaisena vuonna 1863 ja se vakinaistettiin kansakouluasetuksen yhteydessä vuonna 1866. Seminaarin puutarha oli Suomen ensimmäinen kansanopetuksellinen koulupuutarha. Seminaarien puutarhaopetuksella oli ratkaiseva merkitys, sillä kansakouluopettajien omalla aktiivisuudella ja esimerkillä oli vaikutusta puutarhaharrastuksen leviämiseen koulupaikkakunnalla. Tämän vuoksi etenkin maaseudun kansakoulujen puutarhat ovat poikenneet paljon toisistaan niin laajuudeltaan kuin toimintamuodoiltaan. Seminaarin puutarhan kuului olla maalaiskansakoulun täydellistynein ja laajennettu muoto, niin kooltaan kuin kasvilajeiltaan. Puutarhaan piti sisältyä myös kasvihuone. Opettajaseminaarien puutarhureiden ja lehtoreiden sekä muiden koulupuutarhojen opettajien joukossa oli aktiivisia puutarha-aatteen kannattajia. Monet heistä kirjoittivat oppikirjoja ja lehtiartikkeleita sekä olivat mukana alan yhdistyksissä.

Maalaiskansakoulujen koulupuutarhoja pidettiin tärkeinä, mutta puutarhoja perustettiin myös kaupunkeihin. Maalais- ja kaupunkikansakoulujen puutarhat erosivat toisistaan siten, että maaseudulla puutarha sijaitsi koulun läheisyydessä, mutta kaupungeissa monilla kansakouluilla oli yhteinen iso koulupuutarha. Maaseudun koulupuutarhat muodostuivat pääasiassa kahdella tavalla: ne tehtiin joko opettajan aikaisemmin perustamasta omasta puutarhasta tai sen osasta tai puutarha perustettiin alusta alkaen esimerkiksi Suomen koulupuutarhayhdistyksen mallisuunnitelmien ja muiden asiantuntijaohjeiden mukaan kunnan avustuksella. Koulupuutarhaan tuli kuulua keittiökasvitarha, hedelmä- ja marjapensasalue, taimisto, oppilaiden viljelypalsta ja peltokasvien koeviljelyalue vuoden 1918 kasvitarhanhoidon opetussuunnitelman mukaan. Oppilaalla saattoi olla koulupuutarhassa oma viljelyspalsta, jota hän hoiti ja havainnoi koko kasvukauden ajan sekä sai osan sadosta itselleen. Puutarhan satoa hyödynnettiin myös koulukeittiössä, jolla oli samanlaisia tavoitteita suomalaisten ruokavalion parantamisessa kuin koulupuutarhoillakin. Koulukeittoyhdistys jakoi vuosittain juurikasvien siemeniä ilmaiseksi usealle sadalle koululle. Ihanteelliseen kouluympäristöön kuului koulupuutarhan lisäksi koulupuisto, kasvitieteellinen osasto ja opettajan puutarha.

Emäntäkoulujen puutarhat

Maaseudulle alettiin perustaa nuoria naisia varten emäntäkouluja 1880-luvulta lähtien. Emäntäkoulujen tehtävänä oli lisätä maaseudun tyttöjen sivistystasoa ja antaa opetusta kodinhoitajalle maalaisoloissa välttämättömissä taidoissa kuten ruokataloudessa, puutarhanhoidossa, käsitöiden tekemisessä, lastenhoidossa, terveysopissa sekä karjan- ja pienkarjanhoidossa. Emäntäkoulu antoi myös jatkokoulutusmahdollisuuden kotitalousopettaja- ja kotitalousneuvojakoulutukseen. Kotitalousopetus on ollut sidoksissa yhteiskunnan kehitykseen ja olosuhteisiin. Opetusta on eniten kaivattu poikkeuksellisina aikoina, kuten sota- ja pulavuosina.

Puutarhaoppi oli tärkeä osa emäntäkoulun opetustoimintaa. Puutarhalla oli suuri merkitys myös koulun ruokatalouden ylläpitäjänä, sillä puutarhasta saatiin monenlaisia elintarvikkeita. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä käytettiin paljon ruoanvalmistuksessa opetuskeittiössä. Omasta puutarhasta saatiin myös kukkia koristamaan koulun sisätiloja. Emäntäkoulussa maalaistalojen töitä opittiin vuodenaikojen mukaisesti, joten keväällä ja kesällä työskenneltiin pääasiassa puutarhassa ja syksyllä korjattiin satoa. Puutarhaopetus muiden oppiaineiden tavoin oli jaettu tietopuoliseen ja käytännölliseen opetukseen. Opetuksessa pyrittiin tuomaan esille sekä käytännöllistä että tieteellistä ajattelutapaa. Tietopuolisella opetuksella selvitettiin ja perusteltiin käytännön työssä tarvittavia asioita ja syvennettiin muutakin osaamista. Käytännön harjoitustöitä tehtiin puutarhassa, lavoilla, kasvihuoneessa ja puutarhaluokassa. Tärkeä käytännön harjoitustehtävä oli kotipuutarhassa viljeltävien keittiökasvien kasvattaminen siementilauksen laatimisesta sadonkorjuuseen ja talvisäilytykseen asti. Emäntäkoulut ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että kotipuutarhat ja puutarhaviljelys levisivät maaseudulle.

Lähteet

• Hyvönen, M: Koulupuutarha. Sen tarkoitus, järjestely ja perustaminen. Otava, 1922.
• Karjula, Anna: Malliympäristöjä malli-ihmisille. Jyväskylän Seminaarinpuisto. Teoksessa Hortus Fennicus. Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto ry & Puutarhataiteen seura ry, 2001.
• Merivuori, Tuula-Maria: Puutarha- ja maisema-arkkitehtuuri Suomessa, osa 1. Suomen Maisema-arkkitehdit, 1987.
• Partanen, Eila: Kannaksella Palokan ja kauniin Tuomion. Koti- ja laitosalan koulutusta Keski-Suomessa 1932-1996. Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän ammattiopisto, 2006.
• Pernu, Maija-Leena: Koulupuutarha historiallisena ilmiönä. Teoksessa Kulttuuriympäristö, tutki ja opi. Museovirasto ja Opetushallitus, 2000.

Aiheesta muualla

• Taina Laaksoharju: Koulukasvitarhatoiminta 1900-luvulta nykypäivään Helsingissä; Kasvatus 1/2012 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Puutarhahistoriaa; Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kansakoulupuutarhat; Ikkunoita Pirkanmaalaiseen puutarhakulttuuriin, puutarhahistoria.fi (Arkistoitu – Internet Archive)