Kortit pöydällä
| Kortit pöydällä | |
|---|---|
| Cards on the Table | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Agatha Christie |
| Kieli | englanti |
| Genre | salapoliisiromaani |
| Kustantaja | Collins Crime Club |
| Julkaistu | 2. marraskuuta 1936 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 288 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Aune Suomalainen |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1939 |
| Sarja: Hercule Poirot | |
| Edeltävä | Murha Mesopotamiassa |
| Seuraava | Särkyneen peilin arvoitus |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kortit pöydällä on Agatha Christien kirjoittama salapoliisiromaani, joka ilmestyi Britanniassa 2. marraskuuta 1936. Se ilmestyi suomeksi 1939 WSOY:n kustantamana. Aikaisemmin samana vuonna ilmestyneessä Aikataulukon arvoituksessa Poirot kertoo, mikä hänen mielestään olisi täydellinen murha, niin vaativa murha, ettei ”edes hän” voisi sitä selvittää - murha, jossa yksi henkilö murhataan neljän muun pelatessa bridgeä samassa huoneessa. Christie kirjoitti Kortit pöydällä -romaanin juuri tästä lähtökohdasta.
Romaanin päähenkilö on Hercule Poirot. Esipuheessa Christie kertoo, kuinka monessa salapoliisiromaanissa vähiten epäilty henkilö on syyllinen. Hän vakuuttaa, että Kortit pöydällä ei ole sellainen romaani. Epäiltyjä on vain neljä, ja yksi heistä on murhaaja. Lisäksi jokainen epäilty on jo kerran murhannut jonkun.
Agatha Christien alter ego Ariadne Oliver esiintyy ensimmäisen kerran tässä kirjassa, ja hänen kuviteltujen romaaniensa päähenkilö, suomalainen Sven Hjerson mainitaan useaan otteeseen.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Poirot tapaa sattumalta Shaitanan, joka kutsuu hänet illalliselle. Vieraina olisi neljä ihmistä, jotka ovat tehneet täydellisen murhan eli eivät olleet jääneet kiinni. Poirot suostuu kutsuun.
Shaitanan illanvietossa on läsnä neljä ”etsivää”: Poirot, rikoskirjailija Ariadne Oliver, poliisitarkastaja Battle ja eversti Race. Shaitanan neljä murhaajaa ovat tohtori Roberts, rouva Lorrimer, majuri Despard ja neiti Meredith. Illallisen jälkeen seurue pelaa bridgeä: etsivät viereisessä huoneessa ja murhaajat toisessa, jossa myös Shaitana istuu takkatulen ääressä. Kun etsivät palaavat pelin jälkeen huoneeseen, muitten peli on yhä edelleen käynnissä. Lähdössä oleva Race huomaa, että Shaitana on kuollut – terävä veitsi on isketty hänen rintaansa. Huoneessa ei ole pelaajien lisäksi käynyt kukaan muu. Murhaajan täytyy olla yksi neljästä bridgen pelaajasta. Murha-ase kuului Shaitanalle, ja se lojui pöydällä huoneistossa.
Battle, Race, Oliver ja Poirot kuulustelevat epäiltyjä paikan päällä. Kukaan ei nähnyt mitään ja jokainen pelaajista oli jossain vaiheessa iltaa noussut pöydästä, joten jokaisella oli mahdollisuus murhata Shaitana. Poirot keskittyy epäiltyjen bridge-taitojen selvittämiseen.
Shaitana uskoi vakaasti, että kaikki neljä olivat murhaajia. Niinpä neljä etsivää ryhtyvät selvittämään, onko Shaitanan olettamuksessa mitään perää. Poirot’ta kiinnostaa kuitenkin enemmän, mitä epäillyt muistavat huoneen sisustuksesta. Tutkimusten tulokset ovat varsin laihat:
Tohtori Roberts Vuosia aikaisemmin herra Craddock oli kuollut epäpuhtaan partaveitsestä saamaansa tulehdukseen. Rouva Craddock oli sitten lähtenyt ulkomaille ja kuollut siellä pari kuukautta myöhemmin johonkin paikalliseen tautiin. Rouva oli rakastunut tohtoriin, ja aviomies ei ollut mielissään siitä. Jos Craddock olisi nostanut metelin asiasta, siitä olisi ollut vakavia seurauksia Robertsin uralle. Roberts olisi voinut saastuttaa partaveitsen, ja hän oli myös antanut rouvalle rokotukset ennen tämän matkaa.
Rouva Lorrimer Rouva Lorrimerin menneisyydestä ei löydy mitään. Hänen miehensä on kuollut, mutta siinä ei näytä olevan mitään hämärää.
Anne Meredith Meredith oli muutaman kuukauden töissä rouva Croftwayn luona, joka otti erehdyksessä myrkkyä lääkkeen sijasta. Hän oli kuollut vakuuttuneena siitä, että oli itse syypää kuolemaansa. Poirot saa selville, että Meredith on kleptomaani. Se myös antaa motiivin Croftwayn murhaamiselle: Meredith oli ehkä varastanut jotain arvokasta ja Croftway oli pääsemässä vihille siitä.
Majuri Despard Majuri Despard oli vuosia aikaisemmin oppaana tutkimusmatkalla Amazonasissa. Seurueen johtaja herra Luxmore oli kuollut kuumeeseen, mutta huhujen mukaan hänet olisi ammuttu. Rouva Luxmoren mukaan, joka oli epätoivoisesti rakastunut majuriin, Despard ampui mustasukkaisen Luxmoren tappelun aikana. Despardin mukaan taas kuumehoureinen Luxmore oli hoippumassa kohti jokea ja Despard halusi ampumalla pysäyttää hänet. Rouva Luxmore kuitenkin halusi estää sen ja luoti tappoi Luxmoren.
Tutkimukset eivät etene kunnolla, ja ketään epäiltyä vastaan ei ole kunnollisia todisteita kunnes rouva Lorrimer kutsuu Poirot’n luokseen ja tunnustaa murhan. Poirot ei kuitenkaan halua uskoa tätä, ja käykin ilmi, että Lorrimer halusi suojella Anne Meredithiä. Hän oli nähnyt kuinka Meredith oli kumartunut Shaitanan puoleen ja tajunnut vasta myöhemmin sen merkityksen. Ja koska Lorrimer on kuolemansairas, hän halusi ottaa syyt niskoilleen ja antaa nuorelle naiselle uuden mahdollisuuden.
Seuraavana aamuna rouva Lorrimer löydetään kuolleena – hän oli tehnyt itsemurhan. Ennen kuolemaansa hän oli kirjoittanut kirjeen kolmelle muulle epäillylle. Tohtori Roberts saapuu paikalle kirjeen saatuaan ja toteaa kuolemansyyn. Poirot aavistaa kuitenkin pahaa, Battle ja hän kiiruhtavat Anne Meredithin luo vain nähdäkseen kuinka Anne yrittää murhata murhata Rhodan joella. Rhoda pelastetaan, mutta Anne kuolee. Anne halusi tappaa Rhodan, koska luuli hänen olevan ainut, joka tiesi Croftwayn tapauksesta.
Loppupaljastuksessa kaikki ovat kokoontuneet Poirot’n luokse. Poirot kertoo, että murhaaja on tohtori Roberts. Roberts myös murhasi rouva Lorrimerin ja Poirot’lla on tähän murhaan jopa todistaja: ikkunanpesijä, joka näki kaiken mitä Roberts teki Lorrimerille. Roberts tunnustaa murhat. Roberts oli bridge-pelissä tehnyt sellaisen siirron, että muiden huomio oli kiintynyt peliin ja hän saattoi itse kenenkään huomaamatta murhata Shaitanan. Ja Anne Meredith oli ensimmäinen, joka huomasi sen – sen takia rouva Lorrimer epäili häntä murhaajaksi. Poirot paljastaa myös, että ikkunanpesijä oli Poirot’n palkkaama näyttelijä – rouva Lorrimerin murhalla ei oikeasti ollut todistajaa.
Henkilöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Herra Shaitana, kutsujen isäntä, paholaismaiselta näyttävä ja käyttäytyvä eksentrikko
- Lain edustajat
- Hercule Poirot
- Ariane Oliver, salapoliisiromaanien kirjoittaja
- poliisipäällikkö Battle
- eversti Race, salaisesta palvelusta
- Epäillyt, jotka Shaitanan mukaan ovat jo murhanneet jonkun
- Tohtori Roberts
- Rouva Lorrimer
- Majuri Despard
- Neiti Anne Meredith
Muut henkilöt
- Rhoda Dawes, jonka seuralainen Anne Meredith on
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Caldwell Harpur kirjoitti myönteisen arvostelun Times Literary Supplementissä 14.11.1936: ”Poirot’ta onnistaa jälleen, kahdessakin mielessä, sillä tämä on Christien 20. romaani. Yksi sen sivuhenkilöistä on 32 salapoliisiromaanin kirjoittaja, joka monessa kohtaa kuvaa ammattinsa hankaluuksia. Christie varmastikin tuntee ne, mutta hän voittaa ne aina niin hyvin, että voimme toivoa lisää romaaneja häneltä.”[1]
Isaac Anderson kirjoitti The New York Times Book Review -lehdessä 28.2.1937: ”Tarina on nerokas, mutta siihen jää pari irrallista seikkaa, kun Poirot on selittänyt tapauksen. Kortit pöydällä ei ole aivan Agatha Christien parhaimpien teosten veroinen.”[2]
The Observerissa Torquemada kirjoitti 15.11.1936 arvostelussa ”Supreme de Poirot”: ”En ollut ainoa, joka ajatteli Poirot’n tai hänen tekijänsä joutuneen harhateille Murha Mesopotamiassa -romaanissa. Se tarkoittaa siis myös sitä, että lisäkseni muutkin iloitsevat hänen paluustaan Christien nerokkaassa Kortit pöydällä -romaanissa. Tämä kirjailija, toisin kuin monet, jotka ovat saavuttaneet mainetta ja menestystä muilla kuin kirjallisilla arvoilla, on pyrkinyt parantamaan kirjoitustapaansa jokaisessa salapoliisiromaanissaan. Sen seurauksena voimme hänen uusimmassa teoksessaan nähdä huumoria, rakennetta ja hienovaraisuutta, jonka ajattelimme olevan Stylesin tapauksen kirjoittajan ulottumattomissa. Hämäyksen lahja, joka Christiellä on synnynnäistä, säilyy, eikä sitä ole käytetty paremmin hyväksi kuin tässä tiiviissä, harhauttavassa ja pääasiallisesti analyyttisessa ongelmassa. Kortit pöydällä on ehkä harmaiden solujen täydellisin tapaus.”[3]
The Scotsmanissä kirjoitettiin 19.11.1936: ”Yhteen aikaan Hercule Poirot ajatteli siirtyvänsä eläkkeelle ja viljelevänsä kesäkurpitsoja. Onneksi tätä uhkausta ei koskaan toteutettu ja Christien uusimmassa teoksessa pieni belgialainen etsivä on erinomaisessa vedossa. Juoni on yksinkertainen ja nerokas.” Arvostelu päättyi toteamukseen: ”Kirjailija Ariadne Oliver on yksi Christien huvittavimmista luomuksista.”[4]
E. R. Punshon arvosteli romaaniin The Guardianissa 20.11.1936: ”Jopa rikostarinassa huumorilla on usein merkittävä asema.” Hän jatkoi: ”Tässä suhteessa ... Agatha Christie on jälleen kerran ... salapoliisiromaanien malli. Siinä on hienoja kohtauksia, kuten kun Poirot vertailee omia viiksiä muihin ja julistaa itsensä voittajaksi, tai kun Poirot on pakotettu kerrankin sanomaan ’Minä erehdyin’, tai rouva Oliverin luennointi romaanin kirjoittamisen taidosta. Mutta se ei ole koskaan pääasian tiellä, kun Poirot vähitellen ratkaisee arvoituksen ja kuka neljästä bridgen pelaajasta murhasi illan isännän.” Hän päätti arvostelun: ”Poirot saa totuuden selville tutkimalla pääasiassa pelitaulukoita, ja Christie huolehtii siitä, että niin tehdessään hän yllättää lukijan kerran toisensa jälkeen.”[5]
Robert Barnard: ”Parhaimmistoa. Makupala bridgen tuntijoille, mutta muutkin voivat pelata. Erinomaisen tiivis rakenne ja nerokkaat johtolangat. Luetaan niin kauan kuin pokerinaamaiset naiset kokoontuvat pelaamaan korttia.”[6]
Sovitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hercule Poirot -televisiosarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kortit pöydällä oli Hercule Poirot -televisiosarjan kymmenennen tuotantokauden toinen elokuva. Pääosissa olivat David Suchet Poirot’na ja Zoë Wanamaker Ariadne Oliverina.
Jakso poikkeaa alkuperäisestä romaanista seuraavissa kohdissa:
- Romaanin ylitarkastaja Battle on korvattu ylitarkastaja Wheelerillä ja eversti Race eversti Hughesilla.
- Romaanin perusidea on muutettu täydellisesti. Romaanissa Christie sanoo itse, että siinä on neljä etsivää ja neljä epäiltyä. Romaanissa kerrotaan varsin selvästi, että jokainen neljästä on murhannut tai tappanut ainakin kerran aikaisemmin. Televisiosovituksessa tämä on muutettu kokonaan.
- Ylitarkastaja Wheelerillä on itsellään hämärä menneisyys.
- Rouva Lorrimer on Anne Meredithin äiti. Tohtori Roberts ei murhaa rouva Lorrimeria.
- Rhoda Dawes aiheuttaa veneonnettomuuden ja Anne Meredith putoaa veteen. Romaanissa se oli päinvastoin. Majuri Despard ihastuu Anne Meredithiin, mutta romaanissa hän rakastuu Rhodaan ja Anne hukkuu.
- Rikoksen motiivina ei ole enää raha vaan seksi – myös homoseksuaalisuus (niin miesten kuin naistenkin välinen). Nämä olisivat olleet tabuja 1930-luvun salapoliisiromaanikirjallisuudessa.
Julkaisuhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Britannia ja Yhdysvallat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja ilmestyi kuusiosaisena jatkoromaanina yhdysvaltalaisessa The Saturday Evening Post -lehdessä 2.5.1936 - 6.6.1936 (numerot 44–49). Sen kuvitti Orison MacPherson.
Tärkeimmät painokset ovat:
- 1936: Collins Crime Club (London), 2.11.1936, sid., 288 s.
- 1937: Dodd Mead and Company (New York), 1937, sid., 262 s.
- 2007: Poirot Facsimile Edition (näköispainos vuoden 1936 brittiläisestä ensipainoksesta), HarperCollins, 5.3.2007, sid., ISBN 0-00-723445-7
Suomennokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]WSOY julkaisi Aune Suomalaisen suomennoksen 1939. 1978 ilmestyneen 7. painoksen suomennoksen on tarkistanut Kirsti Kattelus.
Suomennosten painokset (jos toisin ei mainita, kustantajana on WSOY)[7]:
- 1939: 1. p.
- 1940: 2. p., 256 s. (Kymmenen markan romaaneja 145); lisäpainokset: 3. p. 1941
- 1951: 4. p., 256 s. (Riksin sarja 21); lisäpainokset: 5. p. 1955, 6. p. 1959
- 1978: 7. tark. p., 221 s., sid., ISBN 951-0-08356-9 (Agatha Christie -kirjasto 19-20, toisena romaanina Syyttävä sormi)
- 1987: 9. p. (kokoomateoksessa Hercule Poirotin johtolangat)
- 1989: 10. tark. p., 221 s., nid., ISBN 951-0-15516-0 (SaPo-sarja 326); lisäpainokset: 11. p. 1990, 12. p. 1992
- 1993: 13. tark. p., 221 s., sid., ISBN 951-0-18841-7 (kokoomateos, toisena Syyttävä sormi)
- 2008: 13. p., 221 s., nid., ISBN 978-952-459-929-0, kustantajana Loisto
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Barnard, Robert: A Talent to Deceive – an appreciation of Agatha Christie - Revised edition. Fontana Books, 1990. ISBN 0006374743 (englanniksi)
- Fennica-tietokanta fennica.linneanet.fi. Viitattu 31.1.2010.[vanhentunut linkki]