Kono Yasui
Kono Yasui | |
---|---|
保井 コノ | |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. helmikuuta 1880 |
Kuollut | 24. maaliskuuta 1971 (91 vuotta) |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Naisten ylempi normaalikoulu |
Instituutti |
Naisten ylempi normaalikoulu/Ochanomizun yliopisto Tokion keisarillinen yliopisto |
Tutkimusalue | kasvitiede, solubiologia |
Kono Yasui (jap. 保井 コノ, Yasui Kono; 16. helmikuuta 1880 – 24. maaliskuuta 1971[1]) oli japanilainen kasvitieteilijä ja professori. Hän oli ensimmäinen japanilainen nainen, josta tuli tohtori. Hän suuntautui uransa alkuvaiheissa erityisesti solubiologiaan, mutta hän tutki myös hiilen muodostumista sekä sytogenetiikkaa ja vertailevaa embryologiaa.
Nuoruus ja opiskelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kono Yasui syntyi 1880 nykyisessä Kagawan prefektuurissa. Hän oli yhdeksänlapsisen perheen vanhin tytär. Hänen vanhempansa olivat lukeneita, ja satamakaupungin ilmapiiri oli edistyksellinen. Kono pärjäsi erittäin hyvin koulussa, ja häntä kiinnostivat erityisesti matematiikka ja luonnontieteet. Hän pääsi 1898 opiskelemaan Tokion naisten ylempään normaalikouluun.[2]
Yasui valmistui 1902 ja aloitti sen jälkeen Gifun prefektuurissa tyttökoulun opettajana. Hän oli opettajana kolmen vuoden ajan ja pääsi 1905 ensimmäisenä opiskelijana naisten ylemmän normaalikoulun uuteen tutkimuslaitokseen. Professori Tomotaro Iwakawan suosituksesta Yasui tutki karppien Weberin laitetta. Hän julkaisi 1906 tutkimuksensa japanilaisessa tiedelehdessä ja oli ensimmäinen japanilainen nainen, jonka tutkimusartikkeli julkaistiin.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kellusaniaistutkimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yasui sai 1907 valmiiksi jatko-opiskeluohjelman, ja hänet palkattiin naisten ylemmän normaalikoulun apulaisprofessoriksi.[3] Hän valitsi itselleen uuden tutkimusaiheen ja alkoi tutkia kasvien solubiologiaa. Hänen tutkimuksensa kellusaniaisen alkeisvarsikosta julkaistiin 1909 japanilaisessa kasvitieteellisessä lehdessä.[2]
Yasuin tutkimus kiinnitti Tokion keisarillisen yliopiston professorin Kiichi Miyaken huomion. Tämä antoi Yasuille mahdollisuuden jatkaa kasvien solubiologian tutkimista alaisuudessaan. Miyaken suosituksesta Yasuin Tutkimusartikkeli kellusaniaisesta julkaistiin 1911 brittiläisessä Annals of Botany -lehdessä.[2]
Yhdysvalloissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naisten paikka japanilaisessa yhteiskunnassa oli 1900-luvun alussa varsin ahdas, eikä heitä päästetty vielä yliopistoihin. Yasui teki opetusministeriöön hakemuksen päästäkseen opiskelemaan ulkomaille. Hänen pyyntönsä hylättiin ensin, koska ministeriössä ei uskottu naisten saavan aikaan mitään luonnontieteellisesti merkityksellistä. Tunnettu kasvitieteilijä Kenjirō Fujii avusti Yasuita hakemuksessa, ja tämä sai lopulta hyväksynnän, jos opiskelisi ulkomailla myös kotitaloutta.[2]
Yasui matkusti 1914 Yhdysvaltoihin työskentelemään Chicagon yliopistossa, missä hän tutki persimonien evoluutiota. Yasuin piti mennä seuraavaksi Saksaan, mutta ensimmäinen maailmansota muutti suunnitelmia. Hän sai mahdollisuuden tutkia kasvikudoksia Harvardin yliopiston professorin E. C. Jeffreyn alaisuudessa. Jeffrey oli kehittänyt tavan leikata ohuita viipaleita kovista materiaaleista. Jeffrey ehdotti Yasuille japanilaisen hiilen tutkimusta uudella tekniikalla.[2]
Ensimmäisenä japanilaisnaisena tohtoriksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yasui palasi 1916 Japaniin ja sai professori Fujiin avustuksella erityisjärjestelyn, jonka avulla hän pystyi jatkamaan tutkimustyötään, vaikkei Tokion naisten korkeammalla normaalikoululla ollut siihen varoja. Yasui teki tutkimusta Tokion keisarillisessa yliopistossa ja samalla valvoi siellä osa-aikaisesti perinnöllisyystieteen kokeita.[2] Yasui tutki hiiltä kymmenen vuoden ajan ja keräsi henkilökohtaisesti näytteitä hiilikaivoksissa. Hänen tavoitteenaan oli havainnoida hiileksi muuttuvien kasvien eri vaiheiden rakenteellisia eroja.[3]
Yasuin kymmenen vuoden työn aikana hän onnistui todistamaan vääräksi vanhan oletuksen, jonka perusteella kasvit muuttuvat hiileksi mikrobien vaikutuksesta. Hän esitti, että hiiltyminen olisi seurausta sedimenttikerrosten fysikaalis-kemiallisista vaikutuksesta.[2] Yasui sai 1927 tutkimuksensa ansiosta Tokion keisarillisesta yliopistosta tohtorin arvon, vaikka hän ei ollut yliopiston virallinen opiskelija.[4] Koulu hyväksyi naisopiskelijat vasta 19 vuotta myöhemmin.[5] Yasui oli ensimmäinen japanilainen nainen, josta tuli luonnontieteiden tohtori.[3]
Uran ja elämän loppuvuosikymmenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yasui oli vuonna 1929 perustamassa solubiologian lehteä. Hän toimi alkujaan sen talouspäällikkönä, mutta myöhemmin myös toimitti sitä. Hän tutki 1920-luvulla myös monien kasvien, kuten venhojuorulajin Tradescantia ohiensis ja risiinin, solujen rakennetta. Tämän jälkeen Yasui alkoi suuntautua myös sytogenetiikkaan ja vertailevaan embryologiaan. Hän käytti 15:tä kasvilajia tutkiakseen kasvien heimojen evoluutiota.[2]
Yasui kirjoitti uransa aikana 95 julkaistua Tutkimusartikkelia. Hän ajoi myös toisen maailmansodan jälkeen opiskeluun ja tutkimukseen erikoistuvia kansallisia naisten yliopistoja. Hänen vanhasta opinahjostaan tuli 1949 Ochanomizun yliopisto, jossa hän aloitti myös professorina.[2] Yasui ei halunnut naisopiskelijoille erityiskohtelua, ja hän perusti Chika Kurodan kanssa stipendin tukemaan naisten työtä luonnontieteissä.[4]
Yasui eläköityi 1952, mutta jatkoi edelleen tutkimustyötä ja toimitti solubiologian lehteä. Hän kuoli 91-vuotiaana vuonna 1971.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The botanist who overcame the odds Asia Research News. Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Miwae Yamazaki: Where No Others Dared to Go: Yasui Kono (1880-1971) The Occupied Japan 1945–1952: Gender, Class, Race. Maryland Institute for Technology in the Humanities. Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Kono Yasui Ochanomizu University. Arkistoitu 7.7.2022. Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Leila McNeill: How a Pioneering Botanist Broke Down Japan’s Gender Barriers 21.12.2017. Smithsonian Magazine. Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)
- ↑ History of UT Women: Kono Yasui 19.3.2022. Toward Diversity. Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)