Konfliktiarkeologia
Konfliktiarkeologia on arkeologian suuntaus, jonka tavoitteena on tutkia sodan ja väkivallan materiaalisia jäänteitä.[1]
Suuntauksen voidaan nähdä alkaneen 1990-luvulta, jolloin useat arkeologit kyseenalaistivat vallitsevan käsityksen esihistorian rauhanomaisuudesta.[2]. Samaan aikaan 1800-luvulla käytyjen Little Bighornin ja Palo Alton taisteluiden taistelukentillä tehdyt tutkimukset osoittivat arkeologisen tutkimuksen potentiaalin myös yksittäisten taisteluiden tutkimuksessa. Kiinnostus levisi vähitellen koskemaan myös tuoreempia konflikteja ja ensimmäinen 1900-luvun konfliktien arkeologiaa käsittelevä konferenssi järjestettiin Kapkaupungissa vuonna 1999.[3]
Suomalaisten arkeologien keskuudessa 1900-luvun konfliktien arkeologisia tutkimuksia pidettiin vielä 2000-luvun alussa laajalti merkityksettöminä, mutta asenteet ovat sittemmin muuttuneet, ja konfliktiarkeologia on herättänyt yhä kasvavaa kiinnostusta sekä arkeologien että suuren yleisön keskuudessa.[4] 2010-luvun suomalaisiin konfliktiarkeologisiin tutkimuskohteisiin kuuluu muun muassa Hangossa toiminut Neuvostoliiton merisotilaallinen tukikohta sekä Porissa toiminut Luftwaffen huoltokenttä.[5][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Carman, John: Archaeologies of Conflict. Bloomsbury, 2013. ISBN 9781472518255
- Seitsonen, Oula: Digging Hitler’s arctic war: Archaeologies and heritage of the Second World War German military presence in Finnish Lapland. Helsingin yliopisto, 2018. ISBN 978-951-51-4037-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kauhanen, Riku: Etiikka konfliktiarkeologiassa. Arkeologipäivät 2014: Eettiset kysymykset arkeologiassa & Yhteisöarkeologia, 2015. Suomen arkeologinen seura.
- ↑ Carman 2013: 6
- ↑ Carman 2013: 7
- ↑ Seitsonen 2018: 23
- ↑ Fast, Jan & Väisänen, Teemu: Rintama lähimpänä Helsinkiä – Hanko 1941 -hanke. Muinaistutkija 1/2020, 2020. Suomen arkeologinen seura.
- ↑ Väisänen, Teemu: Feldluftpark Pori: Luftwaffen huoltokenttää tutkimassa. SKAS 1/2020, 2020. Suomen keskiajan arkeologian seura.